Euroopassa on kiihtyvällä vauhdilla keskusteltu maanosan omasta puolustuskyvystä. Erityistä vauhtia asialle on antanut presidentti Donald Trumpin kriittinen suhtautuminen EU:hun ja eurooppalaisten Nato-kumppaneiden puolustusmenojen kehitykseen.
Eurooppa on elänyt toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet USA:n sotilaallisen sateenvarjon alla. EU-maissa sotilasmenoihin käytettävät resurssit suhteessa talouteen ovat laskeneet viimeiset 50 vuotta.
Myös USA:ssa on tapahtunut laskua, mutta ei yhtä voimakkaasti. USA käyttää EU-maihin verrattuna kaksinkertaisesti voimavaroja puolustukseen suhteessa talouteensa. Yhteiskunnat ovat kehittyneet sotilasvoiman suhteen eri polkuja. Tämä ero näkyy eri tavoilla.
Yhdysvalloissa sotateollisuuden ja -tutkimuksen merkitys on selvästi suurempi kuin Euroopassa. Konkreettinen esimerkki on tutkimuksen ja tuotekehityksen suuntaaminen. Yhdysvalloissa noin 60 prosenttia julkisen sektorin tutkimuspanoksesta on suunnattu sotilaalliseen tutkimukseen. EU:ssa luku on keskimäärin noin 5-10 prosenttia riippuen tilastolähteestä.
Amerikkalainen teollisuus on hyötynyt tästä tutkimuspanoksesta. Puolustukseen liittyvällä tutkimusrahoituksella on tehty yrityssektoria riskipitoisempia hankkeita uusien teknologioiden kehittämisessä. Sotilaalliseen käyttöön tehdyt teknologiat ovat viipeellä yleensä tulleet myös kuluttajien käyttöön. Esimerkiksi matkapuhelinten GPS:n ja kosketusnäyttöjen alkuperä oli Yhdysvalloissa sotilaallinen.
Jotta EU pääsisi samankaltaiseen tilanteeseen, julkisen sektorin tutkimusrahojen pitäisi nousta ja samalla suuntautua hyvin eri tavalla kuin nykyisin. Periaatteessa eurooppalaiset Nato-maat ovat jo sitoutuneet nostamaan tutkimuksen ja laiteinvestointien osuuden 20 prosenttiin puolustusmenoista. Kehitys on kuitenkin ollut hidasta.
USA ja EU eroavat myös puolustusteollisuuden suhteen. Yhdysvalloissa korkeat puolustusmenot ovat kasvattaneet myös puolustusteollisuutta. Sen sijaan Euroopassa puolustusteollisuus ei ole erityisen iso teollisuuden ala. Lisäksi alalla kansalliset intressit ovat jyränneet ja yritysrakenne on sirpaloitunut.
Tuoreessa eurooppalaisessa keskustelussa on peräänkuulutettu vahvempia, käytännössä isompia eurooppalaisia puolustusteollisuuden yhtiöitä. Tätä vaaditaan, jotta yritysten kilpailukyky etenkin korkeaa tutkimuspanosta vaativilla aloilla olisi riittävä. Kansalliset varaumat ja epäluulot tulevat kuitenkin tekemään prosessista todennäköisesti hitaan. Lisäksi Brexit monimutkaistaa asioita. Vahvimmat puolustusteollisuuden yhtiöt ovat olleet Ranskassa ja Isossa-Britanniassa, joista jälkimmäinen valmistelee nyt eroa EU:sta.
Tänä vuonna pinnalle tulleet jännitteet suurvaltojen ja alueiden välillä kertovat myös uhkakuvien erkaantumisesta USA:n ja Euroopan välillä. Keskeinen erottava tekijä on suhtautuminen Kiinaan.
Yhdysvaltojen sisäisessä keskustelussa Kiina on pitkälti ottanut perinteisen Venäjän ja Neuvostoliiton roolin strategisena vastapuolena. Tämä näkyy useissa amerikkalaisissa selvityksissä.
Kiina on tullut voimavaroiltaan haastamaan amerikkalaisia yrityksiä, mutta myös sotilaallista kehitystä tavalla, jota venäläiset yritykset ja puolustusteollisuus eivät ole pystyneet tekemään. Maan puolustusbudjetti on noin kolme kertaa isompi kuin Venäjän. Kiina ei vielä täysimääräisesti haasta Yhdysvaltoja sotilaallisessa kyvyssään, mutta ero pienenee koko ajan.
Erityisen huolissaan USA:ssa on oltu teknologiayhtiöistä. Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi Nokian toimialalla. Verkkoliiketoiminnassa vahvat kiinalaiset toimijat ovat olleet rajoitusten alla USA:ssa.
EU:ssa tilanne on toinen. EU on käynyt pitkään neuvotteluja Kiinan kanssa kaupan ja investointien pelisäännöistä. Nykyinen kauppasota ei kuitenkaan ole levinnyt Kiinan ja EU:n väliseksi. Lisäksi Euroopan ja Kiinan välillä ei koeta olevan strategisesti sotilaallista vastakkainasettelua. EU ei ole antanut Aasiaan turvatakuita, eivätkä EU ja Kiina kohtaa toisiaan alueellisesti.
Tässä suhteessa USA:n ja EU:n geopoliittinen asetelma on hyvin erilainen. Tämä ero ei ole riippuvainen Yhdysvaltojen presidentin henkilöstä.
Jos EU tai Eurooppa haluaisi rakentaa aidosti yhtä vahvan sotilaallisen toimintakyvyn kuin USA, tie olisi vaikea. Teollisuutta ja tutkimusta tulisi suunnata merkittävästi uudelleen. Myös julkisen sektorin menojen rakenne muuttuisi. Eurooppa tarvitsisi tällöin, edesmenneen presidentti Eisenhowerin sanoin, oman ison sotilaallisteollisen kompleksinsa.
On hyvin epätodennäköistä, että eurooppalaiset yhteiskunnat ovat valmiita tänä päivänä näin isoon muutokseen. Eurooppa voi ottaa pieniä askelia kohti Yhdysvaltojen sotilaskykyä, mutta alueiden välinen ero säilynee pitkään.
Risto Murto on työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja.