Keskustelu ruoan laatuongelmista nousi aiheesta. Parasta olisi, jos kelvottomia tuotteita myyneet kaupat parantaisivat tapansa vapaaehtoisesti. Valitettavasti toive ei ehkä ole realistinen.
Moni etelän maissa vieraillut suomalainen on siunaillut, miten lihaa ja kalaa voidaan myydä kadulla lämpimässä ja pölyn keskellä. Kotimaiset kaupat puhtaine ja kirkkaasti valaistuine kylmätiskeineen ovat luoneet vaikutelman, että meillä kaikki olisi viimeisen päälle kunnossa. Tuotteen laadun takeena on opittu pitämään sitä, että liha ja kala ovat siististi tuoretiskissä tai että valmiiksi pakatun tuotteen tarra kertoo myyntiaikaa olevan jäljellä.
Suuressa kauppaketjussa esimiehenä toimineen henkilön nimetön kirjoitus parin viikon takaisessa Helsingin Sanomissa romautti suuren osan tuosta uskomuksesta. Kirjoittaja kertoi, kuinka härskisti vanhaa kalaa tai lihaa voidaan myydä asiakkaalle tuoreena. Kikkoina ovat esimerkiksi kehnon lihan tuhti marinointi tai yksinkertaisesti kalan pyyntiajankohdan valehtelu asiakkaalle.
Todennäköisesti toiminta ei ole noin häikäilemätöntä läheskään kaikissa, ehkei edes useimmissa ruokakaupoissa. Pilaantuneiden tuotteiden kauppiaat ovat nyt tartuttaneet ikävän hajun moitteettomastikin asiansa hoitaviin. Tuttua kauppiasta ei siksi pidä tuomita lurjukseksi, jos näyttöä asioiden kehnosta hoidosta ei ole.
HS:n kirjoitusta seurannut keskustelu ja esimerkiksi kuntien elintarvikevalvojien lausunnot kuitenkin osoittavat, ettei vanhojen, jopa pilaantuneiden tuotteiden myynnissä ole kysymys ihan yksittäistapauksista. Selvästi kyseessä on epäkohta, joka pitää panna kuntoon.
Keskustelussa on jälleen kuulutettu kuluttajien valveutuneisuutta: pitää osata vaatia tuoretta ja jättää huono tavara ostamatta. Neuvo on hyvä, mutta siinä on heikkous: kuluttajien tietämys ja silmä eivät läheskään aina riitä kertomaan, ovatko vaikkapa tiskiin kauniisti asetellut fileet tuoreita vai ikäloppuja.
Nykyisten ongelmien poistamiseksi on esitetty myös uusia keinoja. Periaatteessa ne ovat aivan turhia. Jos kaupat toimisivat omavalvonnassaan nykysäännösten mukaan ja kuntien elintarvikevalvonta vastaisi tinkimättä omasta rootelistaan, vilungille ei pitäisi jäädä tilaa.
Käytännössä kumpikin osa valvontaa klikkaa. Puutteita on paljon Oulun seudullakin esimerkiksi kauppojen kylmälaitteiden lämpötilojen mittauksissa ja jopa hygieniassa.
Kuntien elintarvikevalvojat puolestaan valittavat elintarvikelainsäädännön hampaattomuutta. Valvojat voivat antaa nykyisin vain huomautuksia. Kovemmista keinoista päättäminen jää kunnallispoliitikoista koostuvalle lautakunnalle. Menettely on turhan hidas ja tehoton.
Voi toivoa, että julkinen keskustelu on jo vienyt tilannetta parempaan suuntaan. Kuluttajatkin ovat nyt aiempaa valveutuneempia. Siitä kertoo esimerkiksi marinoitujen tuotteiden myynnin putoaminen.
Realismia on kuitenkin odottaa, ettei asia tule kokonaan kuntoon ilman tiukempia keinoja. Harkinnan arvoinen on ajatus elintarvikevalvonnan tarkastusraporttien julkistamisesta netissä. Malliin liittyy häivähdys häpeärangaistusta, mutta lopulta tarkastusraporttien tulos on kaupoista itsestään kiinni.
Heikkolaatuisen tavaran seuloutuminen kauppojen tiskeiltä voi johtaa hintojen nousuun. Useimmat kuluttajat maksavat kuitenkin laadusta mielellään.