Kirjoittaja on Lapin läänin maaherra.
i ole Itämeren luonnonlohella helppoa. Tämä johtopäätös oli pakko tehdä lukiessani äskettäin lausuntokierrokselle lähetettyä Tornion-Muonionjoen uutta kalastussääntöä ja rajasopimusta. Kun kalastussäännöllä samanaikaisesti pyritään sekä edistämään lohen pyyntiä että suojelemaan luonnonlohta, voi vain todeta, että korkeimman kalatalousviranomaisen, maa- ja metsätalousministeriön tavoitteet ovat vähintäänkin ristiriitaiset.
Kalastuksen valvonnasta vastaavia Tornion-Muonionjoen ja jokisuun merialueen uudet kalastusjärjestelyt huolestuttavat, sillä käytännössä luonnonlohen suojelun toteutumista näyttäisi olevan lähes mahdoton valvoa.
alastussäännön pohjana on Suomen ja Ruotsin neuvottelema rajajokisopimus. Se on samalla tarkoitus hyväksyttää eduskunnassa. Jääkin kysymään, joutuuko eduskunta hyväksymään Itämeren lohen kannalta huonon sopimuksen ilman että se mitenkään on voinut asiaan vaikuttaa.
Itämeren tuhottujen lohijokien kuten Kemijoen kalakantojen kompensoimiseksi merialueelle on 1980-luvulta lähtien istutettu suuret määrät lohta. Huolestuttavaa on, että kalatutkijoiden mukaan avomerellä pyydetyistä lohista jo kaksi kolmasosaa on ollut luonnonlohta. Kasvatuslohet eivät tällä hetkellä näytä Itämeressä menestyvän.
Nykytilanteen pohjalta ministeriössä olisi pitänyt jo aikaa sitten tehdä strateginen valinta ja tehdä kaikkensa, jotta nykyistä huomattavasti suurempi luonnonlohimäärä pääsisi kotijokiinsa. Strategian miettimiseen saati päättämiseen ei Helsingin Hallituskadun kivilinnassa ole aikaa juuri uhrattu. Sen sijaan ministeriön jatkuvana huolenaiheena on ollut, saavatko merikalastajat pyydettyä EU:n Suomelle myöntämän lohenkalastuskiintiönsä täyteen.
Jokin aika sitten tuli tiedotusvälineiden kautta julkisuuteen, että Tanskan ammattikalastajat tulevat todennäköisesti ylittämään moninkertaisesti maalle myönnetyn pyyntikiintiön, koska EU:n dioksiinirajoitusten vuoksi suuria lohia ei saa myydä ihmisravinnoksi.
Uutisen mukaan tanskalaiskalastajat myivät yli neljän kilon painoiset lohet, joita dioksiinivaaran vuoksi ei saa käyttää ihmisravinnoksi, muutaman äyrin hinnalla minkinrehuksi. Pienet, alle neljän kilon lohet myytiin kauppoihin ja vain ne laskettiin kalastuskiintiöön. Tällainen arvokkaan luonnonvaran haaskaus ei Suomessa tunteita nostanut saati, että asiasta olisi esitetty kysymyksiä EU:n uhan alaisista lajeista vastaaville viranomaisille.
uomen viranomaiset ovat päättäväisesti ajaneet poikkeuksia EU:n dioksiinikieltoon niin, että lohta voitaisiin myydä ihmisravinnoksi. EU on myös myöntynyt tähän. Tietenkään Itämeren lohi ei pidä sisällään sellaisia dioksiinimääriä kuin oli kyseessä, kun poliittiset vastustajat yrittivät myrkyttää Ukrainan presidenttiehdokkaan, Viktor Jushtshenkon. Silti Itämeren saasteiden aiheuttamien dioksiiniongelmien vähätteleminen kummastuttaa.
Itämeren luonnonlohen poikasmäärät on saatu elpymään, mutta harkitsemattomalla pyynnin lisäyksellä myönteinen kehitys vääjäämättä häiriytyy. Viime keväänä Suomen hallituksen tekemä päätös lohenpyynnin asteittaisesta aikaistamisesta oli kylmä suihku Pohjois-Suomelle ja myös Pohjois-Ruotsille.
Esimerkit maailman lohijoilta osoittavat, että lohijoen merkitys matkailukalastuskohteena on monisatakertainen verrattuna siihen hintaan, minkä avomerikalastaja saa, kun hän myy lohensa elintarvikkeeksi.
Perämeren pohjukkaan laskevat luonnontilaiset lohijokemme kuuluvat EU:n Natura-verkostoon. Esimerkiksi Tornion-Muonionjoen vesistö tuottaa noin 70 prosenttia Itämeren luonnonlohen poikasista. Pohjoisen lohijoet ovat aarreaitta koko EU:lle.
Vain Alaskassa ja Siperiassa on tarjolla vastaavanlaisia suurjokien elämyksiä kalastusmatkailijoille. Meidän etunamme on pohjoisten alueittemme hyvä saavutettavuus ja erinomainen infrastruktuuri vaikkapa Siperiaan verrattuna. Urheilukalastajalle lohi ei ole ruokaa, vaan elämys.
iime vuosina pohjoisen lohijokien rannoille on tehty monien miljoonien eurojen investoinnit matkailukalastuksen edistämiseksi. Suomen lohipolitiikkaa ei voi sanoa hyvälläkään tahdolla johdonmukaiseksi. Jatkuva soutaminen ja huopaaminen kansallisten päätösten kanssa on kaikkien kannalta ikävää. Myös Brysselissä komission kalastusvirkamiehet mielellään korostavat, että Suomi ja Ruotsi ovat Itämeren luonnonlohen tulevaisuuden kannalta avainasemassa.
Kestävä luonnonlohen suojelupolitiikka edellyttää kalastuksen rajoittamista niin avomerellä kuin rannikolla. Rannikkopyynnin sääteleminen on Suomen ja Ruotsin vastuulla. Meripyynnin vähentäminen edellyttää, että merikalastajille maksetaan korvauksia lohenkalastusmahdollisuuden menetyksestä.
Perämeren kalastajille maksettavat korvaukset liikkuisivat kuitenkin vuositasolla vain parissa kolmessa sadassa tuhannessa eurossa. Se olisi pieni satsaus siihen nähden, mitä Suomi saisi: ainutlaatuisen vahvan aseman maana, jolla on arvokkaita lohijokia ja joka haluaa kehittää matkailukalastusta. Maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin tyrmännyt mahdollisuuden maksaa merikalastajille korvauksia.
Lapissa on viime viikkoina käynnistetty vastaveto. On perustettu "Pelastakaa Villilohi-yhdistys" ja hankittu sen taakse luonnonlohen puolustajia ympäri maata. Tarkoituksena on kerätä kansalaiskeräyksellä vielä tämän kevään aikana rahaa niin, että ammattikalastajat korvausta vastaan luopuvat ensi keväänä voimaan tulevasta merikalastuskauden aikaistuksesta.erämeren kalastajissa lohirahastohanke on herättänyt vastakaikua. Pyydykset oltaisiin valmiita jättämään rannalle, mikäli korvaus on kohtuullinen. Villilohen pelastamisessa saatetaan sittenkin onnistua.