Vuoden vaihtuminen on näköalapaikka, jolloin monet arvioivat mennyttä ja suunnittelevat tulevaa. Vuodenvaihteen ohi voi myös puuskuttaa pysähtymättä, antamatta murrokselle sen kummempaa merkitystä. Joillekin vuoden vaihtuminen on aihe juhlaan tai huono syy ottaa känni. Samaan aikaan toinen tekee tarkkaa analyysia vanhan vuoden parhaista ja pahimmista hetkistä ja luo tavoitteita seuraavia kvartaaleja varten.
Kasvun paikka on siinä, kun osaa ottaa opiksi tekemisistään ja ponnistaa eteenpäin takaiskuista ja nöyryytyksistä huolimatta. Taitoa on kääntää tappio ja heikkous vahvuudeksi sen sijaan, että tuhlaa voimavarojaan pahaan oloon ja katkeruuteen. Monille arki on aina arkea, toinen taas löytää pienestäkin asiasta juhlinnan ja ilon aihetta.
Viime vuosien talouskasvun siivittämä Suomi-onnela ei välttämättä ole ollut paikka, jossa arvokeskustelulle ja moraalisille pohdinnoille olisi annettu sijaa tai merkitystä. Kiire ja taloudellinen hyvinvointi eivät ole kannustaneet miettimään arvovalintoja. Moni arjen puurtaja on saanut tuntea, että hyvinä aikoina konsulttien avulla hierotut yritysten arvot ovat korulauseita, jotka voi kaivaa ja päivittää nähtäville, kun taloudessa menee sitten joskus taas paremmin.
Taantuman huojuttaessa henkistä ja aineellista selkärankaa, on ilmassa aistittavissa tarvetta keskustella arvoista, muuttuvista moraalikäsityksistä ja elämää ohjaavista eettisistä linjauksista. Onko meno ollut hollillaan vai onko sorruttu holtittomuuteen ja ylimielisyyteen? Mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Kun olosuhteet muuttuvat ja joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä, ajaudutaan automaattisesti arvo- ja moraalipohdintoihin.
Tässä suhteessa television Kymmenen uutta käskyä -keskusteluohjelma tarjosi sohvaperunallekin yllättävän elähdyttävän ja arjen aherruksen ylittävän henkisen nostatuksen. Jeesustelun sijaan ohjelmassa yhdeksän enemmän tai vähemmän julkisuudessa profiloitunutta arvokeskustelijaa tai muuten vain fiksua ihmistä keskusteli, tarvitsevatko käskyt nykypäivään soveltuvan päivityksen. Keskustelun kuluessa suosikiksi nousi aivan uusi käsky: Älä pelkää.
Ja toden totta, pelkoa eri merkityksissään on elämä täynnä, eikä loppua näy. Pelko myös vaihtelee iän myötä. Lapsena pelkää eri asioita kuin nuorena, aikuisena tai vanhana. Iän myötä kokemus karttuu, jolloin pelon mittatikku saa uudet suhteet. Pelätään sairastumista, rahojen loppumista, velkaa, työttömyyttä, kuolemaa, tulevaisuutta, ympäristökatastrofia, sotaa tai häpeää. Sisäinen ja ulkoinen pelko ovat hallitsevia ihmisen elämässä. Pelko estää ottamasta aloitteen, pelko syö energiaa, pelko pelottaa.
Pelko on usein tervettä ja pitää tutkan ojennuksessa. On hyvä, että aistit ja vaistot varoittavat vaarasta. Monet arkea sävyttävät pelot ovat sisäänrakennettuja. Myös kasvatus, kokemus ja ympäristö muokkaavat monilla tavoin pelkomaailmaamme.
Liiallisina annoksina pelko lamaannuttaa ja sairastuttaa. Vaatimukset vauvaiästä vanhuuteen ovat ihmisille usein kovat ja armottomat. Pärjätäkseen on juostava entistä lujempaa. Pelko ja häpeä epäonnistumisesta lannistavat usein väärällä tavalla. Riittämättömyyden tunne, epäonnistumiset, itse tai muiden aiheuttamat koettelemukset saavat häpeämään. Pelko ja häpeä kietoutuvat tiukasti yhteen ja nakertavat itsetuntoa. Pelko on kuitenkin usein turhaa ja harhauttavaa. Ensi vuonna voisimme yrittää pelätä itseämme ja maailmaa vähän vähemmän. Ehkä vuosi voisi sen ansiosta olla hieman parempi kuin tämä vuosi.
mirja.niemitalo@kaleva.fi