Syksy tulee ja kukat vaipuvat talvilepoon, mutta kaikki niistä eivät nuukahda iloisina. Kesä kesältä nimittäin on ruvettu yhä enemmän vainoamaan joitakin kasveja, jotka eivät kuulemma kuulu Suomen luontoon. Sellaisia ovat esimerkiksi lupiinit ja jättiputket.
Niitä raivataan viikatteilla ja vesureilla, myrkytetään ja ruiskutetaan ja revitään irti maasta juurineen. Sieltä täältä ne on kai saatu häviämäänkin, mutta enimmäkseen niiden voittokulku vain jatkuu.
Mutta miksi ihmeessä paria viatonta kasviparkaa pitää tällä lailla vainota? Tosin jättiputken sanotaan olevan jotenkin myrkyllinen, mutta ei se siinä lajissa ole ainoa. Lupiini puolestaan on komea koristekasvi, mutta ei se sille itse mitään mahda, että se villiintyy myös kukkapenkkien ulkopuolelle.
Tietysti voidaan sanoa, että nämä tulokkaat vievät kasvutilaa maamme luonnolliselta kasvikunnalta. "Luonnolliselta"? Miten niin? Kuka loppujen lopuksi sanoo, mikä kasvi on alun perin kuulunut Suomen luontoon ja mikä ei. Kun tarpeeksi kauas historiaan mennään, maatamme peitti satametrinen jäätikkö, ja silloin taisivat luonnolliset kasvit olla vähissä. Kyllä nämä meidän rehumme ovat tulokkaita joka ikinen, samoin kuin elukat ja ihmisetkin.
Jos kaikkia vieraskasveja olisi meillä hyljeksitty nykyiseen tapaan, ei meille olisi päässyt pesiytymään sellaisiakaan tulokkaita kuin mänty, peruna, vehnä, ruis ja kaura, puhumattakaan rypsistä, rapsista, räpsistä, rupsista ja mitä niitä onkaan.
Eikä ole tainnut metsissämme vilistä myöskään liito-oravia tai valkoselkätikkoja jääkauden aikana. Silti niihin suhtaudutaan täysin päinvastaisesti kuin lupiineihin ja jättiputkiin -- niitä suojellaan ja niiden tuhoamisesta rangaistaan.
Melkoinen liuta sekä kasvejamme että eläimiämme on hinnoiteltu kalliiksi siltä varalta, että joku tekee niille pahaa. Esimerkiksi heinäkurpan korvaushinta on 4 373 euroa, tyräkkikääriäisen 151 euroa ja rupikonnankin 34 euroa. Sen sijaan lupiineita ja jättiputkia saa tuhota mielin määrin, ja siitä teurastuksesta saa vielä kunniaakin -- hyvä ettei tapporahaa makseta.
Onkin aika myöntää tosiasiat, eli se, että sekä kasvi- että eläinkuntaamme tulee jatkuvasti uusia lajikkeita, jotka eivät sinne alun perin ole kuuluneet. Niitä tulee varmaan sitä enemmän mitä pitemmälle ilmastonmuutos etenee. Parasta on vain sopeutua ja alkaa suojella myös tulokkaita. Jos meille tunkee vaikka viiniköynnöksiä tai palmuja, ottakaamme ne vastaan avosylin ja antakaamme levitä pelloillemme halunsa mukaan.
Ehkä tarvitaan myös kansalaisaktivismia, lupiinityttöjä, jotka keskittyvät puolustamaan sorrettuja ja kiusattuja kasveja, ehkäpä käyvät jonakin pimeänä syysiltana jopa päästämässä irti kukkapenkkeihin kahlittuja kasviksia, jotta ne pääsevät pientareille työntämään onnellisia kukintoja.
Samanlaista aktivismia tarvitaan muidenkin inhokkien, kuten hirvikärpästen suojelemiseksi. Muuten käy niin, ettei Suomessa suvaita yhtään uutta kasvia, vaan palaamme pikku hiljaa jääkauteen.