Juttu julkaistu 18.9.2005
alloliiton alueellisena liittovalmentaja toimivan Hannu Haverisen mukaan suomalaisen juniorivalmentamisen yksi keskeisimmistä ongelmista on nuorten pelaajien erikoistumisen puute.
Haverisen mukaan juniorivalmentajat peluuttavat parhaita pelaajiaan usein keskeisimmillä pelipaikoilla sen sijaan, että antaisivat näiden testata kykyjään ominaisuuksiaan vastaavissa rooleissa.
”Jos pelaaja on puhdas laiturityyppi, häntä tuskin kannattaa peluuttaa esimerkiksi keskialueen keskustassa”, Haverinen toteaa.
”Valmentajien tulisi pohtia, onko vaikkapa piirimestaruuksien voittaminen tärkeämpää kuin pelaajien kykyjen kehittäminen”, hän jatkaa.
Muun muassa Pohjois-Suomen junioripelaajakartoituksesta vastaava Haverinen ei lauo mielipiteitään aivan pystymetsästä. Ensi vuonna alle 15-vuotiaiden maajoukkuetta luotsaava Haverinen on seurannut tarkkaan juniorivalmennusta eri puolilla maata.
Haverisen viikonloppu vierähtää kokonaan Heinäpäässä, missä hän tekee D93-ikäluokan esikartoitusta yhdessä Palloliiton Pohjois-Suomen piirin kanssa.
”Tämä tarkkailu on tällaista suuntaa antavaa kartoitusta. Seuraavat kaksi vuotta ovat näiden poikien mahdollisten juniorimaajoukkuekuvioiden osalta ratkaisevia, ja sinä aikana tapahtuvassa kehityksessä seuroilla on keskeinen rooli.”
Useiden vuosien ajan Pohjois-Suomen nappulaturnauksia nähneen Haverisen mukaan yleinen taso on vuosien varrella selvästi noussut.
”Kehitystä on helpottanut olosuhteiden parantuminen. Joukkueiden väliset tasoerot eivät enää ole niin suuret kuin aikaisempina vuosina.”
Pohjoissuomalaiset juniorijalkapalloilijat pysyvät Haverisen mukaan vielä tässä vaiheessa hyvin eteläsuomalaisten kyydissä mukana.
”Erot syntyvät yleensä seuraavan kahden vuoden aikana. Täällä pitää nostaa harjoittelumääriä, mutta panostaa ennen kaikkea harjoittelun laatuun”, Hannu Haverinen painottaa.