Kuudentoista joukkueen kisajärjestelmä näytti nurjan puolensa Suomen ja Italian välisessä iltaottelussa, joka sysäsi päällemme kaksi kiusallista faktaa. Joukkueiden välinen tasoero oli järkyttävän suuri, Fredrik Norrenakin joutui torjumaan avauserässä ihan kaksi kertaa, ja paikalla sinänsä pirteässä Hodynka-areenassa oli vain kourallinen katsojia.
Ja mikä surkuhupaisinta, kisaorganisaation virallisen tiedon mukaan paikalla oli 4850 katsojaa. Hah, hah, sillä oikeampi luku on lähempänä tuhatta.
Kaikki kunnia ja pokkaus MM-kisoille - sille suurelle kiekkosirkukselle - mutta nyt siitä kuuluisasta tunnelmasta ei näkynyt mitään merkkejä.
Ottelu ei sisältänyt mitään suuren draaman tunnusmerkkejä, ja tempokin myötäili nurmikon kasvamista.
Tasoeroihin saa helposti korjaussarjan, kun vähentää A-sarjan joukkueita 16:sta vaikkapa 12:een. Kansainvälisen jääkiekkoliitossa pohditaankin jo ankarasti, millä järjestelmällä tulevaisuudessa pelataan. Vuosi 2008 ja 2009 tulevat vastaan liian nopeasti, eikä muutoksia tällä aikataululla voi tehdä, mutta 2010 Bratislavassa Slovakiassa mahdollisesti MM-turnaus voi olla nykyistä hieman lyhyempi, kun mukana lienee sen hetken maailman 12 parasta joukkuetta.
Tilanne on toinen, kun Suomi ja Ruotsi marssivat areenalle. Ilmapiiri on aina jännitteinen, ovista ja ikkunoista tihkuu intohimoa, joka ei jätä ketään kylmäksi.
Kukapa ei muistaisi Moskovan MM-kisoja 1986, jolloin Anders Carlsson teki viimeisen minuutin aikana kaksi maalia Suomen verkkoon ja tasoitti taistelun 4-4:ään.
Siinä meni kaikkien aikojen ensimmäinen leijonamitali - ties monennenko kerran.
Sama toistui Helsingin MM-jäällä 1991, kun Mats Sundin teki "carlssonit" ja kiekko upposi viimeisen minuutin aikana kaksi kertaa leijonien maaliin: 4-4. Tuo pisteen menetys koitui lopulta kohtalokkaasti, sillä Suomi jäi kotikisoissaan alempaan loppusarjaan, vaikka mukana joukkueessa oli sentään muuan Jari Kurri.
Ehkä huikein sinivalkoisten ja sinikeltaisten välinen klassikko on nähty MM-Helsingissä 2003. Kukapa ei muistaisi sitä suurta nöyryytystä, kun Suomen 5-1-johto kääntyi lopulta 5-6-tappioksi.
Kyseessä oli sentään puolivälierätaisto, varsinainen elämän ja kuoleman ottelu, joka lopetti kuin veitsellä leikaten suomalaisten kiekkokarnevaalit.
On vaikea ennustaa, minkälaisen tunnetilan Suomi ja Ruotsi saavat sunnuntaina illalla aikaan. Panokset eivät vielä hivele taivaita, koska molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet paikkansa puolivälieriin.
Kiinnostavin pointti onkin siinä, kuinka paljon katsojia naapurusten välinen derby kerää. Kuinka paljon paikalla on sinikeltaisia banderolleja ja sinivalkoista rekvisiittaa?
Moskova on kallis, etäinen ja joidenkin mielestä turvaton kaupunki. Siksi kisaturisti ei ole nyt lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle kauas itään, niin kuin se lähti matkaan vuosi sitten Latviaan, kaksi vuotta sitten Itävaltaan ja kolme vuotta sitten Tshekkiin.
Tämän vuoksi katsojamäärää ei ole vaikea ennustaa. On ikävää, että Suomi ja Ruotsi joutuvat pelaamaan puolityhjällä areenalla kourallisille katsojia. Tunnelma kotisohvalla onkin varmasti huomattavasti hurmoksellisempi kuin Hodynka-areenalla, jossa ei myydä edes olutta.
Maassa maan tavalla.
Oi, aikoja. Oi, tapoja.
Jouko Vuorjoki
jouko.vuorjoki@kaleva.fi