Valtionyhtiö Arctia Shippingin mukaan yhtiön toimitusjohtajaa uhattiin potkuilla, jos yhtiö ei olisi suostunut Greenpeacen aktivistien rikosilmoituksen perumiseen.
Uhkaus tuli valtion omistajaohjauksesta tuolloin vastanneelta virkamieheltä Pekka Timoselta. Hän toimii nykyisin työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtajana.
Uhkausviesti oli kuitenkin jätetty pois taustamateriaalista, joka jaettiin tänään ministeri Heidi Hautalan (vihr) tiedotustilaisuudessa. Valtion omistajaohjauksesta vastaava Hautala ilmoitti tilaisuudessa eroavansa.
Pekka Timonen, miksi tästä uhkausviestistä ei kerrottu tiedotustilaisuudessa?
"Sitä minun on mahdoton arvioida, se oli yllätys minullekin. Viesti oli mukana tiedotustilaisuutta varten kootussa ennakkoaineistossa, joka minulle toimitettiin perjantaiaamuna. Minulta kysyttiin, sopiiko, että kaikki julkistetaan. Vastasin että minun puolestani kyllä. Kaiken, minkä virkamies on virassaan tehnyt, täytyy kestää julkisuutta."
Uhkasitteko todella Arctia Shippingin johtoa yhtiökokouksella ja toimitusjohtajan vaihtamisella, jos rikosilmoitusta "Olen sanonut, että jos joudutaan menemään yhtiökokouksen päätöksentekoon, niin samalla toimitusjohtaja vaihdetaan."
Tuliko aloite viestiin teiltä itseltänne vai ministeri Heidi Hautalalta?
"Kyllä aloite tuli minulta itseltäni. Kävimme päivän mittaan (yhtiön esikunnan kanssa) tätä keskustelua ja yhtiökokousvaihtoehto oli jo aiemmin esillä. Sitä on myöhemmin illalla täydennetty, että myös tämä elementti (toimitusjohtajan vaihdos) on mukana."