Vuonna 2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta Charles Darwinin syntymästä ja 150 vuotta hänen Lajien synty -teoksensa julkaisusta. Darwin-seuran puheenjohtaja, helsinkiläinen Osmo Tammisalo vastaa Pedon evoluutiokysymyksiin.
Onko evoluutioteoria uskontosi, Osmo Tammisalo?
Evoluutioteorialla ei ole juuri tekemistä uskonnollisuuden kanssa. Luulen, että olisin uskonnoton, vaikken tuntisi evoluutioteoriaa. Lisäksi on olemassa uskonnollisia evoluution ystäviä. Vaikka evoluutioteoria kykenee selittämään ihmislajin olemassaolon arvoituksen, siitä on uskonnoksi yhtä vähän kuin suhteellisuusteoriasta. Olisin myös valmis hylkäämään evoluutioteorian, jos saisin todisteita selitysvoimaisemmasta teoriasta.
Eikö maallikko ole kuitenkin samassa asemassa kuin lapsi, jonka on valittava, uskooko uskonnon vai biologian opea? Miksi valitsisin jälkimmäisen?
Biologianopettajan puolella on eräs yksinkertainen ja yleispätevä seikka: todistusaineisto. Muissakin asioissa uskomme sitä, jolla on todisteita väitteidensä tueksi. Ja evoluutiosta kertovat todisteet ovat niin musertavat - ja tätä ei voi sanoa kauniisti - että se, joka ilman ennakkokäsityksiä on niitä tutkaillut ja silti väittää, ettei usko evoluutioon, on joko pahansuopa tai typerä.
Toisaalta Darwin muistuttaa Jumalaa: papparainen, jolla on pitkä valkea parta. Palvotaanko häntä?
USA:ssa myydään Darwin-kahvikuppeja ja puskuritarroja, mutta kyse on marginaali-ilmiöstä. Henkilöpalvonta ei tieteeseen kuulu. Lisäksi kannattaa muistaa, ettei kaikkia jumalia kuvata parrakkaiksi papoiksi. Jumalien ulkomuodot, samoin kuin heidän tunne-elämänsä - kostonhimosta anteeksiantoon - ovat vain heijastumia ihmisen evolutiivisesti kehittyneestä psyykestä.
Ei me olla apinoita, lauloi Hiski Salomaa. Eikös tuo pidä paikkansa - mehän olemme kai kaloja?
Polveutumishistorialtamme olemme päivänselviä apinoita. Simpanssien ja ihmisen yhteiset esivanhemmat ovat vain muutaman miljoonan vuoden päässä, mikä on silmänräpäys kaiken elollisen evoluutiohistoriassa. Itse asiassa simpanssit ovat geneettisesti läheisempää sukua ihmiselle kuin gorilloille. Kalojen ja ihmisen yhteiset esivanhemmat taas ovat satojen miljoonien vuosien päässä. Monissa suhteissa olemme toki hyvin epätyypillisiä kädellisiä ja nisäkkäitä - esimerkiksi parinmuodostustavoiltamme muistutamme enemmän lintuja.
Miestuomarit passittavat vankilaan neljä raiskaajaa viidestä, naistuomarit vain joka toisen. Keksin joutessani ilmiölle pari selitystä: a) miehet haluavat poistaa geneettiset kilpailijansa pelistä, b) naiset haluavat tulla siitetyiksi vaikka väkisin. Onko evoluutiopsykologia näin helppoa?
Tieteeseen kuuluu hypoteesien eli erilaisten oletusten kehittäminen, mutta se ei riitä. Olennaisempaa on olettamusten testaaminen ja tarvittaessa niiden hylkääminen. Erilaisten koejärjestelyiden ja kyselytutkimusten ohella vaikkapa eri kulttuurien välinen vertailu on hyvä tapa koetella hypoteesien pitävyyttä. Mitä tulee termiin evoluutiopsykologia, veikkaan että etuliite evoluutio tulee jäämään pois lähivuosikymmeninä. Siinä määrin kuin evoluutiopsykologia tutkii kaikille ihmisille yhteisiä ominaisuuksia, kaikki psykologia on evoluutiopsykologiaa.
Evoluutiopsykologit tyrmäävät Freudin teorian oidipuskompleksista, koska ihmiset luontaisesti karttavat sukurutsaa. No miksi sitä silti esiintyy?
Lähisukulaisten välinen parittelu on poikkeuksellista muillakin kädellisillä. Onkin selvää, että poikkeukset eivät kumoa todisteita luonnonvalinnan tuottamasta insestinvälttämisvaistosta. Evoluutiopsykologia ei siis ole teoria siitä, miksi kaikki käyttäytyvät jollakin tavalla. Sukurutsaa näyttäisi tapahtuvan eniten silloin, kun olosuhteet ovat sellaiset, että sen välttämiseen kehittyneet luontaiset mekanismit eivät käynnistykään. Esimerkiksi kun sisarukset kasvavat erillään. Vastaavasta oli kyse Oidipuksen kohdalla, ja onpa teemaa käsitelty Kalevalassakin.
Eivätkö freudilaisten tähtäimessä ole mielikuvat ja fantasiat, eikä se, kuka oikeasti hässii ketäkin?
Se, mikä Freudin fantasia-ajatuksissa oli oikein, oli joko triviaalia tai ei ollut hänen keksintöään. Useimmat biologit ja yhä useammat psykiatrit jättävät Freudin rauhaan kuriositeettina psykologiatieteen alkupäivistä. Itse olen kritisoinut myöhempien aikojen freudilaisia lähinnä siksi, että psykoanalyysi on sekä epätieteellinen teoria että ilmeisen tehoton ja kallis hoitomuoto.