Pedofiilinaisia on oletettua enemmän. Kuopion poliisin rikoskomisario Jorma Makkonen kertoo, että poliisin tietoon tulevat harvat tapaukset ovat tekotavoiltaan törkeämpiä kuin miesten tekemät.
"Naisilla on suoranuottisempaa toimintaa. He käyvät ronskisti suoraan asiaan, siinä missä miehillä hyväksikäyttö voi olla esimerkiksi koskettelua", Makkonen kuvailee perjantain Savon Sanomissa.
Naisten tekemiä lievempiä seksuaalisia hyväksikäyttöjä ei aina mielletä rikoksiksi ja lievät tapaukset voivat jäädä piiloon.
"Hyväilyä ei välttämättä mielletä samalla tavoin uhkaavaksi kuin miehillä, jotka ovat viime vuosina olleet suurennuslasin alla", Lastensuojelun keskusliiton tutkija Heikki Sariola valottaa. Hänen mukaansa lapsilta itseltään täytyy kysyä mahdollisista hyväksikäyttökokemuksista, jos halutaan tietää, mitä lasten elämässä oikeasti tapahtuu. Sariolan mukaan Suomessa aloitetaan tällaiset tutkimukset ensi vuonna.
Tuomio seksistä 13- ja 15-vuotiaiden kanssa
Tilastoihin perustuvien tutkimusten mukaan lapsiin kohdistuvista seksuaalisista hyväksikäytöistä naisten tekemiä on alle viisi prosenttia. Makkonen sanoo, että naiset koskettelevat lapsia miehiä enemmän äitiyden puolestakin.
"Mutta jossain kulkee se hämärä raja, milloin koskettelu on seksuaalista hyväksikäyttöä", rikoskomisario huomauttaa.
Savon Sanomien mukaan lapsiin kohdistuvista hyväksikäytöistä ilmoitetaan aiempaa enemmän. Tapausmäärät ovat kasvaneet noin sadalla tapauksella vuodesta 1999.
Varkaudessa tuomittiin keskiviikkona 22-vuotias kuopiolaisnainen kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Hän oli sukupuoliyhteydessä vuoden 2006 keväällä 13- ja 15-vuotiaiden poikien kanssa. Nainen määrättiin maksamaan kummallekin uhrilleen henkisestä kärsimyksestä 1000 euroa sekä oikeudenkäyntikuluja 1400 euron verran. Oikeudenkäyntiaineisto määrättiin salassa pidettäväksi 60 vuoden ajaksi.