Sodankylä Vaikka partisaanit tekivät itärajan kylissä tuhoja siviilien keskuudessa, ei heillä ei ollut käskyjä siviilikohteiden tuhoamiseksi, kertoivat venäläiset partisaaniveteraanit lauantaina Sodankylässä. Miehet kertoivat näkemyksistään Partisaanisodan sovitusseminaarissa.
Akateemikko Aleksei Kiseljev vahvisti, että Murmanskin alueen partisaanit ohjattiin sotaan Suomen puolelle siksi, että he muuten olisivat jääneet työttömiksi.
"Neuvostoliiton kommunistisen puolueen toimeenpaneva komitea perusti partisaanijoukot myös Murmanskin alueelle, koska saksalaisten pelättiin miehittävän Kuolan niemimaan. Kun neuvostoliittolaisten onnistui pysäyttää saksalaisten hyökkäys, partisaanitoiminnan käynnistäminen Kuolassa kävi tarpeettomaksi. Kun sota jatkui, Stalin antoi seuraavana vuonna käskyn käyttää partisaanijoukkoja sotaan Suomea ja siellä olevia saksalaisjoukkoja vastaan", hän kertoi.
Sekä akateemikko Kiseljev että Laanilan korkeudella partisaanisotaa käynyt veteraani Anatoli Golubev kiistivät, että partisaaneilla olisi ollut nimenomaisia suunnitelmia siviilikohteiden tuhoamiseksi. Anatoli Golubev operoi venäläisten kannalta tärkeää Rovaniemi-Petsamo -maantietä vastaan.
Hän muistutti, että sitä kautta saksalaiset muonittivat koko pohjoista Murmanskin vastaista rintamaansa. "Partisaanien päätehtävänä oli tuhota ja vaikeuttaa tiellä tapahtuva sotilaiden ja sotamateriaalin kuljetus. Pääsääntöisesti toiminta oli kohdistettu saksalaisia vastaan. Laanilan partisaanien esikunta määräsi tuhottavaksi siksi, koska siellä oli saksalaisupseereiden lepokoti", hän kertoi.
Gobulov muistutti, että missä on sotilaita, siellä saattaa olla siviiliväestöäkin. Hän sanoi, että Suomen puolella rajaa lopulta kaatui hyvin vähän siviilejä. "Venäjän puolella saksalaiset pommittivat kokonaisen puolen miljoonan asukkaan Murmanskin kaupungin viimeistä taloa myöten. Pommit pudottaneet saksalaiskoneet nousivat ilmaan myös Ivalon lentokentältä", hän kertoi.
Ylä-Tulomalta Venäjältä kotoisin oleva kirjailija Sven Lokka muistutti, että partisaanitoiminnan historiallinen tarkoitus oli toimia vihollisen miehittämillä alueilla. Valko-Venäjällä kaksi vuotta partisaanina taistellut Georgi Hartsenko kuvaili heidän toimintaansa suhteellisen helpoksi, koska he taistelivat omalla maalla ja heillä oli takanaan kansan tuki. Myös maasto ja luonnonolosuhteet olivat Valko-Venäjällä helpommat kuin Suomeen hyökänneillä partisaaneilla.
Suomeen suuntautuneet partisaaniretket eivät täytäkään partisaanisodan perinteistä tunnusmerkkiä. He eivät taistelleet omalla maaperällään oman kansansa vapauden puolesta, vaan vieraassa maassa ilman kansan tukea.
Ei oikeudellinen vaan historiallinen kysymys
Tutkija Einar P. Laidinen Petroskoin yliopistosta puuttui Suomessa ilmaistuihin mielipiteisiin, joiden mukaan neuvostopartisaanien toimintaa voidaan tarkastella sotarikoksena Haagin sopimuksen mukaisesti ja ilman kanneaikaa.
