Pelastusarmeijan kirpputorit katoavat Oulusta yhtä myymälää lukuunottamatta.
Linnankadulla sijaitseva SecondTop Boutique sulki ovensa elokuun lopussa. Toppilassa Tukkitiellä sijaitsevassa myymälässä ja Rajakylän Ratamotien myymälässä on käynnissä loppuunmyynti.
Pelastusarmeijan kierrätystoiminnan päällikkö Harri Lehti kertoo, että myymälöiden lopettamisen taustalla ovat kesäkuussa päättyneet Pelastusarmeijan kierrätystoiminnan yt-neuvottelut.
Yt-neuvotteluiden seurauksena koko maassa irtisanotaan yhteensä 21 henkilöä. Lisäksi seitsemän myymälän toiminta lopetetaan.
Lopetettavista myymälöistä kolme sijaitsee Oulussa. Myymälätoiminnan loppumisen myötä Oulusta irtisanotaan yhteensä yhdeksän henkilöä.
– Myymälöiden toiminnan on tarkoitus päättyä vuoden loppuun mennessä, Lehti toteaa.
Pelastusarmeijan Limingantullin myymälä jatkaa toimintaansa normaalisti. Lehden mukaan myymälä jatkaa samoissa tiloissa kuin tähänkin saakka.
Pelastusarmeijan kirpputorien lisäksi Oulussa on lopettanut muita kirpputoreja. Isollakadulla sijainnut Second Hand Store sulki ovensa keväällä. Ruskossa sijaitseva 1kirppis taas on ilmoittanut lopettavansa toimintansa syyskuun lopussa.
Uusia tulijoita ei ole tullut sitten kevään, jolloin Aasta Ööhön -kirpputori aloitti toimintansa Limingantullissa.