Jos ette ole sattuneet huomaamaan, presidenttipeli on jo täydessä käynnissä. Se on oikeastaan ihan luonnollista, koska vaalit ovat jo vuonna 2012 eli runsaan kolmen vuoden kuluttua. Vielä ajankohtaisemmaksi asian tekee se, että nykyinen presidentti Tarja Halonen ei enää jatka presidenttinä, ellei sitten Suomessa muuteta lakia Venäjän malliin.
Mistäkö tuon presidenttipelin alkamisen sitten tuntee? Tietysti siitä, että mahdolliset ehdokkaat alkavat puhua mitä sattuu. Ensin eduskunnan kokoomuslainen puhemies Sauli Niinistö möläytti, että pitäisiköhän veronalennuksia sittenkin hillitä, vaikka hänen puolueensa ja seuraajansa Jyrki Katainen eivät ole paljon muuta tehneetkään kuin mainostaneet veronalennuksia.
Vielä selvemmin pelinsä avasi demarien entinen puheenjohtaja, entinen pääministeri jne. Paavo Lipponen, joka Kalevassa ehdotti, että presidentiksi valitaan kansanäänestyksellä kuninkaan korvike, jolta ei valtaoikeuksia nirhattaisi. Mallikin oli valmiina: Mauno Koivisto.
Ehdotus on täsmälleen päinvastainen kuin mitä puolueet ajavat, Lipposen oma Sdp muiden mukana. Ainoa mutka matkassa, että Mauno Koivisto täytti tällä viikolla jo 85 vuotta, joten hän saattaa kolmen vuoden päästä olla vähän liian vanha palaamaan Mäntyniemeen. Tilalle tarvitaan joku nuorukainen, esimerkiksi Paavo Lipponen, joka vuonna 2012 täyttää vasta 71, eli on seitsemän vuotta nuorempi kuin Urho Kekkonen viimeistä kauttaan aloittaessaan.
Pehmeitten puhumisen taktiikka on suorastaan välttämätön nykyisessä Suomessa, jossa yksikään puolue ei ole selvässä valta-asemassa. Siispä presidentiksi pääsyynkään ei riitä yhden puolueen kannatus, vaan on levittäydyttävä yli rajojen -- joko puoluerajojen tai valtakunnanrajojen.
Sekä Niinistö että Lipponen voivat laskea sen varaan, että jos he ovat ehdokkaana, suurin osa omista kyllä äänestää heitä vanhasta muistista, mutta nyt pitää kosiskella kannatusta puolueen ulkopuolelta, niin sanotusta kansasta. Koska kansan perusnäkemys on se, että puolueet ovat kaiken pahan alku ja juuri, niihin kannattaa tehdä hajurakoa.
Lisäksi on selvää, että nimenomaan kokoomus ja demarit tarvitsevat presidenttiehdokkaan nykyisen puoluejohdon ulkopuolelta, sillä harva kai kuvittelee, että Jyrki Kataisesta tai Jutta Urpilaisesta tulisi presidentti ainakaan vielä seuraavissa vaaleissa. Joutilaat, pitkästyneet ja kaunaiset ex-puheenjohtajat ovat ehdokkaiksi omiaan.
Entäs sitten keskusta? Ei sielläkään taida nykyjohtaja ehtiä presidenttiehdokkaaksi, koska Matti Vanhanen on ilmoittanut istuvansa puheenjohtajana ja pääministerinä vuoteen 2015, tapahtuupa mitä tahansa. Ja kun tilanne on tällainen, kukapas sieltä nouseekaan taas kerran, kääk: Paavo Väyrynen. Hän on koko ikänsä profiloitunut olemalla eri mieltä kaikkien kanssa kaikesta, joten hän voisi palata otsikoihin olemalla kerrankin jostakin asiasta samaa mieltä kuin joku muu.