Pitkä 700 kilometrin automatka ei innosta, kun ajettavana on mutkainen, kapea, vilkkaasti liikennöity valtatie, jossa matkantekoa hidastavat tämän tästä taajamat ja pikkukaupungit. Kiire tahtoo olla, mutta rajoitusten mukainen matkavauhtikin on mahdottomuus, koska edessä junnaa rekka vajaata kahdeksaakymppiä. Ohi ei voi mennä pimeässä ja märässä kelissä, eikä edes ohituskaistoja ole, kun vielä pohjoisessa ollaan.
Tämä on suomalaista liikennepolitiikkaa vuonna 2007 valitsipa Oulusta suunnakseen Jyväskylän, Kokkolan tai Kemin. Parinkymmenen kilometrin pikku pätkä etelään ja lyhyempi pohjoiseen on sellaista tietä, jota nelostie saisi olla koko matkan Helsingistä Rovaniemelle.
Tuota muutama vuosi sitten valmistunutta moottoritien pätkää kelpaa huristella. Kovassakin liikenteessä meno on melko turvallista, kun tyhmät ohitukset ovat liki mahdottomuus. Totta kai nelikaistaisellakin tiellä törttöjä riittää, mutta riskit ovat tavallista valtatietä vähäisemmät.
Kun moottoritie loppuu Haaransiltojen liikenneympyrään, ja matka jatkuu Temmeksen suuntaan, tuska alkaa. Viime viikolla kerrottiin, että liikenneympyrän ja Temmeksen välistä tietä levennetään puolellatoista metrillä 12,5 kilometrin matkalta.
Se tulee tarpeeseen, mutta remontti tehdään monen vuoden aikana. Reilun 600 kilometrin matkalla toistakymmentä kilometriä parempaa tietä ei ehkä valtavasti matkaa jouduta.
Suomalaista nykyaikaista alueliikennepolitiikkaa kuvastaa osuvasti se, että Helsingistä pääsee moneen suuntaan hulppeasti nelikaistaisia valtateitä. Ensi vuoden valtion budjettikirjan mukaan valtatiet vain paranevat siellä päin. Pohjoisen väylät Tampereelta ja Turusta pohjoiseen ovat enemmän tai vähemmän niin ja näin.
Turusta kun lähtee Vaasan kautta Ouluun, taival on kestämättömän surkea. Nelostiellä Lahdesta tännepäin liikenne sujuu monin paikoin hävettävän huonosti, ja on vaikea käsittää tien olevan se kuuluisa Euroopan ykköstie.
Kun me täällä pohjoisessa valitamme tätä asiaintilaa, meille sanotaan, että ei teillä siellä pohjoisessa ole väkeä ja liikennettä riittävästi, jotta kovin suurien liikenneinfrojen (hieno sana tarkoittaa suomeksi yksinkertaisesti teiden ja rautateiden rakentamista) investoiminen olisi kannattavaa.
Tuota perustelua on maalaisjärjellä vaikea uskoa, kun matkaa vaikkapa sinne autioon Lappiin ja lähtee Oulusta Kemin kautta Rovaniemelle. Tie on tukossa riippumatta siitä, milloin sattuu tien päällä olemaan.
Uuden sinivihreän hallituksen ensi vuoden budjetti ei tiehankkeita valtavasti tännepäin lupaa. 13 tiehankkeesta kaksi on pohjoisesta: paljon puhuttu Hintan-Korvenkylän välinen remontti (25,7 miljoonaa euroa) ja Kemin kohdan ja siltojen rakentaminen nelostiellä (74 milj.). Komeimmat potit menevät Lappeenranta-Imatra-välille (177 milj.), Kehä I:lle (164 milj.) ja Hakamäentielle Helsinkiin (100 milj.)
Uusia hankkeita luvataan tulevaan liikennepoliittiseen selontekoon. Montakohan kohdetta osuu pohjoiseen? Pahoin pelkään, että ei monta.
Sana pekkarointi syntyi 1990-luvulla, kun ministerinä ollut Mauri Pekkarinen (kesk.) junaili kotimaakuntaansa muun muassa komean sillan. Sanalla on paha kaiku, mutta kunnon pekkaroijaa tarvittaisiin tänne pohjoiseenkin.
antti.ervasti@kaleva.fi