Euroopan parlamenttivaalien kampanjointi käy vilkkaana. EU-vaaliehdokkaat kiertävät maata, osallistuvat seminaareihin ja paneeleihin, vastaavat vaalikoneisiin ja mielipidekyselyihin. Ehdokkaita haastatellaan lehdissä, radiokanavilla ja televisio-ohjelmissa. Lisäksi ehdokkaat jakavat sosiaalisessa mediassa kuvia ja puheitaan.
Tavallisella kansalaisella on hyvä tilaisuus vertailla ehdokkaiden ja puolueiden näkemyksiä, kun osallistuu paneeliin, jossa on mukana useamman puolueen ehdokkaita.
Silloin olisi tärkeää, että ehdokkaat keskustelisivat asioista, jotka kuuluvat EU:n toimivaltaan eivätkä turhaan sekoittaisi asioita puhumalla eduskunnan tai oman kunnan päätösvallassa olevista asioista.
Vaikka ehdokaslistat ovat tällä kertaa poikkeuksellisen edustavat, joukossa on myös niitä, jotka ovat mukana jostain muusta syystä kuin aidosta halusta vaikuttaa EU-parlamentissa seuraavat viisi vuotta.
Vuosi ennen eduskuntavaaleja pidettävät EU-vaalit ovat kansanedustajille ja ministereille, mutta myös paikallisille lupauksille tilaisuus varmistaa näkyvyyttä tai nousta laajempaan tietoisuuteen.
EU-vaalien alhainen äänestysaktiivisuus on iso ongelma. Tilannetta ei edistä se, että ehdokas kertoo olevansa listalla täyte-ehdokkaana (Mikael Jungner), pitävänsä Brysselissä lähinnä hyvästä ruoasta (Jörn Donner) tai pohtii julkisesti, miten EU-ehdokkuus ja mahdollinen EU-parlamentin jäsenyys ovat vain välietappi matkalla hallitukseen ja ministeriksi (Paavo Väyrynen).
Olisi kohtuullista, että äänestäjällä olisi jonkinlainen kuluttajansuoja. Perustuslaki suojaa enemmän ehdokasta kuin äänestäjää, kun se mahdollistaa osallistumisen sekä EU- että eduskuntavaaleissa ja sahaamisen eduskunnan ja europarlamentin välillä.
Kun lopulta vain 13 ehdokasta läpäisee tiukan seulan, on keskityttävä siihen, että suomalaiset EU-parlamentaarikot saavat mahdollisimman vaikutusvaltaisia valiokuntia ja tehtäviä. Ei olisi pahitteeksi, että puolueet omassa vaalityössään avaisivat, miksi juuri tiettyyn valiokuntaan kuuluminen on perusteltua.
Suomalaiset mepit eivät muodosta Suomi-ryhmää, vaan kukin valitsee jäsenyyden oman puolueensa eurooppalaisessa ryhmässä. Ryhmässä on mahdollista hakea yhteistyötä esimerkiksi alueellisesti tärkeissä kysymyksissä. Yksin niin sanottua Suomen etua toitottamalla ei saa mitään aikaan.
EU-parlamentti on kuin piironki, jonka jokaisessa laatikossa käsitellään valtavat määrät asioita. Kansallista etua palvelee, jos pienen maan mepit saadaan istutetuiksi EU:n päätöksenteon ja Suomen kannalta merkittäviin valiokuntiin, niin kiinnostavia kuin keskustelukerhot ovatkin. Esimeriksi sisämarkkinoita, ympäristöasioita ja maataloutta koskevat asiat ovat Suomen kannalta tärkeitä.
Siksi EU-parlamenttiin kannattaa lähettää verkostoitujia, jotka ovat valmiita vaikutusvaltaisiin esittelijän tehtäviin valiokunnissa ja omissa ryhmissään. Näin saadaan pitkässä juoksussa paras hyöty kotiinpäin.
Pääkirjoitus