YK:n ilmastokokous kokoontuu parhaillaan Puolassa. Katowicen kokouksesta odotetaan uusia avauksia, mutta helppoa se ei ole, kun vuoden 2015 Pariisin sopimuskaan ei tahdo pysyä kasassa.
Miten tässä näin kävi? Aivan hetki sittenhän me kaikki säikähdimme uusimpia tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä.
Tieteelliset todisteet ilmastonmuutoksesta ovat kyllä kasvaneet vastaansanomattomiksi, ja ilmiö näkyy suomalaistenkin arkipäivässä. Viimeistään hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti lokakuussa osoitti, että maailmanlaajuiset ilmastopäästöt on puolitettava vuoteen 2030 mennessä ja nettopäästöt on saatava nollaan vuoteen 2050 mennessä. Päästövähennyksiä on siis tehtävä kiireellisesti ja konkreettisesti, nyt.
Miksi Pariisissa sitten palaa?
Me poliitikot helposti oletamme isojen muutosten yhteydessä, että kaikki tietävät tilanteen, kriisiarviot on tehty ja toimenpiteet kuitataan helposti. Reteimmät uskovat, ettei kansan nurinoihin kannata kiinnittää huomiota.
Suurin osa ihmisistä keskittyy kuitenkin arkeen, omaan elämäänsä, isojenkin yhteiskunnallisten mullistusten keskellä. Isoimman tuskan muodostaa kilvoittelu työssä tai työn puutteessa, taloudellisten asioiden tai asumisen haasteiden kanssa painiminen, tai yksinkertainen pohdinta, että mistä leipä perheelle vielä seuraavanakin päivänä.
Ympäristöongelmat tai ilmastohaasteet ovat hyväosaisten huoli.
Tulemmekin ydinkysymysten äärelle. Kuinka hyvin me poliitikot olemme tunnistaneet ihmisten välisen tai alueellisen eriarvoistumisen vaarat? Tai pohdimmeko, miltä ainainen mantramme yhteiskuntien tai liikenteemme pelastumisesta pelkän sähköistymisen tai digitalisaation avulla lopulta kuulostaa?
Puhummeko me tasapuolisesta muutoksesta vai vain muutoksesta? Kun puhumme päästövähennyksistä, muistammeko puhua esimerkiksi kaikkien liikennemuotojen tasapuolisesta osallistumisesta, erilaisten teknologiamuotojen neutraalista kohtelusta tai muutosten erilaisista sosiaalisista vaikutuksista? Työtä tehdään kyllä eri osa-alueilla, mutta ihmiset tietävät niistä vähän. Voivatko kansalaiset luottaa, ettei muutoksia tehdä vain juuri heidän kukkaronsa kustannuksella?
Pariisin keltaliivien viha pelottaa poliitikkoja, ja pelkäävä poliitikko ei uskalla tehdä kauaskatsovia päätöksiä. On vaarana, että ei kyetä päätöksiin lainkaan. Kenties pelon sijaan kannattaa enemmän miettiä, missä meni pieleen ja voiko jotain korjata pidemmällä ja lyhyemmällä aikavälillä. Onko se dieselteknologiakaan lopulta saatanasta vai jäikö sen kehittäminen lopulta vain ahneuden jalkoihin? Koska ahneudesta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksestahan ihmisten pelko ja viha saa alkunsa.
90-luvulla useat ekonomistit ajattelivat, että ilmastonmuutos hoituu vapaaehtoisilla toimilla kulutuksen vähentämisen ja kierrätyksen kautta. Ympäristöverot ohjaavat ihmisiä pehmeästi oikeisiin kulutuspäätöksiin ja teollisuuden päästömaksut toimisivat samalla tavalla.
Ei se oikein maistunut. Suunnitelmia tehtiin, voimaan saattamisen kanssa oli vähän sinne päin ja sanktioita pelisääntöjä rikkoneille ei ollut. Ajateltiin, että tehdään sitten, kun alkaa olla vääjäämätön tositilanne edessä, ja nyt kun tositilanne on käsillä, ovat suunnitelmatkin osoittautuneet riittämättömiksi.
Dieselskandaalissakin oli kyse normien näennäisestä täyttämisestä. Ahneus johti koko teknologian maineen menetykseen, vaikka esimerkiksi Bosch kertoo nyt jalostaneensa dieselmoottoreita, jotka täyttävät kirkkaasti päästönormit ja ovat testattuja asianmukaisilla kaupunki-, taajama- ja moottoritiesyklitesteillä.
Askel taakse, askel eteen.
Veroremontit ja liikenteen hinnoittelun terveet pelisäännöt ovat aina olleet vaikeita keskusteltavia. Jos emme tähän keskusteluun kykene – perustellen, tosiasiat tunnustaen, toisimme kuunnellen – olemme kaikkialla samojen haasteiden edessä, joiden kanssa Ranskan presidentti Macron nyt painii.
Ilmastotoimille tarvitaan kansalaisten laaja tuki. Nopeasti tapahtuvat muutokset ilman keskustelua johtavat helposti vastarintaan ja vievät pohjaa jatkotoimilta. Jos pelko omasta työpaikasta ohjaa toimintaa, olemme nopeasti tilanteessa, jossa ihmisten inhimillisiä pelkoja hyväkseen käyttävät poliittiset voimat nousevat niskan päälle.
Vastuullinen poliitikko jakaa nyt tutkittua tietoa. Se lisää tuskaa, mutta lisää se myös ymmärrystä asioista ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa muutoinkin kuin polttamalla autonrenkaita.
Vuoden 2015 ilmastosopimus allekirjoitettiin Pariisissa, Pariisi toimii myös nyt keskustelun herättäjänä. Kansa kaipaa muutakin kuin sähköä ajoneuvoihin ja digitalisaatiota liikenteeseen.
Eriarvoistumisen kuilu on kurottava umpeen myös ilmastotyössä.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.