Pas­sio­na­te Kempin voitto toi mil­joo­na­tu­lot

Markku Nieminen saavutti sunnuntaina ensimmäisen voittonsa Suur-Hollola-ajossa, kun tallin tähtiravuri Passionate Kemp hallitsi Lahden vuosittaista päätapahtumaa. Passionate Kempin 5-vuotiaat ikätoverit Arctic Express ja Mr Nice Guy sijoittuivat seuraaviksi.

Markku Nieminen saavutti sunnuntaina ensimmäisen voittonsa Suur-Hollola-ajossa, kun tallin tähtiravuri Passionate Kemp hallitsi Lahden vuosittaista päätapahtumaa. Passionate Kempin 5-vuotiaat ikätoverit Arctic Express ja Mr Nice Guy sijoittuivat seuraaviksi.

Kilpailussa ajettiin samana päivänä sekä välierät että finaali 2 140 metrin matkalla. Passionate Kemp nettosi seinäjokiselle Hietakankaan perheelle yhteensä 105 000 euroa, joiden myötä sen koko uran voittosumma ylitti täpärästi miljoona euroa. Sitä ennen samaan ovat yltäneet Suomessa syntyneistä lämminverisistä vain Laukon kartanon kasvatit Louise Laukko ja Houston Laukko.

Passionate Kemp juoksi päivän molemmissa lähdöissä johtopaikalla. Välierässä se teki ajan 12,5a, joka sivuaa Not A Spacecasen nimissä olevaa tammojen täyden matkan suomenennätystä ja jää ranskalaisen Mara Bourbonin maailmanennätyksestäkin vain kolme kymmenystä. Finaalin voittoon riitti seitsemän kymmenystä hitaampi tulos.

-- Passionate Kemp oli välierässä erittäin hyvä. Se oli rauhallinen ja olisi pystynyt menemään kovempaakin. Sen jälkeen se ilmeisesti pikkaisen lämpeni ja painoi finaalissa hiukan, Markku Nieminen kuvaili.

Niemisen mielestä hänen olisi pitänyt ajaa loppukilpailussa matkalla reippaammin. Voitto ei ollut silti uhattuna, vaikka suojaisan jälkeen terävästi kirinyt Arctic Express pääsikin loppusuoran alkupuolella lähelle. Sata metriä ennen maalia Nieminen näki tilanteen olevan hallinnassa. Ulompia ratoja tullut Mr Nice Guy ehti viime vuonna voittaneen Cold Hard Windin ohi kolmanneksi.

Passionate Kempin jatko-ohjelma tarkentuu keskiviikkona, kun hevosen terveys on varmistettu. Tähän asti Passionate Kemp on kärsinyt vain kaksi flunssaa, eikä sitä ole tarvinnut muuten lääkitä. Markku Nieminen on asiasta tarkka, eikä halua lähteä kahden viikon päästä Mikkelin St. Michel-kilpailuun, mikäli kuluvalla kaudella kahdesti dopingtestissä kärähtänyt Jag de Bellouet tulee mukaan.

Vaihtoehtona on Yhdysvaltoihin lähteminen. Passionate Kemp on maksettu mukaan Breeders Crowniin, jonka paras kuittaa 400 000 dollaria. Sunnuntain ohjelmassa oli myös kolme nuorten lämminveristen suurkilpailua. Markku Niemisen talli keräsi menestystä niistäkin, kun Jorma Kontio ajoi Gian 3-vuotiaiden Tammahambon yllätysvoittajaksi ja Niemisen itsensä ajama Belmonte hävisi oriiden kisassa vain niukasti johtopaikalla ravanneelle Rodrigo Kempille.

Jorma Kontio ahkeroi iltapäivän lähdöissä ja otti nimiinsä myös Nelivuotispokaalin. Kärryjä veti Tuomas Korvenojan valmentama Amazing Ride, joka sai juoksuradalta hyvän startin ja haki johtopaikan ensimmäisellä takasuoralla.

Jalkapallon MM-kisat ovat näkyneet ravien pelivaihdoissa, mutta Jokimaan uusi toiminnanjohtaja Janne Ekholm saattoi olla viikonlopun tulokseen tyytyväinen. Raveja seurasi kahtena päivänä yhteensä yli 10 000 ihmistä, ja euroja liikkui totoluukuilla saman verran kuin viime vuonna.

Ilmoita asiavirheestä