Kun Maria Niinivaara oli pikkutyttö, hänen äitinsä kutsui tytärtään enkeliksi tai muilla hemmottelunimillä, mutta Maria sanoi: minä olen tavallinen Maria.
"Sitä minä haluan olla työssänikin ja vapaalla, tavallinen Maria", sanoo Maria Niinivaara Taivalkosken vs. seurakuntapastori.
Kun Maria Niinivaara viime kesäkuussa ajeli autollaan kotikunnastaan Tuusniemeltä Taivalkoskelle tuore ajokortti taskussaan, hänestä tuntui, että nyt hän on tullut kotiin. Hän jää pohdiskelemaan, miksi tämä paikkakunta tuntui heti niin läheiseltä.
"Olen koko ikäni asunut maalla, lukuunottamatta opiskeluaikojani. Kotoisuus syntyi varmaan myös seudun välittömistä ihmisistä, samoin työyhteisöstämme. Se on kuin perhe, jossa todella viihdyn", hän hymyilee.
"Luonto täällä on upea, sen kauneutta en lakkaa ihailemasta. Ensimmäiset työmatkani tein rippikoululeirille Jokijärven leirikeskukseen. Kun laskeuduin Haapovaaran mäkeä, joka kerta maisema näytti yhtä kauniilta kuin ensi näkemältä", Niinivaara henkäisee.
Taivalkosken karun kauneuden myötä hän oppi katselemaan kotikuntansakin luontoa eri silmällä.
Lukion kolmannella luokalla Maria Niinivaara mietiskeli, jospa hänestä tulisikin pappi.
"Lukion jälkeen hain kuitenkin lukemaan psykologiaa. Kun yliopiston ovet eivät auenneet, lähdin Diakonia-ammattikorkeakoulun nuoriso-ohjaaja-sosionomikoulutukseen. Sieltä valmistumiseni jälkeen hain teologiseen ja pappisvihkimisen sain kesäkuun alussa 2007", hän kertoo.
Ensimmäinen työpaikka järjestyi kesän alussa Taivalkoskelta, seurakuntapastorin viransijaisuus.
Niinivaaran äiti oli Tuusniemen seurakunnan lastenohjaaja ja hän aloitti aikuisikäisenä teologian opiskelut.
"Mielestäni se ei kuitenkaan vaikuttanut minun henkilökohtaiseen uravalintaani. Toki seurakunnan vaikutus on ollut aina elämässäni läsnä, osa kotiani", Maria Niinivaara kertoo. Hengelliset asiat ovat tulleet hänelle läheisiksi pienestä pitäen.
Viime kesänä moni huomasi papinpukuisen naisen, joka ajeli lasten polkupyörällä Taivalkosken katukuvassa. Maria Niinivaara ei itse hoksannut eroavansa mitenkään koulukavereistaan, ennen kuin muut alkoivat olla päätä pidempiä.
"Olen kiitollinen siitä, ettei kodissani koskaan puhuttu lyhytkasvuisuudestani, siitä ei tehty numeroa", Maria Niinivaara miettii.
Hän on onnellinen siitä, etteivät kaverit enempää kuin muutkaan ihmiset Taivalkoskella huomioi lyhytkasvuisuutta mitenkään. Kun hän osti auton, siihen piti laittaa vain korotetut polkimet. Autossa on automaattivaihteisto, mutta niin se on monella muullakin.
Kirkossa käynti on nykyään vähentynyt. Maria Niinivaaran mielestä kirkon on kuitenkin uskallettava pysyä aina kirkkona. Silloin mielikuva kirkosta turvapaikkana pysyy vakaana.
"Toki kirkon on hyvä uudistua, mutta ei niin, että sen merkitys rupeaa horjumaan", pastori sanoo.
Erilaisia kulttuuritapahtumia voidaan kirkossa järjestää. On huomioitava kuitenkin ohjelman sisältö, palveleeko se Jumalaa, mitä se merkitsee esiintyjälle, tuleeko hän esittelemään itseään vai onko sanoma tärkeämpi.
"Hyvä esiintyjä tietää itse, mikä tukee kirkon sanomaa."
Jokainen papiksi vihitty antaa lupauksen elää muille esikuvana. Se ei varmasti ole kenellekään helppoa, mutta jokaisen on käytävä tämä kamppailu itsensä kanssa. Niinivaaran mielestä tehtävä onnistuu kun pappi lähestyy jokaista tasa-arvoisena, keskittyy ihmisten palvelemiseen evankeliumin mukaan.
"Mukavaa on, kun seurakuntalaiset tuntevat minut. Samalla tulee myös vastuu kohdata jokainen seurakuntalainen vilpittömin ja avoimin mielin, niin töissä virastossa kuin vapaalla kaupan kassajonossakin", hän tiivistää.