Lapsiin kohdistuvaa seksuaalista mielenkiintoa tunteville pedofiileille on olemassa kaksi kuntouttavaa ohjelmaa. Kummastakin on saatu rohkaisevia kokemuksia: rikosten uusiminen on ohjelmilla vähentynyt merkittävästi.
Kuntoutusta annetaan kuitenkin vain vankilassa. Sen sijaan henkilöt, jotka tuntevat seksuaalista kiinnostusta lapsia kohtaan, mutta eivät ole vielä syyllistyneet rikoksiin, eivät pääse vastaavan hoidon piiriin.
Tilanne on ristiriistainen. Rikoksen jo tehneitä hoidetaan, mutta ilman tukea jäävät ne, jotka haluaisivat ennalta ehkäistä mahdollisen rikoksensa. Pedofiliassa on kysymys monimutkaisesta häiriöstä, jonka synnyn syistä ei ole täyttä varmuutta. Hoidossakin päämääränä pidetään sitä, että ihminen saadaan hallitsemaan käyttäytymistään.
Niin paljon kuin ennalta ehkäisevästä terveydenhuollosta puhutaan, ainakin pedofiilien kohdalla se on jäänyt puheen asteelle. Ilmeisesti taustalla vaikuttavat pedofiilien tekoja sinänsä ymmärrettävästi vahvasti halveksuvat asenteet.
Ongelma on kuitenkin niin laaja, että siihen pitää puuttua etukäteen. Vuosittain poliisin tietoon tulee yli 1 800 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta. Näistä 200–300 johtaa tuomioihin.
Harva rikollinen parantuu vankilassa itsestään. Tämä koskee myös pedofiilejä. Siksi tarvitaan pitkäkestoista hoitoa.
Tärkeintä on kyetä antamaan tukea varsinkin jos avun tarvitsija sitä itse haluaa. Maailman mitassa ennalta ehkäisevistä tukimuodoista on saatu hyviä tuloksia. Toimiviksi havaittuja hoitoja kannattaisi kokeilla myös Suomessa. Tietysti ennalta ehkäisevä työ maksaa, mutta vielä kalliimmaksi käy rikosten jälkien paikkaaminen.
Pääkirjoitus