Oulu - Mikä se sota on? kysyi Illusia.
- En minä oikein tiedä, mutta jotakin kamalaa se on, koska kukaan ei näytä siitä oikein pitävän. Mutta luulen, että sodassa ihmiset tappavat toisiaan, vaikka ei se näytä tapahtuvan minkään merkkipäivänkään vuoksi, kuten meidät hanhet tapetaan Martinpäiväksi.
Tällaisen keskustelun kirjoitti eläinlääkintäkapteenina sotansa sotinut Yrjö Kokko (1903-1977) tunnetuimpaan teokseensa, joka syntyi jatkosodan aikana rintamalla ja julkaistiin 1944. Keskustelukumppaneina ovat salaa sateenkaarelta karannut keijukainen ja everstin hanhi.
Satu Pessistä ja Illusiasta syntyi ensin omille lapsille tehtyyn joululehteen. Sotilastoverit pyysivät siitä jäljennöksiä, ja kersantti joutui kopiointityöhön.
Kokolla oli ennakkokäsitys, että sota kestäisi kauan. Hän päätti kirjoittaa sadusta kokonaisen satukirjan. Kirjoittaminen oli hänelle viehättävä leikki, joka auttoi kestämään koti-ikävää ja eläinlääkärinä parhaimpien praktiikkavuosien kulumista hukkaan.
"On tavallaan kummallista, että tarvittiin sodan hävittämä kirkko, harmaanruskea, lohduton vankijoukko, pakkasilta, tykkien jylinä ja suutulet ennen kuin satuni lyyrillinen ja filosofinen 'sävel' syntyi", kirjoittaa Kokko sotaa kuvaavassa kirjassaan Sota ja satu (WSOY 1964).
Sota satukirjassa
"Ryhtyessäni kirjoittamaan olin päättänyt, että kirjan tapahtumapaikka oli rintama. Peikko ja keijukainen rintamalla! Olin pessimisti, mutta rakentelin kuitenkin kaikenlaisia toiveita siitä, miten yllättävä kohtalo saattaa Suomen kansan pelastaa. Mutta miten voisin tuoda sodan ja sotilaat satukirjaan? Minun täytyi löytää peikko ja keijukainen sellaisina kuin he piileskelivät aseveljieni sielun syvyyksissä", kirjailija aprikoi.
Kun Illusia ensimmäisen kerran kohtaa ihmisen, hän kohtaa sotilaan. Illusian mielestä ihminen on paljon pienempi kuin hirvi, eikä mitenkään julman näköinen. Saattaisiko hän kylvää kuolemaa ympärilleen?
Kirjailijan oma henki ainakin oli uhattuna ihmissuvun toisten edustajien taholta useammankin kerran tykistökeskityksissä ja tarkka-ampujien täsmätähtäyksissä.
Krasnoarmeiskin - kuten Kokko puna-armeijaa nimittää - ampuma shrapnelli, sirpalekranaatti, räjähti aivan rykmentin huoltorakennuksena toimineen talon yläpuolella. Sirpaleita sinkoutui parvekkeella yöperhosten kesteistä näsiässä kirjoittaneen kapteeni Kokon ympärille.
Rotuoppi pohkeellisista
Monet varmasti tuntevat tarinan, mistä Pessi ja Illusia ilmestyivät. Kokko kirjoitti tapaamisesta satunsa esilukuun.
Hän oli talvipimeällä palaamassa autolla tarkastusmatkalta kranaattien hakkaaman metsän keskellä. Pakkanen oli ankara ja matkalaisten hengitys jäätyi auton etulasiin, koska autossa ei ollut lämmityslaitetta.
"Koetin hangata huurretta pois glyseriiniin kastetulla liinakangastilkulla. Äkkiä käteni pysähtyi. Näin lasissa pienen sormenmittaisen olennon. Sehän oli pieni rusoposkinen tyttönen, jolla oli yllään lumivalkea turkki. Tyttönen hymyili minulle ja osoitti kädellään toista samankokoista olentoa, jota en ollut ollenkaan huomannut. Siinähän hymyili minulle ilmielävänä metsän peikko."
Sota ja satu -kirjassaan Kokko paljastaa muitakin saturomaaninsa henkilöiden esikuvia. Kenraali Pajarikin vaikutti sadun syntyyn. Sotamies Pienasen kaltaisia miehiä kirjailijalla oli 'varastossa' useita. Divisioonan eläinlääkäri, pienehkö, pulleahko uintitaitoinen mies on sammakkojen kuninkaan Ranan esikuva.
"Divisioonan eläinlääkärillä oli vieraskielinen nimi. Silloin 'sähkökipinä' alkoi hyppiä kohteesta toiseen. Ensin se hyppäsi Hitleriin ja hänen hallitsevan arjalaiskansan oppiinsa. Sitten se hyppäsi sammakon ja ihmisen pohkeisiin ja sieltä vesiliskon käsiin", kuvaa Kokko ajatuskulkuaan.
