Korona: Toimi näin, jos tulet ki­peäk­si tai epäilet ko­ro­na­tar­tun­taa – Ko­ko­sim­me PPSHP:n ja muiden toi­mi­joi­den ohjeet yhteen

Koronanyrkki: Ul­ko­ti­lo­ja kos­ke­via ra­joi­tuk­sia tar­kas­tel­laan uu­del­leen

Paska kult­tuu­ri­kau­pun­ni?

Alakulttuurikaupunki Oulun tarjonta on runsasta, aivan kuten kulttuurikaupunki Oulunkin. Toista tuetaan yhteisin varoin, toinen saa rahallista apua vähemmän. Siksipä on mahdotonta välttyä narinalta.

_
_

Taiteiden päivä järjestetään
ympäri Oulua 17.4.
Ohjelma: www.ouluntaiteidenyo.net

Oulu on viime vuosina profiloinut itseään mielellään kulttuurimyönteiseksi kaupungiksi. Kaupunginhallituksen vuonna 2009 julkaistussa kulttuuristrategiassa lukee komeasti:

"Oulussa on elinvoimainen kaupunkikulttuuri, joka nähdään laajasti hyvinvoinnin ja kehityksen edellytyksenä. Tämä tarkoittaa seuraavia asioita: Elinvoimainen kaupunkikulttuuri rakentuu monimuotoisesta kaupungista, jossa on tilaa erilaisille asioille ja ilmiöille. Kaupunki sisältää useita erilaisia kulttuurisia tiloja ja toimintaympäristöjä. Kulttuurinen näkökulma ulotetaan laaja-alaisesti kaupungin eri ydintoimintoihin ja kehityspolkuihin. Kaupunkikulttuuri on alueen keskeinen vetovoimatekijä."

Kaikki kulttuurityöläiset eivät ole näitä hienoja ajatuksia juurikaan käytännössä huomanneet. Usean tapahtumajärjestäjän tai muun toimijan on ennemminkin vallannut tunne, että jos kaupunki ei nyt ihan ole halunnut torpata hankkeita, ei se ole niihin myöskään suuria kädenojennuksia tarjonnut.

Alla Räisänen on työskennellyt Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtajana reilut kymmenen vuotta ja elänyt aktiivisesti mukana Oulun vaihtoehtoisemman kulttuurin kentällä.

"Jotkut läyskyttävät leukojaan ja toiset tekevät, tässä on vissi ero. Kaiken maailman visioita, sanoja ja strategioita riittää, mutta ne ovat vain korulauseita ja sanahelinää. Tekeminen on toinen asia", Räisänen tylyttää.

Hän ei silti usko, että kaupunki olisi tahallaan torpedoinut mitään - ihmiset eivät vain tiedä, mitä kentällä tapahtuu.

"Usein tällainen meidän harrastamamme underground-kulttuuri jää vähemmälle arvostukselle, eivätkä kaupunginsedät ja kulttuurilautakunnan jäsenet edes tiedä niistä mitään. Virallisten kulttuurilaitosten tarjonta on suppeaa, pelkästään teatteri, sinfonia ja joku ooppera ei vain esimerkiksi itseäni kiinnosta", Räisänen tunnustaa.

Pahimpana, sekä tekijöiden että "herrojen", ongelmana hän näkee tiedottamisen toimimattomuuden.

"Sille pitäisi ehdottomasti tehdä jotain. Tuollaiset UBI-näytöt ja Inspiroiva Oulu -tyylisiin pinnallisiin hankkeisiin käytetyt voimat tulisi puheiden sijaan siirtää käytännön tekemiseksi, ja tiedotuspuolta tulisi kehittää."

Optimaalinen tilanne olisi se, että esimerkiksi lähikaupan kassatyöntekijä tietäisi mitä Pohjoisessa valokuvakeskuksessa milloinkin tapahtuu.

"Internet on tällä hetkellä ehdottomasti valttia tiedottamisessa, mutta sille olisi oltava myös vaihtoehto, asiat jäävät niin helposti pienen piirin tietoon. Kaikki eivät välttämättä ole Facebookissa", Räisänen huomauttaa.

Heinäpään kaupunginteatterin (HKT) perustajan Tobias Effen tekemisiä ei ole avustustenpuute haitannut. Tai ainakaan estänyt, korkeintaan vaatinut käyttämään vähän enemmän luovuutta.

"Sahasin puupalikoita vanerilevyistä, hain vanhempieni kotoa kottikärryt, maalasin ne valkoisiksi ja lähdin kaupungille tekemään ´jääkaappirunoutta´", hän kertoo HKT:n synnystä.

Effe kertoo koko teatterinsa idean perustuvan vapaamieliseen kerhomeininkiin.

"Idean tullen tartumme toimeen ja ryhdymme toteuttamaan sitä. Apurahahakemusten täyttäminen ei ole ensimmäinen mieleen tuleva ajatus", Effe kertoo.

Nuori teatterityöläinen myöntää, ettei rahallinen apu olisi pahasta, mutta tekeminen ei saa kiikastaa siitä.

