timo.paakki@kaleva.fi
Juuri nyt on hyvä aika kysyä, onko poliittinen järjestelmämme parhaassa mahdollisessa kunnossa. Sitä pitää kysyä erityisesti eduskuntaan ehdolla olevilta.
Kansalla on asiasta mietinnän arvoisia mielipiteitä. Erityisesti vaalien alla kuulee usein näkemyksiä, että sata kansanedustajaa riittäisi. Se voisi kyllä olla hieman liian vähän, jos määrää verrataan pohjoisiin naapureihimme. Ja miksipä emme vertaisi. Niissä eletään samankaltaisissa oloissa kuin meillä. Mutta kutistamista eduskunnassa olisi.
Suomessa on vajaat 5,3 miljoonaa asukasta. Tanskalaisia on hieman enemmän, 5,4 miljoonaa. Tanskan parlamentti, Folketing, on 179-jäseninen.
Norjalaisia on hieman vähemmän, 4,6 miljoonaa. Mutta Stortingetiin valitaankin vain 165 edustajaa.
Ruotsalaisia on noin yhdeksän miljoonaa. Heidän valtiopäivillään istuu 349 jäsentä. Sielläkin on siten väkilukuun suhteutettuna vähemmän kansanedustajia kuin meillä.
Ainakin EU-parlamentissa olevien edustajiemme verran eduskuntaa voisi keventää. Aivan totta puhuvat ne, joiden mukaan EU-jäsenyyden mukana siirtyi paljon valtaa EU-parlamenttiin.
Edustajien karsinta ei kirpaisisi yhtäkään nyt ehdolla olevaa. 200 valitaan. Useimmat yrittäjät jäävät rannalle. Turha on silti odottaa, että tulevakaan eduskunta alkaa miettiä säästöjä, kun eduskunnasta on kyse. Eduskuntatalosta ei työpaikkoja karsita, ei suuresta salista eikä muualtakaan.
Poliittisessa järjestelmässä toimivat keksivät roppakaupalla perusteita, miksi juuri 200 edustajaa on sopiva määrä. Perusteissa haiskahtaa aina puolueiden edun tavoittelu. Ei niissä kansaa, eli tässä tapauksessa työnantajaa ja siis maksajaa, ajatella. Ei, vaikka niin muka väitetään.
Suomalaiset tulisivat edustetuksi ja lait säädetyiksi, vaikka eduskunnassa istuisi esimerkiksi 170 henkilöä, tai vain 150. Työn tulos ei heikkenisi.
Kilpailun sanotaan parantavan tulosta. Jos ja kun niin on, kansanedustajien taso paranisi paikoista käytävän tiukemman kilpailun myötä.
Ulkopuolelta näkee monesti tarkemmin. Ja ulkopuolelta on mukava antaa neuvoja. Edelliset menivät poliittisen järjestelmän ulkopuolella olevalta sen sisälle. Ja sitten naapurikunnassa asuvalta mietittävää oululaisille:
Ensinnäkin täytyy myöntää, että Oulun keskustassa on usein puutetta parkkipaikoista. Jos kaupungin ydin halutaan pitää elävänä, myös ulkopuolella asuvien pitää päästä käyttämään keskustan palveluja.
Kallioparkin kaavaluonnos on parhaillaan nähtävänä. Suunnitelma helpottaisi toteutuessaan oleellisesti autoruuhkia. Hanke on kuitenkin kallis. Halvemmallakin olisi voitu päästä.
Entäpä jos keskustan ulkopuolelle pystytettäisiin muutama suuri, katettu parkkipaikka? Niitä mahtuisi Limingantulliin, Kaukovainion kupeelle, Välivainiolle ja vaikkapa Toppilaan. Sitten rakennettaisiin keskustan ja parkkipaikkojen välille kehäraitiotie, jossa saisi matkustaa pysäköintimaksun hinnalla. Raitiovaunujen sähkömoottorit eivät saastuttaisi keskustan ilmaa.
Jos haluttaisiin vähän pullistella, raidekehän voisi ulottaa lentokentälle. Vastaavasti voitaisiin jättää uusi lentokentäntie rakentamatta.
Vielä halvemmaksi tulisi, jos kiertolenkkiä ajettaisiin muutamilla busseilla, vaikkapa nestekaasulla käyvillä.
Joku on ehkä jo ehdottanut tällaista. Ehkä vaihtoehto on jo tutkittukin. Jos ei, niin miksi ei?