PattU:n hyvä alku ei riit­tä­nyt

Pattijoen Urheilijoiden hyvä alku ei kantanut voittoon asti Sotkamoa vastaan.

Jymyn lukkari Toni Kohonen seuraa minne Pattijoen Topi Kososen lyönti lähtee.
Jymyn lukkari Toni Kohonen seuraa minne Pattijoen Topi Kososen lyönti lähtee.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Pattijoen Urheilijoiden hyvä alku ei kantanut voittoon asti Sotkamoa vastaan. Jymyn tiivistynyt ulkopeli tuhosi raahelaisten voittohaaveet lopulta kotiutuslyöntikilpailussa, jossa PattU ei onnistunut kertaakaan. Voittolukemat kirjattiin 1–2 (4–1, 0–1, 0–0, 0–2)

Pattijoki iski heti ensimmäisessä vuoroparissa kolme juoksua Sotkamon haparoiden pelanneesta polttolinjasta. Pertti Mäkelä sivalsi vielä seuraavassa vuorossa neljännen juoksun, mutta iloa riitti vain siihen asti. Mäkelän lyömän juoksun jälkeen Sotkamo piti raahelaiset nollilla seitsemässä sisävuorossa ja kotiutuslyöntikilpailussa.

”Ensimmäistä kertaa tällä kaudella pystyimme haastamaan Jymyn. Pelasimme erilaisella ilmeellä ja taistelimme voitosta, mutta ei tuollaisen alun jälkeen saisi hävitä otteluita”, kotijoukkueen pelinjohtaja Sami Sirviö harmitteli.

Vaikka Pattijoki saikin tiistaina ensimmäisen pisteensä tällä kaudella Sotkamosta, eivät kolmen keskinäisen ottelun pisteet 8–1 mairittele raahelaisia.

”Kyllähän Sotkamo on sarjataulukossa pahasti karkuteillä meiltä”, Sirviö myönsi.


Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä