Väinö Korhonen hoitaa sen, minkä Oulun kaupunki on päättänyt jättää tältä talvelta tekemättä, kuten niin monina muinakin vuosina. Kun Korhonen kuulee, että on satanut lunta, mies ottaa sokeain valkoisen keppinsä, toiseen käteen rautalapion ja suuntaa kotoaan Merikoskenkadulta Tuiran patosillan kävelyportaiden yläpäähän. Siellä odottaa valkoista lunta ja joskus jäätä hohkaava työmaa.
Korhonen pitää patosillan, nykyään kutsutun Lassinkallionsillan portaat talvikunnossa: luo lumet, hakkaa jään ja putsaa viimeisen päälle, vaikka kaksi kertaa päivässä, jos lumentulo niin vaatii. Kiitosta satelee portaiden käyttäjiltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Viime talvena kiitokseksi Korhonen sai villasukat.
"Onhan se hassua, että portaat on, mutta kaupunki ei pidä niitä talvikunnossa", tuhahtaa Elina Suomalainen, joka kapuaa patosillan portaita koiraansa Sessin seurassa lähes päivittäin Toivoniemestä käsin. "Ja Ihan väärin, ettei työstä edes makseta palkkaa", Korhoseen usein portaissa törmäävä Suomalainen lisää.
Kansalaistottelematon
Kunnossapitopäällikkö Olli-Pekka Huotari kertoo, että tekninen lautakunta päättää vuosittain, mitä portaita kaupunki huoltaa yli talven, mitkä portaat luodaan lumesta ja hiekoitetaan.
Oulun kaupungin alueella on alikulkujen ja muiden siltojen yhteydessä 67 portaikkoa, joista lautakunta tänä talvena päätti sulkea 34. "Ihan pelottaa, että kaupunki syyttää minua kansalaistottelemattomuudesta, kun uhmaan heidän kieltoaan", Korhonen vitsailee ja näyttää patosiltojen portaiden yläpäässä olevaa kylttiä, jossa selvällä suomen kielellä kerrotaan vastuun siirtämisestä kulkijalle: Ei talvikunnossapitoa.
Lumen kuulee ja tuntee
"Jos kuulen, että on satanut lunta tai tunnen uuden lumen jalkojeni alla, lähden liikkeelle", siviiliammatiltaan laillinen hieroja Korhonen kertoo.
Patosillan portaiden puhdistus alkoi Korhosella kymmenisen vuotta sitten sinä talvella, joka seurasi pahaa lentsuepidemiatalvea ja se lentsu oli Korhosen mukaan sellainen, ettei siihen mikään lääke tepsinyt.
Se oli myös talvi, kun patosillan portaiden lisäksi Lasaretinsaaren patosiltojen portaita ei Korhosen mielestä enää portaiksi huomannut; paremmin pääsi alas persmäkeä.
"Se oli jonkinlainen päähänpisto, kun kerran ostin sellaisen retkityökalun, jossa oli kuokka ja lapio samassa varressa. Sillä hakkasin kapean tien Lasaretinsaaren padon yli johtaviin portaisiin."
Sittemmin eräs oululainen eläkkeellä oleva kaupungin rakennusmestari huomasi Korhosen portaiden kimpussa ja hommasi tälle hyvää hyvyyttään kunnon lapion, harjan ja jyrsijän. "Pulkan olisin silloin tarvinnut työkalujen kuskaamiseen. Nyt olen yhden työkalun mies", Korhonen esittelee teräslapiotaan.
Edes näkövamma ei ole Korhosen kunnostustöitä hidastanut. Lapsena sairastettu aivokalvontulehdus Lapin sodan vuonna vei näön. Korhonen tunnistaa hahmoja, mutta ei pysty kertomaan näkemästään sen tarkemmin.
"Portaiden kunnostukseen suhtaudun kuten omaan työhöni", sanoo Korhonen hiukan salaperäisesti.
Vielä ei ole Korhonen lipsunut töistään tai portailta. "Yksi kaveri pelotteli, että suistut vielä portaita alas. Hankin liukuesteet, mutta se samainen kaveri sanoi, että suistut sittenkin. Vielä en ole alas mennyt tai suistunut", Korhonen kiittelee talvikenkiin kiinnitettyjä liukuesteitä.
Lähipäivinä on Ouluun odotettavissa jälleen lumisateita ja lumen peittämiä liukkaita porrasaskelmia. "Huomiseksi on töitä", Korhonen tumaa ja jatkaa patosiltojen portaiden huoltoa.