Strood
"Nyt minusta tuntuu, että pahin on ohi. Ennen sodan alkua pelkäsin eniten kemiallisia aseita. Olin huolissani myös rokotteista, joita Terry sai niitä vastaan"
Stroodin pikkukaupungissa odottaa kersantti Terry Kallendia Irakista kotiin vaimo Jayne Kallend. Jayne nojaa siskon ja ystävien tukeen, lapsilta kiellettiin tv-uutiset.
Niin selvitään.
"Terry oli hälytysvalmiudessa joulukuusta lähtien. Se odotusaika oli aivan hirveää. Oli melkein helpompaa, kun lähtökäsky vihdoin tuli 5. maaliskuuta."
Näin kuvaa sairaanhoitaja Jayne Kallend miehensä Terryn komennusta Kuwaitin kautta Irakiin Britannian ammattiarmeijan jäsenenä. Terry on sotilasmuusikko, mutta kaikki hänen yksikkönsä eli pioneerijoukkojen muusikot on koulutettu lääkinnällisiin tehtäviin. Taistelutilanteessa heidän on hoidettava haavoittuneita rintamalle sijoitetuissa kenttäsairaaloissa.
Terry palveli kenttäsairaalassa jo ensimmäisen Persianlahden sodan aikana. Jayne tietää Terryn hoitavan haavoittuneita nyt Basran lähellä etelä-Irakissa.
"Tunteita
suojeltiin"
"Emme puhuneet juurta jaksain sodan vaaroista Terryn kanssa ennen hänen lähtöään. Minä luulen, että hän yritti suojella minua. Hän vakuutti vakuuttamasta päästyään, että hän palaa hyvissä voimissa takaisin. Terry sanoi, että hän tuntee pettävänsä meidät lähtiessään rintamalle. Hänestä tuntuu, että hänen pitäisi olla täällä, perheensä luona", Jayne Kallend selvittää.
Jaynen puheista piirtyy kuva perheelleen omistautuneesta miehestä. Lapsista nuorempi, Elizabeth, on 7-vuotias. Johnilla on ikää 11 vuotta.
"Terry puuhailee heidän kanssaan kaikenlaista, vie heitä joka paikkaan. Lapset kaipaavat häntä todella paljon".
Oliko Britannian osallisuus tähän sotaan oikeutettu? Siihen ei Jayne osaa antaa varmaa vastausta, hänestä se on poliitikkojen tehtävä.
"Kaikilla pitää olla oikeus omaan mielipiteeseen, myös sodan vastustajilla. Mutta nyt kun sinne on lähdetty, niin toivoisin, että sotilaita tuettaisiin", Jayne Kallend pohtii.
Tv-uutiset
pannassa
Sodan ensimmäisinä päivinä taistelut ja samalla tuska tulvivat median välityksellä Kallendienkin olohuoneeseen ilman ainuttakaan armollista hengähdystaukoa.
"Se oli aivan loppumatonta. Kauheinta oli kuulla, kun tv:ssä uutisoitiin brittisotilaitten kuolemista. Silloin rupesi heti ajattelemaan, voisiko se olla Terry - tai joku Terryn ystävä".
Itsensä ja lastensa suojelemiseksi Jayne on nyt laittanut tarkat rajat.
Lapsilta on tv-uutiset kielletty kokonaan. Itse hän vilkaisee niitä vain varkain muutaman kerran päivässä, kun lapset ovat koulussa tai nukkumassa.
Terryn armeijayksikkö järjestää kerran viikossa yhteisen tapaamisen sotilaiden perheille. Se on ollut Jaynelle iso apu.
"En kuule siellä sinänsä mitään uutisia. Mutta kaikki muut käyvät läpi samoja asioita kuin minä. Siitä saa tukea".
Ylistystä oikeasta tuesta ja avusta saavat myös muutamat luottoystävät ja lähellä asuva sisko.
Lapset ovat Jaynelle sekä tuki että murhe. Lapsiperheen arkiset puuhat unohduttavat huolen hetkeksi. Eikä kumpikaan lapsista ole enää leikki-ikäinen, heistä on seuraksi ja juttukumppaneiksi.
Mutta koko vanhemmuuden vastuu on nyt yksin Jaynen harteilla. 11-vuotias John on ottanut isän lähdön Irakiin pikkusiskoa raskaammin.
"Poikani on aika hiljainen luonteeltaan. Hän tunnustaa vain joskus harvoin, että häntä huolettaa. Eikä hän sanonut vasta kuin viime viikolle joillekin koulukavereilleen, että hänen isänsä on Irakissa. Luulen, että hän halusi jotenkin suojella itseään. Hän pelkäsi toisten reaktioita. Nyt John on saanut päähänsä, että isä palaa varmasti kotiin ennen hänen syntymäpäiväänsä, joka on kolmen viikon päästä.
"Tyttömme on herkkä luonteeltaan, mutta onneksi hän ei ole oikein tietoinen tilanteesta. Ja tiedän, että hänen koulussaan ei sodasta puhuta."
Kirjeitä,
paketteja
Minstrel-suklaakarkkeja, kosteuspyyhkeitä, taskulamppu, vitamiinitabletteja.
Se oli Jaynen lähettämän viimeisen paketin ydinsisältö, Terryn toiveitten mukaan. Jayne on päätellyt Terryn kirjeistä, että brittiarmeijan huolto ontuu. Esimerkiksi saippuan kaltaisia tuotteita on varustettava joka pakettiin.
Puhelimessa pariskunta ei ole puhunut kuukauteen, mutta kirjeet kulkevat ahkerasti.
"Minä kirjoitan arkisista asioista, lapsista, oman työni pikku tapahtumista. Jos minulle sattuisi joitain vaikeuksia, en kyllä laittaisi niitä kirjeeseen, en halua huolestuttaa häntä! Lapset kirjoittavat lähinnä siitä, mitä he ovat tehneet koulussa ja kavereittensa kanssa".
Rintamalta tulleissa kirjeissä on vihjeitä siitä, että kaikki ei ole paikan päällä aivan niin kuin miltä televisiossa näyttää.
"Terry sanoo, että älä usko kaikkea. Paljon siitä on propagandaa".
Kirjeissä on myös puhetta siitä, mitä Terry on joutunut kokemaan.
"Tiedän, että hän on nähnyt paljon haavoittuneita, paljon ikäviä asioita. Hän on joutunut nukkumaan pelkissä hiekkapoteroissa keskellä erämaata".
Jayne luottaa miehensä vahvuuteen.
"Minä uskon, että hän tulee kaikesta näkemästään huolimatta samana ihmisenä takaisin. Hän pystyy selviytymään monesta asiasta, jonka elämä eteen heittää."