Maailman ruokakriisi pakottaa arvioimaan uudelleen biopolttoaineen käytön lisäämistä. Energiapolitiikka ei saa johtaa köyhien nälkiintymiseen kuten nyt on käymässä.
Äkillisesti noussut ruokakriisi näyttää pahenevan hetki hetkeltä ja on jo saamassa aikaan isoa inhimillistä katastrofia. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon varoitti puheessaan vapun alla laajalle leviävästä nälästä, aliravitsemuksesta ja ennennäkemättömästä yhteiskunnallisesta epävakaudesta. Hän ilmoitti YK:n perustaneen iskuryhmän, joka pyrkii lievittämään ruokakriisin seurauksia.
Heti aluksi tarvitaan satoja miljoonia euroja uutta hätäapua miljoonien ihmisten ruokkimiseksi. Tällä kertaa Yhdysvaltain johto reagoi nopeimmin lisäämällä tuntuvasti hätäapurahoitustaan. Muilta kaivataan samaa asennetta. Kestävään ratkaisuun tarvitaan muutakin. Vaikka nopea katastrofiapu on välttämätöntä, on samalla herkeämättä etsittävä rakenteellisia keinoja helpottaa tilannetta.
Tällöin katse kääntyy väistämättä biopolttoaineisiin ja niiden käytön lisäämiseen. On valittava, käytetäänkö peltoalaa vauraiden maiden autojen polttoaineeksi vai ravinnon tuotantoon ihmisille, joilta ruoka on loppumassa. Tämä valintatilanne on todellinen. Viime vuonna Yhdysvaltain maissisadosta kolmannes meni biopolttoaineeksi, ja EU:lla on voimassa päätös, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä kymmenen prosenttia liikenteen polttoaineista on oltava biopohjaista.
Tähän päätökseen on johtanut huoli ilmaston lämpenemisestä. Näyttää kuitenkin yhä vahvemmin siltä, että biopolttoaineiden tuoma ilmastohyöty on kyseenalainen. Niiden tuotantoketju kuluttaa energiaa, ja jos sademetsiä joudutaan raivaamaan kasviöljypeltojen tieltä, on päädytty jo aivan hakoteille. Nyt on lisäksi nähty, miten energiatuotanto vaikuttaa viljan hintaan.
EU:n on kyettävä harkitsemaan päätöstään uudelleen tai ainakin laatimaan tiukat kriteerit tuotantotavoille. Kasvihuoneilmiön torjuminen vaatii väistämättä kipeitä keinoja, mutta ihmisten näännyttäminen nälkään ei voi olla hyväksyttävää. Jos biopolttoaineen tuotantoa lisätään, sen on tapahduttava tavalla, joka ei vähennä ravinnon tuotantoa eikä pilaa sademetsiä.
Biopolttoaineet eivät toki ole ainoa viljan niukkuuden ja hintojen nousun taustasyy. YK:n erityisraportoija Jean Ziegler on arvioinut, että jopa 30 prosenttia hintojen noususta johtuu keinottelusta kansainvälisillä markkinoilla. Yksi ainoa yhtiö, amerikkalainen Cargill, vastaa neljänneksestä maailman viljatuotannosta. Moni voittoja hakeva rahastokin on huomannut ruoan tuottoisaksi sijoituskohteeksi, kun epävakaus valtaa rahamarkkinoita.
Syitä voi hakea myös Kiinan, Intian ja Brasilian tapaisten maiden keskiluokan vaurastumisesta ja uusista ruokatottumuksista, öljyn hinnannoususta ja lannoitteiden kallistumisesta, dollarin rajusta alamäestä, maatalouspolitiikasta, tukiaispolitiikasta, suojatulleista, viljavarastojen vähyydestä, ilmastonmuutoksen satoja heikentävästä vaikutuksesta ja niin edelleen.
Kaiken tämän lopputulos joka tapauksessa on se, että perusravinnon hintojen nousu tuhoaa parhaillaan vuosien ponnisteluja köyhyyden vähentämiseksi. Käänne on tapahtunut yllättävän nopeasti, mikä herättää vakavia kysymyksiä siitä, onko talouden kehityssuuntaa osattu viime aikoina lainkaan tulkita oikein.
Ruokakriisiä ja ilmastokysymyksiä on ratkottava käsi kädessä. Perinteinen politiikka vastaa huonosti uusiin haasteisiin.