Kun Elvis täytti viime vuonna 65 vuotta ja alkoi saada kansaneläkettä, hänen elämänsä helpottui huomattavasti. Enää ei tarvinnut käydä muodollisesti työssä sen takia, etteivät ihmiset ihmettelisi, millä hän tulee toimeen.
Hän oli ehtinyt tehdä yli 20-vuotisen uran suomalaisessa työelämässä, ensin kuorma-autokuskina Lanneveden KTK:ssa, sittemmin LVIS-hommissa rakennuksilla.
Tietenkään hänen ei olisi tarvinnut käydä töissä missään, koska eversti Parker jatkuvasti lähetteli hänelle muhkeita teostopalkkioita ympäri maailmaa. Hän oli aikanaan sijoittanut niitä Nokian osakkeisiin, mutta nyt kun ne olivat romahtaneet, kieltämättä oli välillä vähän tiukkaa.
Eikä Elvis halunnut herättää huomiota, ei pienintäkään. Hän pysytteli niin hissukseen kuin osasi, sillä hän tiesi, että seinillä on korvat. Julkisuutta oli tullut aikoinaan liikaakin ja tulisi vieläkin, ellei hän olisi päässyt koko rumbasta eroon Las Vegasissa elokuussa 1977. Hänen kuolinuutisensa oli mennyt täydestä koko maailmaan, ja vain eversti Parker tiesi, että hän oli muuttanut Lannevedelle, sukulaistensa Pärssisten jättämään autiotaloon.
Pärssisen Aarona hänet täällä tunnettiinkin, Ruotsista palanneena siirtolaisena, joten ei sitäkään ihmetelty, että aluksi suomen kieli sujui vähän kankeasti. Nyt hän haastoi sitä jo niin sujuvasti, että meni täydestä soittaessaan radion valituslinjalle ja haukkuessaan ahneet herrat, jotka vain Helsingissä taksilla ajelevat eivätkä nosta olemattoman pieniä eläkkeitä perkele.
Joskus harvoin kävi kieltämättä mielessä, että pitäisiköhän vielä jotain yrittää. Maatilamatkailua vaikka. Mutta äkkiä sellaiset haaveet karisivat, kun hän rupesi miettimään, miltä Heartbreak Hotel näyttäisi ja kuulostaisi keskellä Lanneveden korpea. Hullunahan ne pitäisivät.
Elviksen naapuri, Riskilän leskirouva, puhui silloin tällöin, että Aaron pitäisi perustaa baari ja ruveta siinä tarjoilemaan. Hän itse voisi tulla avuksi. Höynä akka. Se johtui vain siitä, että Riskiläiskä oli salaa ihastunut Elvikseen ja hyräili aina itsekseen, että Love me, tender. Luuli sen tarkoittavan, että Rakasta minua, baarimikko.
Mutta ei. Elviksen elämä sujui kuten kenellä tahansa muulla eläkeläisellä. Hän halusi nyt olla ihan rauhassa, käydä bingossa ja pesäpallo-otteluissa, veikata vähän kenoa ja monivetoa.
Usein aamupäivisin hän köpötteli markettiin, jossa oli maksalaatikko tarjouksessa. Sinnepä hän oli nytkin lähdössä, tänä autereisena elokuun lauantaiaamuna. Vähän heikkoa kulku oli, kun toinen jalka oli halvaantunut, mutta rollaattorilla matka sentään sujui. Hän veti ähkien jalkaansa siniset mokkakengät, kutsui mukaan Hound-koiransa, joka haukahti iloisesti, paukautti oven takalukkoon ja lähti.
Pärssisen Aaro oli poistunut rakennuksesta.