Sadussa onkin selviä viitteitä natsien rotuoppiin luvussa Sammakkojen sota. Sammakoiden perintätietojen mukaan he polveutuvat ihmisestä. Eläinkunta jakautuu pohkeellisiin ja pohkeettomiin. Ensimmäiseen luokkaan kuuluivat ainoina sammakot ja ihmiset.
Kk.-pesäkkeen reunalta
Saksan laivasto tuli Suomenlahdelle ja sotatilanne tiukkeni. Kokko pelkäsi, ettei hänen käsikirjoituksensa ehtisi ilmestyä kirjana - eikä ilmestyisi ehkä koskaan. Ettei häneltä jäisi henkistä testamenttia lapsilleen.
Sitten kirja kuitenkin julkaistiin keskelle rintamien murtumista. Kaaoksen hetkellä Suomen kansa löysi sadun. Pessistä ja Illusiasta otettiin kiireesti uusia painoksia.
Rintamalta aseveljet antoivat Kokolle palautetta kirjeissä, joita saapui Vienan korvista ja Kannakselta: "Olin vartiossa ja odotin joka hetki näkeväni heidät kk.-pesäkkeen reunalla. Olette kirjoittanut kauniin ja liikuttavan sadun, joka silti ei ole satua, vaan niin todellisuuteen nojaava."
Silmäniskuja aikuisille
Yrjö Kokko sai Pessistä ja Illusiasta ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuudelle myönnetyn valtionpalkinnon jo 1945.
Lastenkirjallisuudesta väitelleen FT Päivi Heikkilä-Halttusen mielestä Kokon teos sai palkinnon pikemminkin ajankohtaisen aiheensa ja koskettavuutensa takia kuin teoksen varsinaisista ansioista lastenkirjallisuutena tai kaunokirjallisuutena.
Mutta sitten Pessi ja Illusia "unohtui" esimerkiksi Kai Laitisen vuoden 1967 kirjallisuushistoriasta. Suomen kirjallisuus V:ssä Pessiin ja Illusiaan viitataan eräkirjallisuuden kohdalla, todetaan Heikkilä-Halttusen väitöskirjassa Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi (SKS 2000).
Kirjallisuuden tutkija Jorma Mäenpää esitti 1950-luvulla, että Pessistä ja Illusiasta karsittaisiin sota-ainesta, jotta kirja säilyisi myös tuleville lapsisukupolville. Hän ehdotti myös Topeliuksen satujen mukailemista pieteettisyistä eri ikäkausille soveltuviksi.
Mäenpään ehdotus toteutuikin 1963, kun WSOY julkaisi Pessistä ja Illusiasta uuden, Yrjö Kokon itsensä editoiman lastenpainoksen.
Heikkilä-Halttunen yleistää, että lastenkirjat saavuttavat kestävän aseman vain silloin, kun niillä on jotain sanottavaa myös aikuisille. Myös Pessi ja Illusia sisältää lapsilukijan ohittavia "'silmäniskuja" aikuisille. Teoksessa on tutkijan mielestä yhteiskunnallista, kulttuurista ja filosofista ainesta, joka ei kokonaisuudessaan avaudu lapsilukijalle.
Ihminen on kannibaali
Sortavalassa syntynyt Kokko toimi rauhan aikana piirieläinlääkärinä muun muassa Kokkolassa ja Muoniossa.
Tänä vuonna vietetään kirjailijan syntymän satavuotisjuhlia ainakin 6. huhtikuuta Lempäälässä, minne Kokko on haudattu, ja Yrjö Kokko -seuran järjestämän juhlaseminaarin merkeissä Enontekiöllä lokakuussa.
Pessi ja Illusia sekä Tove Janssonin vuodesta 1945 ilmestyneet Muumi-kirjat kuuluvat suomalaisen lastenkirjallisuuden virallisen kaanonin parhaimmistoon, arvioi Päivi Heikkilä-Halttunen. "Pessissä ja Illusiassa sota on koko ajan läsnä. Tove Janssonin luoma Muumilaakso taas on turvapaikka, johon voi paeta sotaa ja muita uhkia."
Vasta syttynyt Irakin sota yltää myös lasten tietoisuuteen. He pohtivat sotaa, mitä se on, aivan niin kuin Kokon Illusia. Vastauksia voi antaa myös kirjoja lukemalla.
Tässä Yrjö Kokon sodan filosofiaa ja profetia vuodelta 1964:
"Ei ole sotasyyllisiä eikä sotasyyttömiä. Ihminen on biologisen kehityksensä alkutaipalella ja hänen vaistonsa ovat vaillinaiset. Ihminen on tukahduttanut fyysisen kannibalismin. Psyykkisesti hän on piilotajunnassaan yhä kannibaali. Mitä suuremmaksi ihmiskunnan lukumäärä kasvaa ja mitä lähemmäksi liikenne- ja tiedotusvälineet tuovat ihmiset toisiaan, sitä enemmän ihmiset joutuvat ahtauspsykoosin valtaan. Sitä suuremmaksi käy hysteeristen massapurkausten vaara."