Suuri Viihdekonsertti Musikaalia ja muuta mukavaa: Pentti Hietanen, Heini Hietanen sekä Kaartin soittokunta johtajanaan Elias Seppälä ja Raine Ampuja, Oulun Madetojan salissa 25.9.
Pentti Hietasen ja vaimonsa Heini Hietasen Suuressa Viihdekonsertissa linja oli valittu selkeästi myötäilemään tunnettuja ja pomminvarmoja linjoja. Särmää kokonaisuuteen antoi monipuolinen ja kunnianhimoinen Kaartin soittokunta Helsingistä.
Mukavaa pariskunnan esiintymisessä oli pyrkimys näyttää kappalevalikoimalla ja keskinäisellä sanailulla, mitä on työskennellä yhdessä lavalla. Aina se ei ole helppoa, sillä kilpalaulanta on joskus tahallista, joskus tahatonta.
Raameiltaan salskea ja iso Pentti Hietanen oli se taipuisampi ja pehmeämpi osapuoli, niin aviomiehen roolissa kuin lauluteknisestikin. Hänen äänensä oli monivivahteinen ja toimi vaivattomasti laajalla rintamalla. Olemus ja ääni muuntuivat sopivasti niin Czardakseen, Kohtalokkaaseen sambaan kuin suurieleiseen Granadaan.
Heini Hietanen oli se dramaattisempi osapuoli, jonka laulu oli räväkkää, mutta samalla paikoin epäpuhtaampaa ja vähemmän sommiteltua.
Pariskuntana he selvittelivät välejään kohtalaisen uskottavasti kappaleessa Anything You Can Do I Can Do Better. Nuoteillakin voi nalkuttaa tehokkaasti tai mahtailla sopivasti. Toisaalta he hempeilivät sopivasti myös kappaleessa You and I ja se vonkaamisen takana ollut suukkokin miehelle lopulta suotiin.
Asiallisen jäyhä Kaartin Soittokunta oli välillä hauska kontrasti eloisalle pariskunnalle, mutta eipä jäänyt lapsipuolen asemaan sekään. Orkesterin soolonumerot, Kabalevskyn Colas Breugnon -alkusoitto sekä Bernsteinin Sinfoniset tanssit musikaalista West Side Story osoittivat, mihin taitava orkesteri kurkottamalla yltää. Monipolviset sovitukset ja vaikea orkestraatio sujuivat ammattilaisilta kunnioitusta herättävällä varmuudella.
Illan parhaisiin esityksiin kuului Pentti Hietasen laulama Ti Aspetteró, italialaistyyppinen suurella sydämellä esitettävä kaunis kappale, jonka säveltäjä Timo Forrström löytyy - yllätys, yllätys - Kaartin Soittokunnan omista riveistä.
Yllätti soittokunta vielä lisääkin. Mediajulkkis Merzi Nyman vongutteli välillä kitaraa Jimi Hendrixin tyyliin, olan takaa ja nurinpäin. Ja orkesteri jyräsi raskaalla otteella vieressä kuin Parolan panssariprikaati konsanaan.
Vaikka illan kappalevalinnat olivat enimmäkseen aivan perusteltuja, jäi jotain myös hampaankoloon.
Onko aina pakko valita My Way. Siihen on Frank Sinatran jälkeen saanut kunnolla uutta säpinää aikaiseksi vain Sex Pistols. Tai sitten Summertime, ja laulaa se mahdollisimman kultivoituneesti läpi. Tyyli kun on sävellyksen omaa sisintä vastaan. Siinä pitäisi olla kujakissamaista herkkyyttä, kuten sanatkin antavat ymmärtää.
Pentti Hietasen äänen ja pianon varaan rakennettu jazzstandardi Nature Boy puolestaan toimi vahvasti, koska pelkistetty sovitus kunnioitti sävellyksen luonnetta ja korosti sanoja.
Monipuolisuudessaan ilta oli viihdyttävä. Selkeästi musikaalinen pariskunta teki tasaisen hyvän vaikutuksen. Se pidettiin, mikä luvattiin. Ei suurta taiteellista ekstaasia, vaan musikaalia ja muuta mukavaa.