Oulu-Koillismaan pelastuslaitos julkaisi Facebookissa maanantaina tekstin, jossa se muistutti ihmisiä tarkistamaan saunan kiukaan ennen sen päälle kytkemistä. Palokunnalla oli nimittäin hiljan ollut pari tehtävää, jossa tulipalo tai sen alku oli lähtenyt saunasta liikkeelle sinne kuulumattomien esineiden vuoksi.
Pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas sanoo, että sähkölämmitteisessä saunassa ylivoimaisesti yleisin syttymissyy on se, että saunassa kuivatetaan vaatteita kiukaan läheisyydessä.
– Meidän viestimme on se, että sauna ei kerta kaikkiaan ole tarkoitettu pyykinkuivatukseen. Mitään ei saisi päästä kaatumaan tai putoamaan kiukaan päälle esimerkiksi sen yläpuolelle viritetyltä kuivausnarulta, Honkakunnas sanoo.
Toinen yleinen syy saunasta lähteneelle palolle on se, että kiukaan päälle on unohdettu esimerkiksi rätti tai pesusieni vaikkapa siivoamisen yhteydessä.
Saunapalot ovat omiaan saamaan aikaan paljon tuhoa. Erityisen harmittavaa on se, että ne olisivat äärimmäisen helposti estettävissä huolellisuudella.
– Sauna voi olla kahden tai useamman oven takana ja monesti tulipalo ehtii voimistua rajuksi ennen kuin se huomataan. Sitten tulipaloa voi olla mahdoton omin voimin sammuttaa. Keittiöpalon asukas huomaa tyypillisesti nopeammin ja ehtii reagoida ajoissa, Honkakunnas sanoo.
Honkakunnaksen mukaan keittiöpalot ovat yleisimpiä tulipalon aiheuttajia kotona, mutta sauna on heti toiseksi yleisin syttymispaikka. Honkakunnas sanoo, että Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle tuli vuosina 2013-2017 noin 1300 hälytystä rakennuspalosta ja rakennuspalon vaarasta ja niistä 130 oli lähtöisin saunoista.
Käyttämätön sähkölaite irti töpselistä tai sulake pois
On myös tilanteita, joissa sauna ei ole käytössä ja se toimittaa vaatehuoneen virkaa. Näitä tilanteita on Honkakunnaksen mukaan ollut esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten ihmisten asunnoissa.
– Saunakulttuuri ei ole tuttu eikä saunaa käytetä. Sitten voi käydä niin, että lapsi käy "vaatehuoneessa" ja napsauttaa kiukaan päälle, Honkakunnas sanoo.
Jos jotain sähkölaitetta kuten kiuasta ei käytä, tulisi irrottaa sen sulake tai muuten töpseli, Honkakunnas sanoo.
– Onhan näitä ollut omakotitaloissakin pienten kakkoskeittiöiden kohdalla. Lapset ovat vaikka muuttaneet maailmalle ja pienestä keittiöstä onkin tullut varastotila ja sitten liesi on mennyt syystä tai toisesta päälle, Honkakunnas sanoo.
Honkakunnas muistuttaa, että myös puulämmitteisten saunojen kanssa täytyy olla hyvin tarkkana suojaetäisyyksien suhteen.
– Puukiuas käy huomattavasti kuumempana kuin sähkökiuas, Honkakunnas sanoo.