Peltomaan hankinta oli ennen yksinkertaista. Alkuun tarvittiin vain suo, kuokka ja Jussi. Nykyään pellonhankinta on optimointia tukipolitiikan ryteikössä. Kalevassa kerrottiin (21.9.), että peltomaasta on Oulun seudulla, kuten koko maassa, jatkuvasti kysyntää.
Peltoa ei vapaudu riittävästi ja riittävän suurina lohkoina laajentavien tilojen tarpeisiin. Tästä on tulossa ongelma, jos kilpailukykyä aiotaan kehittää, parantaa viljelijöiden tulotasoa ja kasvattaa yksikkökokoja. Erityisesti eläintuotantotilat tarvitsevat aiempaa enemmän peltoa kasvaakseen ja täyttääkseen EU:n vaateliaat ympäristönormit.
Lisämaata hamuava viljelijä voi joko ostaa, raivata, vuokrata tai sopimusviljellä peltoja. EU-kaudella tilakoon kasvusta 50 prosenttia on tullut ostamalla, 40 prosenttia vuokraamalla ja vain 10 prosenttia raivaamalla.
Perintötiloilla pelloista ei haluta luopua. Kyse on tunnesiteistä, jotka liittyvät sukupolvien työllä ja vaivalla hankkimaan omaisuuteen. Silloin mikään hinta ei ole tarpeeksi. Pellot annetaan mieluummin vuokralle kuin myyntiin. EU-jäsenyyden aikana peltojen myynti- ja vuokrahinnat ovatkin kivunneet ylöspäin.
Maalaisjärjellä ajatellen tuntuisi luontevalta, että viljelijät raivaisivat uutta peltoa tarvitsemansa määrän. Varsinkin, kun peltopohjaksi sopivaa metsä- ja turvemaata on erityisesti pohjoisemmassa Suomessa periaatteessa runsaasti saatavilla.
Miksi viljelijät eivät sitten raivaa lisää peltoa? Pellonraivaus ei ole kiellettyä, eikä siitä tarvitse enää maksaa pellonraivausmaksua. Lisäpelto kartuttaisi myös omaisuutta, sillä pellon käyttöarvo on periaatteessa ikuinen.
Uusille raivioille ei vuodesta 2005 lähtien ole enää saanut maaseutuohjelmaan sisältyviä viljelijätukia. Uusille raivioille voi toki yrittää ostaa tai vuokrata suoriin, kokonaan EU-rahoitteisiin tukiin liittyviä tilatukioikeuksia, jos niitä onnistuu markkinoilta hankkimaan.
Uusia peltoja ei siis kannata raivata, jos niitä ei saa tukikelpoisiksi. Tukikelvottomia raivioita on Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella lähes 20 000 hehtaaria.
Luonnonvarakeskuksen pellonhankinnan vaihtoehtoja kartoittaneen selvityksen mukaan tukiperusteisuus monimutkaistaa peltomarkkinoita samalla, kun tuet pääomittuvat herkästi pellon hintaan.
Peltomaan arvo perustuu siten maan arvoon, tukioikeuksiin ja korvauskelpoisuuteen. Tukien piiriin kuuluvat pellot ovat kalliimpia kuin tukikelvottomat pellot.
Kasvavat kotieläintuotantotilat tarvitsevat peltoa rehuntuotantoon ja lannanlevitykseen. Ympäristönormeihin kuuluva fosforitase määrittää pitkälti lisäpellon tarvetta.
Lannanlevitykseen liittyvä problematiikka on niin moniulotteista, että joissakin tapauksissa viljelijä joutuu harkitsemaan, jääkö pois rajoittavasta järjestelmästä, vaikka menettäisi riskittömän tukituoton. Peltomarkkinoiden toimivuus on keskeinen edellytys sille, että tilakoot kasvaisivat niin, että maanviljelys ja kotieläintuotanto olisivat riittävän kannattavia.
Suomi ja Ruotsi ovatkin väläyttäneet EU-komission suuntaan, että tukioikeuksista luovuttaisiin seuraavalla ohjelmakaudella.
Tukipapereiden pyörittely, kalliit sukupolvenvaihdokset ja raskaat maatalousinvestoinnit voivat tuota pikaa jäädä historiaan. Tulevaisuudessa elintarviketuotantoon tarvitaan vain laatikko, lämpöä ja sirkka.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira laatii parhaillaan ohjeita, joilla sirkoista ja toukista saa valmistaa ihmisravintoa. Näin raamatulliset heinäsirkkaparvet muuttuvat vitsauksesta siunaukseksi.