Pata lob­ba­ria soimaa – hal­li­tus­oh­jel­maa sor­vaa­vat puo­luei­den va­lit­se­mat neu­vot­te­li­jat ja asian­tun­ti­jat

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on puolustautunut lobbarikohussa muistuttamalla, että hallitusneuvotteluissa neuvottelijoina ja asiantuntijoina työskentelevät henkilöt ovat puolueidensa edustajia. Etujärjestöjen lobbareiden väri tapaa vaihdella sen mukaan, mitkä puolueet ovat hallitusneuvotteluissa edustettuina.

Kuva: MAURI RATILAINEN MAURI RATILAINEN

Puolueet kutsuvat hallitusohjelmaa sorvaaviin työryhmiin henkilöitä, joilla on asiantuntemusta ja neuvotteluosaamista. Lobbaaminen on yhteiskunnallista vaikuttamista, mutta lobbarit eivät ole päätöksenteon osapuoli.

Kokoomus on nostattanut kohun hallitusneuvotteluissa mukana olevista etujärjestöjen edustajista. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on esittänyt huolensa "ostetusta hallitusohjelmasta" ja vaatinut lobbareita pois Säätytalolta. SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen johdolla käytävien hallitusneuvotteluiden työryhmissä on asiantuntijoita, joista osa työskentelee etujärjestöissä.

Puolueet kutsuvat hallitusohjelmaa sorvaaviin työryhmiin harkintansa mukaan edustajikseen henkilöitä, joilla on asiantuntemusta ja neuvotteluosaamista. Pienessä maassa asiantuntijoita on rajallinen määrä eivätkä kaikki voi olla valmiiksi puoluetoimistojen palkkalistoilla.

Silloin on luonnollista, että puolueet kutsuvat avuksi työelämässä toimivia ammattilaisia. Outoa olisikin, jos työtehtävä määrittäisi sen, voivatko kansalaiset osallistua hallitusneuvotteluihin. Tästä on tosin joitakin rajoituksia.

Lobbareiden läsnäolosta ei ole syytä tehdä hätäistä johtopäätöstä, että he sanelisivat, mitä hallitusohjelmaan kirjoitetaan. Poliitikot ovat kykeneviä käsittelemään asioita ilman, että heitä voi pyöritellä miten tahansa.

Hallitusohjelma käy lisäksi läpi melkoisen mankelin. Työryhmissä on yli 200 hallitusneuvottelijaa ja asiantuntijaa. He kaikki edustavat omia puolueitaan. Viime kädessä puoluejohtajat pääministeriehdokkaan johdolla päättävät, minkälaisesta ohjelmasta lopulta on mahdollista sopia.

Oppositioon suuntaavan kokoomuksen huoli lobbareista on puhdasta politikointia. Tuoreessa muistissa on, miten kokoomus kuunteli herkällä korvalla terveysjättien näkemyksiä kaatuneessa sote-uudistuksessa. Synnytetyssä kohussa voi mukailla sananlaskua, että "pata lobbaria soimaa".

Outoja ovat näkemykset, ettei hallitusneuvotteluissa olisi aiemmin kiinnitetty huomiota lobbareiden toimintaan ja ettei heitä olisi ollut Säätytalolla.

Lobbaus on osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Etujärjestöjen toiminta on pitkälti nimenomaan lobbausta. Puolueista SDP:llä on aina ollut likeiset suhteet työntekijäjärjestöihin, keskustalla maataloustuottajiin, kokoomuksella elinkeinoelämään ja vihreillä ympäristöjärjestöihin. Poliitikkojen ja erityisavustajien pujahtelu yritysten ja viestintäfirmojen palvelukseen herätti muutama vuosi sitten puolestaan aiheellisesti pahennusta.

Oma lukunsa ovat vaikuttajaviestintätoimistojen lobbarit. Viestintätoimistojen lobbaus on harmaata aluetta verrattuna perinteisiin edunvalvontajärjestöihin. Kun viestintätoimiston lobbari tai peräti omistaja tulee kuvioihin mukaan, herää kysymys, edustaako hän itseään, puoluetta, asiakkaitaan vai osakkaitaan.

Suomessa on puhuttu paljon lobbausrekisterin perustamisesta. Ajatus on kannatettava. Pyrkimys lobbauksen vakiinnuttamiseen ei saa silti merkitä sitä, että lobbarit olisivat päätöksenteon osapuoli.