Pappila on enää harvassa seurakunnassa alkuperäisessä käytössään. Kun pappeja ei kiinnosta asuminen isoissa ja usein huonokuntoisissa lukaaleissa, eivätkä seurakunnat halua sijoittaa satoja tuhansia euroja rakennusten korjaukseen, pappila laitetaan usein myyntiin. Pappiloita uhkaavat myös huonosti suunnitellut ja väärin toteutetut korjaustyöt.
Vanhoja pappiloita tutkinut ja aiheesta väitöskirjan tehnyt yliassistentti Anu Soikkeli Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta sanoo, että pappiloiden määrä vähenee koko ajan.
Moni huonoon kuntoon päästetty pappila sijaitsee arvokkaalla paikalla, joten paineet purkamiselle saattavat usein olla kovat.
Vielä vuonna 1935 Suomessa oli yli 700 pappilaa, nyt määrä on vajennut runsaaseen viiteensataan.
Pappiloiden myynti-ilmoituksia näkyy lehdissä yhä ajoittain. Rakennussuojelulailla suojeltuja pappiloita on koko maassa vain kymmenkunta, kaavoilla suojeltuja huomattavasti enemmän.
Kaavaan tehty suojelumerkintä ei kuitenkaan ole kovin vahva, sillä purkulupiakin on tällaisille kohteille myönnetty.
Valta
seurakunnilla
"Hyvin suuri uhka on myös ylikorjaaminen. Sodan jälkeen purettiin kaakeliuuneja ja pahoja virheitä tehtiin vielä 1980-luvullakin. Viime aikoina vahinkoa on tehty niin, että on pyritty muuttamaan pappila vaikkapa 1800-luvun alun asuun. Silloin historiasta kertova kerroksellisuus ikävästi katoaa", Anu Soikkeli varoittaa.
Soikkelin mielestä seurakunnilla on myös moraalinen velvollisuus säilyttää pappilansa. Hän muistuttaa, että edesmenneet seurakuntalaiset ovat sijoittaneet raskaan taloudellisen panoksen pappiloiden rakentamiseen ja ylläpitoon.
Oulun hiippakunnassa pappiloiden tilanne on Soikkelin mukaan keskimääräistä parempi. "Täällä pappilat ovat vielä usein seurakunnan omistuksessa. On myös merkkejä siitä, että nuoria pappeja alkaa taas kiinnostaa pappilassa asuminen", Soikkeli tietää.
Kirkkohallitus laati parikymmentä vuotta sitten pappiloiden korjaus- ja kunnossapito-ohjeet. Muuten se ei ole pyrkinyt neuvomaan seurakuntia asiassa.
Kirkkohallituksen yliarkkitehti Eero Raatikainen muistuttaa, että seurakunnat päättävät taloudestaan itsenäisesti.
"Monella seurakunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa suuren pappilan korjaukseen. Kun niille ei enää usein ole toiminnallista käyttöä, ei kohteisiin voida myöntää avustusta kirkon keskusrahastostakaan", Raatikainen kertoo.
"Aikoinaan kirkkoherralla oli velvollisuus asua pappilassa. Joissakin seurakunnissa näin on teoriassa vieläkin, mutta pyynnöstä velvollisuudesta saa vapautuksen. Eihän ketään voida pakottaa asumaan suuressa ja kalliissa asunnossa."
Eero Raatikainen arvelee, että suurin halu päästä eroon pappiloista on seurakunnissa laantumassa.
Muutamia pappiloita on jopa ostettu takaisin seurakunnan omistukseen.