Terrori-iskuista toipuvasta Pariisista odotetaan tällä ja ensi viikolla uutisia, joiden ansiosta kaupunki voi jäädä historiaan jälleen myönteisessä valossa. Näin käy, jos Pariisissa alkava kansainvälinen ilmastokokous pystyy nuotittamaan maailman maille toimintalinjat, joilla ilmaston lämpenemistä pystytään tehokkaasti hidastamaan.
Kokouksen epäonnistuminen ei pitkällä jaksolla olisi yhdenkään maan etujen mukaista.
Tarkemmin sanottuna Pariisissa yritetään sopia vuonna 2020 voimaan tulevasta ilmastosopimuksesta. Sen tavoitteena on rajoittaa ilmakehän lämpeneminen korkeintaan kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan.
Jos päästöjen kasvu jatkuu nykytahtia, kasvihuoneilmiön voimistuminen nostaa maapallon keskilämpötilaa vuosisadan loppuun mennessä arvioiden mukaan useita asteita. Se taas voisi laukaista liikkeelle sääilmiöitä, jotka vaikuttavat ympäristöön ja ihmisten elinoloihin ennennäkemättömällä tavalla.
Painokkuutta kokoukselle antaa se, että siihen osallistuu yli 150 valtionjohtajaa. Sekään ei toki takaa kokouksen onnistumista. Muistissa on Kööpenhaminan kokouksen mahalasku vuonna 2009. Silloin ei saatu aikaan poliittisesti sitovaa sopimusta edes ympäripyöreillä muotoiluilla.
Nyt yritetään eteenpäin muutetulla taktiikalla. Loppuasiakirjaa rakennetaan maiden omista esityksistä lähtien. Lähes 180 maata on antanut oman ilmastositoumuksensa, ja niiden on määrä muodostaa pohja Pariisin sopimukselle.
Sitoumuksen antaneet maat vastaavat noin 95 prosentista maapallon kasvihuonekaasujen päästöjä. Mukana ovat kaikki suuret päästäjät: EU, Kiina, Yhdysvallat, Kanada, Venäjä, Japani.
Sitoumukset tosin ovat hyvin erilaisia. EU on asettanut tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, kun lähtötasona on vuosi 1990. Tavoite on kova, mutta saavutettavissa.
Maailman suurin kasvihuonekaasujen päästäjä Kiina sen sijaan aikoo kulkea omaa rataansa. Sen sitoumuksena on kääntää päästöt laskuun vuoteen 2030 mennessä – päästöt voisivat siihen asti kasvaa. Ilmastokysymyksissä Kiina haluaa olla osa kehitysmaiden leiriä, jolloin maata koskeva konkreettinen ja moraalinen taakka ilmastotalkoissa olisi pienempi kuin teollisuusmaissa.
Kiinan toiminta, erityisesti sen edelleen valtava hiilen käyttö, on koko maailmaa koskeva ongelma. Toisaalta päästöjen vähennyksistä päätettäessä kunkin maan pitää tehdä oma osansa vastuullisesti. Vilkuilu suurempiin syyllisiin ei vie asiaa eteenpäin.
Viime aikojen hyviä uutisia on se, että kivihiilen käyttö maailmanlaajuisesti on kääntynyt laskuun. Tilalle on tullut vähäpäästöisempiä energiamuotoja. Kansainvälinen energiajärjestö IEA puhui äskettäisessä raportissaan jopa maailmanlaajuisesta energiamurroksesta.
Pariisin ilmastokokous voi työntää lisävauhtia tähän myönteiseen kehitykseen, jonka merkitystä on vaikea yliarvioida.
Pääkirjoitus