Norjassa peikot ovat pohjoismaisittain kaikkein tärkeimmässä osassa kansallisessa kertomaperinteessä. Peikkoja kurkistelee jokaisen myhkyräisen puun takaa ja nousee harmaiden kallioiden alta. Pyökin rungot muuttuvat hämärissä peikoiksi.
Norjalainen peikko ei ole niin nopsajalkainen kuin kreikkalainen fauni. Norjan peikko on raskasrakenteinen, tummakulmainen ja jättiläiskokoinen, vertaa peikoista kirjan toimittanut Per Erik Borge.
Norjassa peikot löydettiin kansallisromantiikan aallossa 1840- ja 1850-luvuilla. Kirjallisuuden harrastaja Peter Christen Asbjørnsen ja teologi Jørgen Moe keräsivät kansanballadeja, -seikkailutarinoita ja -satuja kokoelmaksi Norske Folkeeventyr (1852).
Bergenissä syntynyt Kööpenhaminan yliopiston professori ja Suomessakin näytelmistään (mm. Jeppe Niilonpoika) tunnettu runoilija-kirjailija Ludvig Holberg (1684-1754) vielä sivuutti folkloren ”akkojen juttuina”.
Miltä Norjan peikot näyttävät, tähän käsitykseen on kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut taiteilija ja kuvittaja Theodor Kittelsen (1857-1914).
Peikkokirjan toimittaja luonnehtii hänen peikkojaan norjalaisille yhtä tutuiksi kuin iltarukoukset ja vuohenmaitojuusto.
Ryppyiset jättiläiset
Th. Kittelsenin peikot ovat ihmismäisiä ja kasvoiltaan kuluneita, yhtä ryppyisiä kuin hyvin iäkkäät ihmiset ja parrakkaita. Hänen peikkopiirroksensa ovat mustavalkoisen, harmaan ja hiekanruskean sävyisiä, vain harvoissa maalauksissa on vähän enemmän väriä.
Peikot ovat Norjan metsien luonnonhenkiä, mutta Kittelsen on marssittanut niitä kuvissaan myös keskelle kaupunkia. Kintaat ja ryhmysauva kädessään jättiläinen seisoo keskellä mukulakivikatua ja aiheuttaa hajaannusta läpimarssia tekevässä soittokunnassa ja pakokauhua katsojissa.
Vaikka norjalaiset peikot ovat mahtavia ja pelottavia, ne ovat myös tyhmiä ja helposti höynäytettäviä. Nokkeluutensa tarinoissa peikkoja vastaan osoittavat yleensä nopeaälyiset nuorukaiset tai rohkeat sotilaat. Eikä huumoriakaan puutu.
Kansantarinoiden ja peikkosatujen uskotaan sisältävän aineksia vanhoista norjalaisista legendoista ja sankarisaagoista.
Peikkofilosofiaa
Norjalaiset matkamuistomyymälät ovat nekin täynnä peikkoja: hymyileviä ja karvaisia pitkänenäisiä peikkomiehiä, -muoria ja -lapsia. Ne ovat lievästi sukua Kittelsenin peikoille, mutta mukaviksi ja taskukokoisiksi kesytettyjä.
Bergeniläisestä kioskista löytyy myös yksi peikkojen suomalainen sukulainen: Mummi-peikko. Tove Janssonin muumi on norjaksi mummi.
Ulkonäkönsä puolesta Norjan ja Toven peikoilla ei ole juuri yhteistä. Mutta myös Norjan peikot pohtivat syntyjä syviä kuin Muumipappa: ainakin vuorenkokoinen peikkovanhus, jonka päälaella kasvaa metsä ja joka on kumarassa syventynyt ajatukseen, kuinkahan vanha hän mahtaa olla.
