Kun Juho Raappana 1899 tepasteli Oulun katuja mielessään sanomalehden perustaminen, olosuhteet olivat kovin hankalat. Tsaarin sensuurikoneisto oli hyvin rasvattu, ja pulaa oli muustakin kuin sananvapaudesta. Velkakirjoja kirjoiteltiin melkein yhtä ahkerasti kuin terhakoita pääkirjoituksia.
Raappana kuitenkin kesti, Kaleva pysyi hengissä ja kasvoi. Puolen Suomen sanomalehti on 110 vuoden ikäinen. Oulun ja Pohjois-Suomen äänitorvi, läpi valtakunnan noteerattu.
Tämä talouden lama, kriisi tai taantuma, miksi sitä sitten kutsutaankaan, ei mitenkään kykene tuottamaan yhtä ankeita olosuhteita kuin olivat ne, joissa Kaleva näki päivänvalon. Kun tänään aloitan Kalevan päätoimittajana, koetan joka päivä pitää mielessä, että lehden rakentamiseksi on hikoiltu paljon enemmän kuin kenties kykenen koskaan arvaamaankaan. En aio muiden työtä tärvätä.
Silläkin uhalla, että lukijat ovat jo aiemmista haastatteluista saaneet mittansa täyteen miehestä nimeltä Markku Mantila, rustaan tähän muutaman rivin itsestäni.
Olen pohjalainen maalaisjulli, joka jostakin käsittämättömästä syystä päätti tulla maailmaan Kuopiossa. En ole yhtään savolainen, ensimmäiset muistoni ovat Peräseinäjoelta. Olen pohjalainen myös siltä osin kuin siihen määreeseen sisältyy vähemmän ilahduttavia ihmisluonteen piirteitä.
Olen hyvinvointi-Suomen tuote. Ilman yhteiskunnan maksamaa opetusta en kirjoittaisi tässä. Ilman maksutonta yliopisto-opetusta ja opintotukia maisterintutkinnot yhtä lailla Suomessa kuin ulkomailla olisivat jääneet tekemättä. On aivan varmaa, että tältä palstalta tulen puolustamaan viimeiseen asti suomalaista koulujärjestelmää. Väkiköyhän maan voima on osaamisessa. Enkä tarkoita vain yliopistoa vaan koko ketjua peruskoulusta alkaen.
Ihmistaimen kasvattaminen ja varustaminen taidoilla, joilla hän kykenee huolehtimaan itsestään ja muista, on Suomessa kestämättömästi aliarvostettu tehtävä.
Toimittaja minusta tuli Ilkassa, päätoimittaja Pohjalaisessa. Kun ottaa huomioon, että aiempina vuosina mainittujen lehtien päätoimittajia ei uskaltanut päästää lyöntietäisyyden päähän toisistaan, olen aikamoinen luonnonoikku. Tai sitten pohjalaiset ovat vain pehmenneet.
Diplomaatiksi pääsin vuonna 1995, kun selvisin ns. Kavaku-kurssin valinnoista. Aika tarkalleen kahdeksan vuotta kului virkamiehenä, sitten takaisin lehtimieheksi. Olen asunut Peräseinäjoen lisäksi Seinäjoella jo ennen kuin niistä tuli yksi ja sama kaupunki. Opiskelu ja sittemmin työ tekivät minusta vuosiksi turkulaisen. Turun osalta muuan tuttavani lohdutteli sanomalla, että nuoruuden synnit saa anteeksi. Sitten Lontooseen, takaisin Turkuun, pääkaupunkiseudulle, Etelä-Koreaan ja Espanjaan. Ouluun muutan Vaasasta.
Jos siis tavatessa kysytte, mistä olen kotoisin, varautukaa sietämään vuolas ja monisanainen selitys.
Jokainen lehtimies on taustansa vanki. Päätoimittaja ei tee poikkeusta. Yhteiskunnallinen näkemys on kasvatuksen, koulutuksen, kielen, ymmärtämisen ja kasvuympäristön summa. Vaikka miten pyrkisi objektiivisuuteen, jokaisessa valinnassa näkyy persoonaan vuosien mittaan tarttunut aines.
Pääasia on, että taudin tunnistaa. Moniarvoisuus on vastaus objektiivisuuden väistämättömiin valuvikoihin. Kaleva pysyy aikanani, kuten tähänkin asti, moniarvoisena lehtenä, johon mahtuu paljon erilaisia mielipiteitä.
En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen. Syy on sama kuin Groucho Marxilla, joka kieltäytyi liittymästä yhteenkään klubiin, joka hyväksyisi hänet jäsenekseen.
Kannatan markkinataloutta. Kaikkine puutteineenkin se on toistaiseksi paras talousjärjestelmä. Kannatan myös EU:ta, euroa ja Suomen liittymistä Naton jäseneksi. Viimeksi mainitusta tiedän, että saan kimppuuni kookkaan ja vahvan vastaväittäjien lauman. Aiheesta on joka tapauksessa keskusteltava, paljon enemmän ja paremmin kuin tähän asti.
Kaleva on valtakunnallisesti tunnettu ja tunnustettu. Mutta se on ennen muuta Pohjois-Pohjanmaan maakuntalehti. Niin kauan kuin se minusta riippuu, Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ääni raikaa kovaa ja korkealta Kalevan kautta. Journalismin, ja vain sen, ehdoilla.
Jotakin varmasti muuttuu. Maailmassa mikään ei pysy paikallaan. On aina parempi viedä muutosta kuin olla sen tahdottomana kohteena. Ajan musiikkia on marssittava, jotta lukijat viihtyisivät ja ilmoittajat tykkäisivät.
Juho Raappana hiihti ladun auki. Teemme Kalevan toimituksessa osamme, että se pysyy auki.