Luulisi parhaan poimurin löytyvän, kun pannaan tekijämies testaamaan. Oulunsalolainen Antti Nauska on ammatiltaan kalastaja, mutta syksyisin hän ravaa pari viikkoa puolukoiden perässä, kun evien polske vesillä on hiljaisempaa.
"Isoa siikaa ootellessa pitää käydä mettässä", Nauska tiivistää.
Nauska vähättelee poimimistaan, vaikka syksyisin myyntiin kertyy 1 000-1 500 litraa puolukoita.
"Jos löytää paikan. Nyt on ollut vähän kattelussa."
Suvusta löytyy myös Nauskan asteikolla kova marjastaja: sukulaismies lähtee mustikkaan kolmen saavin kanssa. Vähemmän takia ei kannata kuulemma vaivautua.
Nauskakin poimii parhaana päivänä 150 kiloa puolukoita. Tänä syksynä hyvät paikat ovat harvassa, mutta siitä huolimatta jo kerran on Ladan kyydissä kotiin lähtenyt 120 kiloa. Sellaisiin määriin pääsemiseksi saa poimuri suhista, eikä käsillä voi olla mikä tahansa kapistus.
Kempeleen metsissä tapahtuvassa testissä Nauskalla on mukanaan myös oma, ruotsalaisvalmisteinen poimurinsa, marjastajasukulaiselta ostettu. Siitä Nauskan puolukkainnostus oikeastaan lähti, kun sai käsiinsä sellaisen vehkeen, jolla homma käy.
Kömpelö varsi
Ensimmäisenä kuitenkin testataan suurehko punamuovinen Marjuri, johon saa kiinnitettyä varrenkin. Asentaminen on helppoa - onnistuu tumpeloltakin ilman enempiä pään raapimisia. Kokeillaan siis ensiksi varren kanssa.
"Miksei, kun tähän tottuu. Saattaa olla huonoselkäiselle verraton vehje", kuuluvat ensimmäiset kommentit mättäiden keskellä.
"Tässä häätyy kalvosta heiluttaa kovasti", Nauska kertoo. Varren kahva panee poimijan ranteen töihin.
Varrellista poimuria Nauska ei omalle marjareissulle ottaisi. Poiminen on kömpelömpää ja hitaampaa, kun suuaukkoa ei voi käännellä mättään myötäisesti. Marjat eivät irtoa varvuista riittävän hyvin. Mätästä joutuu myös kiertelemään turhaan.
"Tässä häätyy taiteilla niin kovasti", Nauska tuomitsee vaikka touhu sujuu maallikon silmin varsin sutjakasti. Ilman jatkovartta Marjuri on kuitenkin aivan käypä peli - yhtä hyvä kuin oma.
Nauskalla sattuu olemaan Ladan peräkontissa sankojen seassa juuri samanlainen Marjuri. Vaimon veli on poimuriinsa mieltynyt, mutta varsi on heivattu haitolta. Kahvasta ulkonevat varren kiinnityskohdat on sahattu pois kättä hankaamasta. Lisäksi kahva on teipattu.
Nauskan puukoppainen, metallipiikein varustettu poimurikaan ei ole aivan alkuperäisessä kunnossaan. Kankainen pussi on poiminnan tohinassa kulunut rei'ille, joten rikkinäinen kangas on pitänyt leikata pois ja pussi on lyhentynyt.
Pieni on liian pieni
Testissä on jäljellä vielä kaksi pienempää poimuria. Ne ovat melkein samanlaiset, mutta toisessa on muoviset, toisessa metalliset piikit.
"Hirviän kevyen oloinen. Voisi olla kätevämpi kuin tuo rautavehje", Nauska ennakoi näprätessään muovipiikkejä.
Ennakkoaavistus ei jää lopulliseksi tuomioksi. Hetken mättäitä molemmilla pikkupoimureilla ruoputettuaan Nauska havaitsee, että muoviset piikit ovat liian löysät, poimuri ei ota kunnolla. Suuremman Marjurin muovipiikit sen sijaan ovat riittävän jäykät.
Pienet poimurit eivät tehokkuuteen pyrkivälle marjamiehelle riitä. Syy havainnollistuu helposti, kun iso ja pieni pannaan rinnakkain: pienempi vetää kertaraapaisulla paljon vähemmän sisäänsä. Kopassa on vähemmän tilaa, joten poimuria on tyhjennettävä tuon tuostakin ja kertyy ylimääräistä kävelyä. "Reilusti puolet hitaampi", Nauska arvioi.
Huonoksi hän ei kuitenkaan suostu yhtään testattua poimuria tuomitsemaan. Isommat sopivat isokouraiselle ukolle, pienemmillä pääsee tiheämpiin risukoihin ja varren avulla iäkkäämpi säästää selkäänsä. Kahvoja Nauska ei ryhdy arvottamaan lainkaan, sillä ote kädensijasta on tottumiskysymys.
Kosteat paikat parhaita
Vielä pitää tiedustella, onko olemassa niksiä, jonka avulla poimuritouhu käy rapsakimmin. Ei tipu.
"Paikasta kiinni. Se on kaiken aa ja oo", Nauska toteaa.
Tänä kesänä paikan löytäminen on ollut marjastamisen hankalin puoli. Siellä, missä normaalisti riittää puolukoita, on nyt liian kuivaa. Marjat ovat pieniä ruppanoita tai niitä ei ole lainkaan. Puolukka-aikakin on myöhässä.
Silti etevä löytää tänäkin syksynä apajia. Nauska neuvoo etsimään kosteilta paikoilta. Otollisia saattaisivat olla myös muutaman vuoden vanhat hakkuuaukeat, joilla kasvaa pari kolme metriä korkeaa nuorta lehtipuuta.
Kun kunnon marjapaikka löytyy, poimittavaa totisesti riittää.
"Puolukoita on niin sikiästi, että täytyy sievästi mennä", Nauska kuvailee.
"Puolukat ovat kuin mattona. Sitähän saavillisen poimii tunteroisessa."
