Evankelis-luterilainen kirkolliskokous teki päätöksen pappisviran avaamisesta naisille Turussa 1986. Ensimmäiset naispapit vihittiin virkoihinsa pari vuotta myöhemmin. Nyt naispappeja on Suomessa lähes tuhat. Piispaksi naista ei ole vieläkään valittu.
Voisi kuvitella, että naispappien ja toisaalta naispappeutta vastustavien miesteologien asemasta kirkossa ei enää tarvitsisi käydä kovin perustavia keskusteluja. Toisin kuitenkin on.
Niin sanottu virkakysymys nousi jälleen ajankohtaiseksi viime keväänä, kun naisia pappisvirkaan vihkivä Helsingin piispa Eero Huovinen ei saanut ehtoollista naispappeutta vastustavan Luther-säätiön tilaisuudessa Helsingissä. Tuolloin alkanut keskustelu on jatkunut tänä kesänä kiivaana muun muassa Kotimaa-lehdessä.
Vaatimuksia ja tunnusteluja naispappeutta vastustavien erillisistä pappisvihkimyksistä on niin ikään esitetty viime viikkoina. Tällä hetkellä kukaan Suomen kirkon piispoista ei järjestä tällaisia vihkimyksiä. Se on estänyt jyrkimpien torjujien pääsyn kirkon virkoihin. Osa naisten pappeuteen kielteisesti suhtautuvista nuorista teologeista taas on kuin onkin pystynyt olemaan mukana normaaleissa pappisvihkimyksissä samalla alttarilla papiksi vihittävien naisten kanssa.
Vaikka useimmissa seurakunnissa työjärjestelyt on saatu hyvällä tahdolla toimimaan niin, että naispapit voivat tehdä normaalia papin työtä ja naispappeuden vastustajat näitä virkatehtävissä väistää, tilanne on koko kirkon kannalta yhä hyvin kärjistynyt. Lähellä toteutumista on se uskontotieteilijä Risto Pulkkisen muutama viikko sitten esittämä arvio, että edessä on naispappeutta vastustavan opposition lähtö kirkosta.
Kyse tuskin voi kuitenkaan olla kirkon varsinaisesta hajoamisesta, vaan pikemminkin pienen palan lohkeamisesta siitä. Useimmilla naispappeutta vastustavilla papeilla ja maallikoilla jo yksin tunneside luterilaiseen kansankirkkoon on niin vahva, että sen katkaisu koetaan äärimmäisen vaikeaksi. Vaikka kyse onkin periaatteista ja teologiasta, myös käytännön syyt nousevat esteeksi. Lähtö luterilaisen kirkon suojista ja sen palkansaajan asemasta merkitsisi etenkin perheelliselle papille hyppyä epävarmuuteen.
On myös kyseenalaista, seuraisiko kirkosta irtautuvia pappeja kovinkaan suuri joukko seurakuntalaisia. Luterilaisesta kirkosta lohkeili jo viime vuosisadalla muutamia palasia opillisten kiistojen vuoksi, mutta nämä oikeaoppisuuttaan korostavat ryhmät ovat jääneet olemattoman pieniksi.
paakirjoitus@kaleva.fi