"Raha-asiat eivät ylipäätään erityisemmin juuri kiinnosta. Heinäpään kaupunginteatterin proggisten budjetit ovat pyörineen nollan ja kuudentoista euron välillä. Viime vuoden Taiteiden yössä esittämässämme Hamlet III -näytelmässä meinasi budjetti karata käsistä. Pukuihin meni reilut kaksitoista euroa ja popcornitkin maksoivat kolmisen euroa", Effe naurahtaa.

Oulun Taiteiden yö teki toissa vuonna kymmenen vuoden tauon jälkeen comebackin. Paavo J. Heinonen kokosi eri kulttuurivaikuttajia saman katon alla oululaisen hotellin kabinettiin, ihan sillä ajatuksella, että kolmannen sektorin kulttuurin tekijät pääsivät tutustumaan toisiinsa.

Kohtaaminen tuotti hedelmää ja synnytti yhden kaupungin monipuolisimmista kulttuuritapahtumista. Ihmisille tarjottiin Korttelirihaipakka-yönä myös muuta toimintaa kuin öinen shoppailumahdollisuus. Tätäkään eivät kaikki katsoneet hyvällä. Syitä lievään vastahakoisuuteen on helppo spekuloida kaupallisista lähtökohdista. Ainahan on vaara, että kansa meneekin katsomaan ilmaista tanssiesitystä Ainolan puistoon sen sijaan, että ostaisi tavaraa itselleen keskustan kaupoista.

"Toiminta-avustusta saimme kulttuurilautakunnalta 5 000 euroa, kun haettiin viittätoistatuhatta. Ei kaupunki erityistä aktiivisuutta ole osoittanut meitä tukeakseen. Muissa Suomen kaupungeissa tällaisiin imagoa kohottaviin juttuihin satsataan paljon enemmän. Oulun virallisissa puheissa, visioissa ja strategioissa hehkutetaan verkostoitumista, osallistamista ja uusia tekemisen tapoja, mutta konkreettisesti tätä toimintaa tuetaan hyvin heikosti", Oulun Taiteiden yö ry:n toiminnanjohtaja Heinonen harmittelee monen muun tapaan.

Harri Kononen on yksi kulttuurilautakunnan jäsenistä ja hän osaa latoa faktaa avustustenjakoperusteista. Kononen ei halua lähteä erittelemään yksityiskohtaisesti, miksi mikäkin tapahtuma on saanut kaupungin avustusta ja joku toinen ei.

Selvää on, ettei rahaa voida antaa kaikille.

"Käsitykseni mukaan iso ongelma oululaisella järjestökentällä on se, että siellä on usein liian kapeaa tuottajaosaamista. Eli tapahtumien järjestelyistä ja rahoituksen hankkimisesta puuttuu ammattimaisuutta, silloin kuin se olisi tarpeen. Ainahan se ei ole, tai joskus siitä voisi olla jopa haittaa", hän näkee ja myöntää, että hyvien hankkeiden tukemattomuus ahdistaa miestä myös päätöksentekijänä.

"On todella ahdistavaa jättää tukematta monia mukavia hankkeita, kun avustusten määräraha on niin pieni. Niin on kaupungin lisäksi muillakin tahoilla. Siksi avustuksilla ei useinkaan pysty koko rahoitusta keräämään - vaikka näin jotkut kuitenkin tuntuvat harmittavasti ajattelevan", hän osoittaa sormellaan "marmattajia".

Asiaa hankaloittaa myös byrokratia.

"Hakija voi valittaa tehdystä päätöksestä, jos ei ole siihen tyytyväinen. Käytännössä, jos käsittelyssä ei ole tapahtunut jotain muotovirhettä, niin valitus ei tule menestymään. Kun mahdolliset valitukset on käsitelty, avustuspäätökset tulevat virallisiksi ja ne voidaan tilittää saajille. Valitus siis lykkää kaikkien avustuksen tilitystä."

Kononen muistuttaa kulttuurikenttää vielä uudesta pienavustusmallista.

"Uutena avustusmuotona ovat pienavustukset, jotka voidaan myöntää nopeammin viranomaispäätöksellä. Pienavustus on tarkoitettu noin sadan euron kokoisiin nopeaa reagointia vaativiin avustuksiin. Muuten kuin loma-aikoina hakemuksia on tarkoitus käsitellä viikoittain", hän antaa toivoa kulttuurityypeille.

Summa summarum: jokin täällä tuntuu mättävän, ainakin tekijöiden puheiden perusteella. Esimerkiksi monet nuorempaa sukupolvea edustavat eivät edes nähneet tarpeelliseksi osallistua keskusteluun, se kun on kuulemma turhaa. "Eivät ne kuitenkaan tajua", kuuluu liian monesta suusta.

Ovatko päättäjien ja ruohonjuuritason toimijoiden tapa ajatella ja elää niin kaukana toisistaan, ettei toisia vain yksinkertaisesti ymmärretä? Esimerkiksi viime kesän suuri nuorisotapahtuma Oulu187 sai ainoastaan negatiivista julkisuutta. Esille nostettiin pelkät huumekäryt, vaikka tapahtuma oli muuten onnistunut ja monipuolinen.