Täytyy tunnustaa, etten ollut noteerannut sanaa tsunami ennen joulua 2004 ja Intianvaltameren valtaisaa tsunamia. Varmasti olin kuullut sanan, mutta ennen suomeksi puhuttiin hyökyaallosta.
Hyökyaalto oli pelottava musta korkea massa, jonka harjalla ratsastivat valkoiset vaahdot. Se tuli aina jostakin laidasta yön pimeydessä. Ihminen oli pieni surkea polo, jonka aalto oli juuri hotkaisemassa.
Noin hyökyaaltoa kuvattiin kirjojen piirroksissa joskus kauan sitten. Nuo piirrokset ovat syöpyneet mieleeni pelottavina ja epäilyä herättävinä, suoranaisina painajaisia.
Tsunami iski jälleen, tällä kertaa Japanissa Sendaissa. Painajainen on tullut jälleen.
Olen käynyt tsunamin jälkeen Thaimaassa Khao Lakissa ja tsunamia ennen Japanissa Sendaissa. Molempia paikkakuntia ajatellessa tsunami ei ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen. Meri ei ole oikeastaan läsnä. Rannalle täytyy mennä.
Jotenkin on jäänyt tuntuma, että molemmat paikat sijaitsevat aika korkealla merenpinnasta, mutta näin ei selvästikään ole.
Tsunami vei Khao Lakin asukkaista 80 prosenttia. Ei ihme, että hymy ei ole siellä ehkä niin herkässä kuin muualla Thaimaassa. Nuorten ihmisten kasvoista saattoi aavistaa surua.
Uskoa elämään tsunami ei kuitenkaan ole vienyt Khao Lakissa. Tsunamista kertovat ainoastaan museo, rannikkovartioston partiovene jossakin valtatien ja pellon takana olevassa metsärinteessä sekä siniset, metrin korkuiset paalut. Paaluista löytyy luku, joka kertoo, kuinka monta metriä korkeammalla oli tsunamin harja juuri tässä pisteessä.
Viisi metriä, seitsemän metriä. Ne ovat mykistäviä metrejä, tappavia.
Rantalomalla saattaa Thaimaassa tulla hetkiä, että tekeminen on vähissä. Silloin katse siirtyy hetkeksi merelle. Onko sieltä tulossa jotakin?
Sendaissa tuollaista ajatusta ei käynyt edes mielessä, mutta tilanne on varmasti muuttunut. Tapasin tuttavani viime viikolla kauppareissulla. Hän päivitteli, että oli käynyt Sendaissa kymmeniä kertoja eikä tsunami ollut tullut mieleen. Uskomaton onni!
Tokiosta kulki luotijunarata suoraan Sendaihin. Satojen kilometrien matka taittui aivan merenrantaa alle kahden tunnin. Junan ikkunasta saattoi ihmetellä, kuinka paljon asutusta oli aivan meren äärellä. Rata kulki meren ja asutuksen välistä.
Mahtoiko rata olla japanilaisille tsunamivalli? Joka tapauksessa paljon penkkaa alempana olivat pellot ja asumukset.
Jos tsunami olisi iskenyt lähemmäksi Tokiota, tuho olisi vieläkin suurempi. Vaikka luotijuna suhisi vauhdilla, Tokion esikaupungit vain jatkuivat ja jatkuivat. Maaseutu tuli vastaan joskus tunti lähdön jälkeen. Sendain päässä asutus alkoi tihentyä vartti ennen asemalle tuloa.
Japanin rannikolla asutuksen tiheys on meille suomalaisille aivan käsittämätön. Thaimaahan verrattunakin se on sitä.
Sendain tsunamialueella on romua mielettömät määrät. Japanilaisten rakenteet olivat paljon kiinteämpiä kuin thaimaalaisten. Siksi hyökyaaltojen tuhojen raivaus on sujunut paljon hitaammin.
Japania koettelee maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen pitempiaikainen ongelma - ydinongelma. Ydinvoimaloita ei edes ajatellut, kun luotijuna kiiti Fukushiman ohi.
Ydinvoimalat siirretään meillä Suomessakin taka-alalle. Ne pannaan jonnekin vaikeiden, insinöörien järjellisesti hallittavien asioiden joukkoon. Ne unohtuvat.
Moniko helsinkiläinen miettii Loviisan voimalan läheisyyttä? Kaupunkien välistä matkaa taitaa olla alle sata kilometriä.
Turussa tai Porissa ei kukaan ole koskaan ottanut puheeksi Olkiluotoa.
Oulussa ei pohdita, rakentaako Fennovoima oman ydinvoimalansa Pyhäjoelle vai Simoon. Matkaa on sata kilometriä.