Pe­li­elo­ku­vien his­to­ria on var­si­nai­nen kau­hu­näy­tel­mä

Prince of Persia: The Sands of Time vaikuttaisi olevan vain yksi monista muodikkaista fantasiaelokuvista, joissa painovoiman lait eivät paina, myyttihirviöt ovat totta ja digitehosteet vilkkuvat silmissä.

Elokuva- ja peliviihde lähestyvät koko ajan toisiaan, ja monista menestyselokuvista tehdään nykyisin myös peli.
Elokuva- ja peliviihde lähestyvät koko ajan toisiaan, ja monista menestyselokuvista tehdään nykyisin myös peli.
Kuva: Lehto Katja

Prince of Persia: The Sands of Time vaikuttaisi olevan vain yksi monista muodikkaista fantasiaelokuvista, joissa painovoiman lait eivät paina, myyttihirviöt ovat totta ja digitehosteet vilkkuvat silmissä.

Mutta tämä kruununperimyskiistoihin ja jumalten lahjan tavoitteluun keskittyvä, Jake Gyllenhaalin notkealla karismalla houkutteleva elokuva ei ole mikä tahansa seikkailu. Se perustuu videopeliin. Paetkaa vuorille!

Elokuva- ja peliviihde lähestyvät koko ajan toisiaan. Symbioosi on väistämätön, koska tekemisen tekniikat ovat lähes samat. Sitten se ikävä totuus: videopeleistä tehdyt elokuvat pettävät aina.

Supertuottaja Jerry Bruckheimer yrittää korjata tilanteen Prince of Persialla.

Kalkkunakuvien keisari Uwe Boll

Pelielokuvien kurjuus tiivistyy tavallisesti yhteen nimeen. Saksalaissyntyinen Uwe Boll tekee Amerikassa eurooppalaisella rahalla hirveitä kalkkunoita suosittujen videopelien pohjalta.

Alla olevassa huonojen pelileffojen listassa ei ole Bollia, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä.

Dvd-halpalaarien tonkijat ja nykyaikaisen B-elokuvan ystävät tuntevat tapaukset kuten House of the Dead, Alone in the Dark, BloodRayne 1-3, Postal, In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale ja Far Cry.

Ne ovat nostaneet seitsemässä vuodessa Bollin uuden ajan Ed Woodiksi, kalkkunaelokuvan keisariksi.

Mutta Bollin elokuvat ovat harmitonta roskaa. Niissä jäljitellään pelejä toisinaan liikaakin. Videopelit kun eivät ole niinkään tarinoita kuin sarja pelaajalle heitettyjä haasteita, jotka on kääräisty elokuvallisilta näyttävien kohtausten muotoon.

Jos pelit olisivat oikeasti elokuvia, ne olisivat juuri niin tylsämielisiä kuin Bollin elokuvat.

Iso osa nykyajan toimintapeleistä on vain heikkolahjaisten kertojien, mutta taitavien teknikkojen laatimia versioita popkornielokuvan klassikkosarjoista Alien, Predator, Terminator, Die Hard ja Tähtien sota.

Pumpattu tappokone ei riitä

Jotta videopelistä syntyisi edes kohtalainen elokuva, se pitää elävöittää ja ylevöittää. Draamakerronnassa ei riitä, että sankari on pumpattu tappokone ja kohtaukset vain seuraavat tolkuttomasti toisiaan.

Peleissä se riittää, koska niissä tutkitaan mahdottomia maailmoja, ratkotaan arvoituksia ja taistellaan ehtimiseen. Laadukkaimmat uudet pelit Assassin´s Creed 2, Uncharted 2 ja suomalainen Alan Wake ottavat komeasti etäisyyttä pelien B-perustaan. Mutta ei niistäkään saisi elokuvaa ilman vaativaa käännöstyötä.

Prince of Persia on toiseksi suurin ja kaunein yrittäjä. Saa nähdä, paneeko se vauhtia kaavailtuihin elokuviin, joiden pohjana ovat avaruustaistelusarja Halo ja futuristinen vedenalainen seikkailu Bioshock.

Ilmoita asiavirheestä