Pesäpallomestarien pitkään listaan kirjoitettiin sunnuntaina miesten puolella uusi nimi, Pattijoen Urheilijat. Loppuotteluja kentän reunalta tai kotisohvilta seuranneille joukkueiden paremmuusjärjestys ei jäänyt epäselväksi. Vaikka finaalisarja päättyi lukemin 3-2, mestaruus meni aivan oikealle joukkueelle. Sotkamossakaan hopea tuskin kauan kirvelee. Nuoren, loukkaantumisista kärsineen joukkueen saavutus ylitti odotukset.
Suomalaisessa pesäpallossa Pattijoen Urheilijoiden mestaruus käy esimerkiksi siitä, mihin sitkeällä työllä voi yltää. Kaikki olisi voinut mennä toisinkin, mutta Pattijoelta ja naapurista Raahesta on löytynyt uskoa tulevaan myös pettymysten jälkeen. Edellisestä suuresta takaiskustahan on vain vuosi. Tuolloin runkosarjan vienyt PattU romahti lopulta finaalisarjan seitsemänneksi.
Yksi Pattijoen Urheilijoiden menestyksen salaisuus on vahva talkoohenki. Se on näkynyt sponsorien hankinnassa, juniorityössä, otteluiden järjestämisessä ja katsomossakin. Sunnuntaina Raahen seudun intohimoiset kansallispelin ystävät saivat viimein palkintonsa.
Suomalainen pesäpalloilu putosi kymmenen vuotta sitten sopupelaamisen takia aallonpohjaan. Sieltä on noustu odotettua hitaammin, mutta tänä kesänä stadioneilla on nähty uusia merkkejä vanhojen hyvien aikojen paluusta. Lajin kovalla työllä oiottua julkisivua ei kannata nyt päästää uudestaan lommoutumaan.
Pienen tahran tämänvuotisiin finaaleihin jätti muutamien pelaajien lapsekas temppuilu ja hallinnasta karannut tunteiden kuohunta. Oli aivan oikein, että pesäpalloliitto tarttui niihin tiukasti. Vielä kannattaisi miettiä, miten lajiin saataisiin lisää juoksuja. Nehän ovat pelin suola.