Pätkätöiden yleisyys on etenkin julkisen sektorin ongelma. Siitä on kyettävä puhumaan asiallisesti, ilman etukäteen kiinni lukittuja kantoja.
Kirsti Palanko-Laakan tekemä määräaikaisia työsuhteita koskeva selvitys luovutettiin tiistaina työministeri Tarja Filatoville. Selvitys sai työmarkkinaosapuolet poikkeuksellisen kärjekkääseen sananvaihtoon. Etenkin työnantajien edustajat pitivät tehtyjä ehdotuksia yksiselitteisen toteuttamiskelvottomina.
Suhtautumiseen saattoi jo lähtökohtaisesti vaikuttaa se, että Palanko-Laaka on entinen SAK:n lakimies. Työnantajat lukevat esityksiä herkästi tätä taustaa vasten. Paperi lähtee nyt sosiaalipoliittiseen ministerityöryhmään ja jatkokäsittelyyn, jonka lähtökohdat eivät ole hyvät. Jos esitykset on riitautettu jo valmiiksi, niistä on vaikea keskustella asiallisesti.
Tämä on vahinko itse asialle. Nyt toinen osapuoli ei tunnu edes myöntävän, että mitään pätkätyöongelmaa olisi olemassa.
Tilastot ja työelämän arkitunnelmat kertovat kuitenkin toista. Kaikki ei ole kohdallaan. Silti on on hyvä muistaa, että Palanko-Laaka toteaa lainsäädännön olevan kohtalaisen hyvän. Ongelmien juuret ovat siis jossain muualla, toisin sanoen työelämän käytännöissä.
On mahdotonta kuvitella tilannetta, jossa määräaikaisia työsuhteita ei olisi. Mutta perinteiset kausi- ja urakkatyöt eivät näytä isoja vaikeuksia aiheuttavankaan. Niissä pelisäännöt ovat alusta asti selvät: työtä on niin kauan kuin sitä on.
Yksityisellä puolella määräaikaisten työntekijöiden osuus on noin kymmenen prosenttia työvoimasta. Kunnilla ja valtiolla tuo lukema on yli 23 prosenttia. Ero on hätkähdyttävän suuri.
Vääristymästä kertoo myös se, että miehistä joka kymmenes ja naisista lähes joka viides on pätkätöissä. Jos työelämä olisi tasa-arvoista, tällainen ero ei olisi mahdollinen.
Tyypillinen pätkätyöläinen on siis julkisen sektorin nainen, sellainen, jonka parhaiten löytää jostain oppilaitoksesta tai terveydenhuollon parista. Kuntatyönantajien mukaan määräaikaisia sijaisia tarvitaan kunta-alalla paljon. Se pitää paikkansa, mutta tarvitaanko heitä todella lähes neljäsosa alan työntekijöistä. Yliopistojen tutkijoista ja opettajista jopa noin 75 prosenttia työskentelee määräaikaisina. Tuollaista lukemaa ei voi pitää terveenä.
Ei ole mitenkään harvinaista kuulla työurista, jotka ovat vuosikausia, jopa toistakymmentä vuotta jatkuneet määräaikaisuuksien ketjuina. Jossain elämäntilanteessa pätkätyöt voivat olla hyvä ratkaisu. Jatkuessaan pitkään ilman mitään varmuutta tulevasta ne haittaavat pääsemistä kiinni normaaliin elämään: on vaikea suunnitella perheen perustamista tai asunnon hankintaa, on vaikea pitää lomia ja motivoida itseään työntekoon.
Nyrkkisäännöksi määräaikaisten työsuhteiden käytöstä pitäisi riittää yksinkertainen oppi: kohtuus kaikessa. Pätkätöitä tarvitaan lähes kaikilla aloilla, mutta niiden käytölle on laadittava nykyistä selkeämmät pelisäännöt. Lakeja ei tarvitse muuttaa, mutta niiden kirjainta ja henkeä on noudatettava.
Työministeriön tilaaman selvityksen ensimetrit eivät lupaa hyvää sille, että kaivattu kiihkoton keskustelu asiasta pääsisi alkuun. Pikemminkin lähtötilanne oli omiaan lukitsemaan asenteita entisestään. Se on sääli, sillä pätkätöihin liittyvien ongelmien ratkaisua ei syyttely auta.
Työministeri Tarja Filatovin tehtävänä on nyt näyttää poliittiset taitonsa ja viedä asiaa hallitusti eteenpäin. Työnantajilta on puolestaan lupa odottaa asiallista asennetta ongelmaan, joka on todellinen. Monilla aloilla on mahdoton tulla toimeen ilman pätkätöitä, mutta se ei tarkoita sitä, että pätkätyöläisiä voi käyttää työvoimapoliittisen keinottelun kohteena.