Kiinan pääkaupunki Peking on saanut jouluksi poikkeuksellisen paksun lumipeitteen. Joulun alla taivaalta on tullut lunta yhtäjaksoisesti jo viisi päivää, ja tänään lumipyryä ennustettiin myös jouluaatoksi.
Näin monena päivänä Pekingissä on tullut lunta peräkkäin viimeksi vuonna 1841, jolloin säätietoja ryhdyttiin uutistoimisto Xinhuan mukaan tilastoimaan.
Kylmää Pekingissä on normaalistikin joulun tienoilla, mutta useana talvena lunta on tuskin nimeksikään. Lumenraivauskalusto ei 13 miljoonan asukkaan kaupungissa ole riittänyt puhdistanut kaikkia katuja ja kujia lumesta, vaan liikenne on takkuillut lumen keskellä.
Pääkaduille on levitetty 5 000 tonnia lunta sulattavia kemikaaleja, mikä on tehnyt lumisohjosta epämääräistä puuroa. Liikennettä ohjaavat tuhannet poliisit, ja jalkakäytäviä on määrätty siistimään noin 100 000 lumenluojaa.