Kansanedustaja Paula Lehtomäki, 29, pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi. Hän kertoo asiasta torstain Kainuun Sanomissa.
Lehtomäki on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kuhmosta. Tukea hän kertoo saaneensa keskustan nuorisoliikkeeltä.
Lehtomäki oli ehdolla varapuheenjohtaksi myös Kuopion puoluekokouksessa kesällä 2000, mutta ei silloin tullut valituksi. Hän on ensimmäinen varapuheenjohtajaehdokkaaksi ilmoittautunut.
Keskustalla on kolme varapuheenjohtajaa. Heistä Anneli Jäätteenmäki pyrkii puheenjohtajaksi ja Matti Vanhanen harkitsee ehdokkuutta, mutta Maria Kaisa Aula ei ole lähdössä kisaan puheenjohtajan paikasta.