Oulussa on maksamattomia parkkisakkoja yli puolen miljoonan euron edestä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Maksamattomat parkkisakot tekevät vuosittain noin 130?000:n euron loven Oulun kaupungin kassavirtaan. Kaikkiaan maksamattomat parkkisakot ovat kerryttäneet yli puolen miljoonan euron luottotappiot kaupungin tuloihin.
Teknisen keskuksen johtaja Matti Matinheikki muistuttaa, että kyse on ainakin neljän vuoden ajan kertymästä.
Oulun kaupunki perii sakkoja ulosottoteitse. Takaisinperiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä useimmat perittävät ovat niin sanotun suppean ulosoton piirissä. Silloin kaupungin saatavat ovat muiden velkojien häntäpäässä.
Lue lisää tiistain Kalevasta!