"Me ymmärrämme suomalaisten tuskan, sillä omassa maassamme kuoli sodan aikana miljoonia siviilejä. Mielestämme neuvostopartisaaneja ei kuitenkaan voi pitää sotarikollisina. Kansainvälisessä oikeudessa on annettu tarkka vastaus kysymykseen toisen maailmansodan sotarikollisista. Niitä olivat Saksa ja sen kanssa liittoutuneet valtiot", hän kertoi. Laidinen piti partisaanikysymystä enemmän historiallisena kuin oikeudellisena kysymyksenä. Siksi hänen mielestään on tärkeää, että Venäjän ja Suomen historioitsijat tutkivat neuvostopartisaanien liikkeet Suomessa vuosina 1941-44.
Suurin toivein alkaneen seminaarin tarkoituksena on aloittaa keskustelu, joka parhaassa tapauksessa vapauttaa ihmiset menneisyyden raskaasta taakasta. Jatkosodan Siviiliveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Tyyne Martikainen toivoi, että ihmiset voisivat tunnustaa tosiasiat. Hänen mielestään anteeksi voidaan antaa, vaikka unohtaa ei voi.
Siviiliveteraanien järjestämässä seminaarissa on satakunta osanottajaa. Lauantaina partisaanisotaa käsiteltiin lähinnä tutkijoiden näkökulmasta. Sunnuntaina ovat vuorossa ihmiset, jotka itse kokivat partisaanisodan kauhut.
Sovitusseminaarin järjestämistä ja keskustelun käynnistämistä pidettiin yleisesti hyvänä asiana, mutta aivan eri asia on, pystyvätkö kaikki partisaanisodasta hengissä selvinneet todella antamaan entiselle viholliselle anteeksi.
Monesta seminaarisalin penkistä luotiin pitkiä katseita venäläisvieraiden suuntaan. Itänaapureiden kanssa yhteiskuvaan suostui vain Seitajärveltä kotoisin oleva Sirkka Lakela. Miehet kieltäytyivät kohteliaasti kunniasta.
Virallinen taho puuttuu
Sven Lokan mielestä paikalla olisi pitänyt olla myös molempien maiden hallitusten edustus. Lokka tosin epäili, ettei ainakaan Venäjältä löydy sellaista virallista tahoa, joka olisi lähtenyt mukaan sovitusseminaariin. Hän uskoi, ettei Suomen hallituskaan ole ollut asian suhteen mitenkään aktiivinen. Lokka halusi selvyyttä partisaanisotaan myös henkilökohtaisella tasolla. Hän katsoi kymmenkunta vuotta sitten tulleensa eräässä paikallislehdessä leimatuksi täysin aiheettomasti partisaaniksi.
"Oikeusprosessit kuitenkin johtivat pattitilanteeseen. Tämän seminaarin hengen mukaisesti olen antanut päätoimittajalle anteeksi, mutta Suomen viranomaisilta odotan edelleen vastausta selvityspyyntööni", hän sanoi.
Uhreja ei saa unohtaa
Oikeushammaslääkäri Helena Ranta Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitokselta muistutti, että uhrien unohtaminen konflikteissa on tämänkin seminaarin eräs kipeimmistä aiheista.
"Ympäröivän yhteisön tarve unohtaa väkivalta ja pakottaa uhrit vaikenemaan kokemuksistaan, on johtanut pitkään hiljaisuuteen toisen maailmansodan aikaisen neuvostopartisaanien hyökkäysten ympärillä. Me olemme nyt lopettamassa tätä hiljaisuutta ja toivon, että edessämme on keskustelulle avoin tulevaisuus", hän sanoi.
Voidakseen rikkoa viha-kosto -noidankehän uhrien omaisten on välttämätöntä saada tietää, mitä on tapahtunut. Rannan mielestä on tärkeää, etteivät tulevat sukupolvet enää joudu samaan kierteeseen. Partisaanisodan uhreille ei tehty oikeustieteellistä tutkimusta. Poikkeuksen muodostavat Seitajärven uhrit, joille Ruotsista saapuneen asiantuntijat sellaisen tekivät.