Pe­li­cans löi Bluesin

LAHTI Pelicansin kolmannen erän kiri toi lahtelaisille 5–3 (0–0, 2–3, 3–0) -voiton Espoon Bluesista jääkiekkoilun SM-liigassa.

LAHTI Pelicansin kolmannen erän kiri toi lahtelaisille 5–3 (0–0, 2–3, 3–0) -voiton Espoon Bluesista jääkiekkoilun SM-liigassa.

”Väsymys heijasteli joukkueen esitykseen. Viisikkopeli hajosi kolmannessa erässä, ja puolustuspeli unohtui etenkin Mike Stapletonin ketjulta. Taistelu kuitenkin jatkuu”, Bluesin valmentaja Hannu Kapanen sanoi.

Blues oli voittanut edellisiltana JYP:n ja kohentanut osakkeitaan pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Nyt edessä on edelleen täysi työ tavoitteen saavuttamiseksi.

Ottelu oli vauhdikas, ja puolustuspeli puolin ja toisin sekavaa. Pelicans meni Jani Keinäsen ja Veli-Pekka Laitisen osin onnekkailla maaleilla 2–0-johtoon pelin puolivälissä. Blues teki Markku Hurmeen, Arto Laatikaisen ja Jan Calounin voimin kahdeksassa minuutissa kaikki kolme maaliaan, mutta kolmas erä oli vieraille liikaa.

Blues pelasi loppuhetkillä puolisentoista minuuttia ilman maalivahtia.”Paikkoja oli, mutta ratkaisut olivat ehkä liian hätäisiä”, pahoitteli Kapanen.

Pelicans eli jälleen pitkälti Mikko Peltolan viisikon varassa. Etenkin ylivoimapeli oli näyttävää. Tommi Turunen ohjasi Jan Latvalan laukauksesta ratkaisevan 4–3-osuman. Viisikon illan kruunasi Joonas Jääskeläisen tyhjään maaliin tekemä ottelun viimeinen maali. Peltola itse sai molemmista tilanteista syöttöpisteen.

Kotijoukkueen maalivahti Mikko Rämö oli etenkin loppuhetkien ruuhkien selvittelyssä tehokas. Bluesin maalivahti Jarmo Myllys oli takaiskuista huolimatta joukkueensa parhaimmistoa. (STT)

Ilmoita asiavirheestä