Pääkirjoitus

Pe­li­kent­tien uh­kai­lui­hin pitää puuttua tiu­kem­min

Urheilu liikuttaa joskus suuria rahoja mutta paljon useammin suuria tunteita.

Urheilu liikuttaa joskus suuria rahoja mutta paljon useammin suuria tunteita. Kovimpia purkaukset tapaavat olla pettymysten hetkellä.

Suomen jalkapalloa puhuttaa nyt kuohahdus, joka ylitti kaikki sopivuuden rajat. Juhannuksen alla käydyssä ottelussa Turun Interin rumasti taklattu hyökkääjä etsi puoliajalla käsiinsä erotuomarin ja esitti tälle suoran tappouhkauksen.

Seurauksena oli punainen kortti ja kahden ottelun pelikielto, johon Palloliiton kurinpitovaliokunta vielä lisäsi kolmannen ottelun.

Ei ole mikään ihme, että päätös raivostutti jalkapallotuomareita. Vain kolmen ottelun pelikielto viestii siitä, ettei valiokunta ymmärrä tilanteen vakavuutta. Asiaa ei voi kuitata sillä, että kentällä tunteet nyt joskus kuohuvat.

Jos tapaukseen ei puututa riittävän tiukasti, on turha toivoa, että tavat siistiytyvät.
Jalkapallo ei valitettavasti ole ainoa laji, jossa tuomareita on vakavasti uhkailtu.
Tapauksia on paljon.

Viime kesänä tappouhkaus kuultiin Kempeleen ykkössarjan pesisottelun lehdistötilaisuudessa joukkueen yhteistyökumppanin edustajan suusta. Jääkiekosta muistetaan esimerkiksi tapaus, jossa liigavalmentaja uhkasi tuomaria tämän talon polttamisella.

On itsestään selvää, että tuomarit tekevät virheitä, ja niistä virheistä usein joku kärsii. Virheitä tekevät myös tuomarit maailman huipulta. Se kuuluu urheiluun. Jos urheilija tai valmentaja ei ole sisäistänyt tätä, heidän on parempi jättää kentät, ei tuomarien.

Tosin tuomarin väitetyt virheetkin ovat useimmiten hyvin tulkinnanvaraisia. Kun urheilija pettyy, syyllistä kannattaa useimmiten etsiä peilistä, ei tuomarin eikä vastustajan suunnasta.