Lunta satelee sunnuntain aamupäivässä yhä kiihtyvän tahtiin, mutta Oulun läänin pelastuskoirayhdistyksen väki vasta lämmittelee.
Koirien isännät ja emännät suunnittelevat iltapäivän parituntista nelijalkaisilleen, kun ensimmäisenä vuorossa oleva jytkälemäinen vihikoira Olio suihkii jo ympäri harjoitusalueena toimivaa varikkoa kuin häntää heiluttava, piristetty panssarivaunu.
Autojen lämmöstä tuijottelee muitakin nappisilmiä. Tämänkertaisissa harjoituksissa paikalla ovat nuori saksanpaimenkoira Arttu, keskenään hämmästyttävän erinäköiset belgianpaimenkoirat Tinka ja Juppe, yönmusta suursnautseri Dixie ja lempeännäköinen pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Heikki.
"Yksi koira vuorollaan etsii, muut odottavat autoissa, että niiden lihakset pysyvät lämpiminä", kertoo Dixien omistaja Mika Halonen.
Yksi tai useampi henkilö kätkeytyy jonnekin harjoitusalueella. Sen jälkeen koiran tulee etsiä piilottelijat ja ilmaista heidän sijaintinsa joko haukkumalla tai osoittamalla.
Piilopaikka voi olla mikä vain. Se voi olla auto, puun oksa, roskapönttö, tai tällä kerralla muovinen putkenpätkä, johon Sanna Piltonen juuri mahtuu ryömimään.
Kun Dixie päästetään irti, ei kulu monta sekuntia, kun koira saa tarkan vainun seurattuaan ensin jälkiä ja nuuskittuaan ilmaa. Villi hukalehtaminen muuttuu määrätietoiseksi etsimiseksi ja pian Dixie käykin putkessa tarkastamassa tilanteen ja jää tyytyväisenä haukkua voksahtelemaan putken suulle.
Näin etsijät osaavat tulla paikalle nopeasti äänihavainnon perusteella. Dixie saa herkkupalan ja voi siirtyä hyvän päivätyön tehneenä autoon lököttämään.
Oulun läänin pelastuskoirayhdistys on yksi alueen kolmesta koirapoppoosta, jotka harjoittavat pelastus- ja etsintätoimintaa. Yhdistys kuuluu Vapepaan, eli vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, jonka tehtävänä on avustaa viranomaisia kadonneiden etsinnöissä ja muissa hätätilanteissa.
Etsittäviä on monia: Joskus marjastaja tai retkeilijä on sattunut eksymään. Toisinaan taas sairaskohtauksen saanut metsästäjä ei pääse enää omin voimin liikkeelle. Haasteellisen etsintäryhmän muodostavat dementikot, jotka ovat lähteneet teille tietymättömille ilmoittamatta kenellekään.
"Viime vuonna meidän porukka oli parissakymmenessä hälytyksessä. Taajama- ja maastoetsinnät olivat aika lailla tasoissa. Ja säätähän tämä homma ei kysy, eikä kellonaikaa. Monesti kadonneita etsitään yötä myöten", Halonen kertoo.
Monen mieleen juolahtanee, miksi suuri määrä etsijöitä koirineen pitää viedä pusikkoon, kun ilmassa on pelastuskopteri lämpökameroineen? Syynä on muun muassa se, että koirat toimivat silloinkin, kun kopteri ei sään vuoksi pääse ilmaan. Toisinaan luonto päihittää tekniikan.
"Kerran kävi maastoetsinnässä niin, että helikopteri oli jo käynyt tutkimassa rantakaistaleen ja etsinnät alkoivat siirtyä muualle. Eräs etsijöistä päätti vielä antaa saksanpaimenkoiransa vähän juoksennella vapaana. Pian kuului kovaa haukuntaa ja etsittävä löytyi sieltä, mistä kopterilla häntä ei huomattu."
Pelastuskoiran kouluttaminen on aikaa vievää puuhaa. Vaatii
2--3 vuoden harjoittamisen, ennen kuin koira on sillä tasolla, että se osaa auttaa etsinnöissä. Koiran rodulla taas ei ole väliä.
Koiran omistajan tulee myös kouluttautua yhtä lailla kuten lemmikkinsäkin. Ensiapu, suunnistus ja radion käyttö ovat taitoja, jotka pelastuskoiran ohjastajan on hyvä opetella. Palkkiota etsijöille ei kilometrikorvauksien lisäksi makseta ja muutenkin homman hohto voi sadesäällä yömyöhällä pimeässä metsässä olla kaukana.