Paperialan työselkkauksen pitkä kesto kertoo voimatasapainon muutoksesta työmarkkinoilla. Suomen muuttunut asema maailmataloudessa on vahvistanut työnantajien asetelmia. Palkansaajille ryhmityksen muuttaminen hyökkäyksestä puolustukseen ei käy kivuttomasti. Myös työnantajille on vaikea sopeutua uuteen ja pönäkämpään rooliin.
Asetelmien muutoksesta kertoo havainnollisesti myös se, että tehtaiden piiput kylmenivät työsulun eivätkä lakon vuoksi. Työnantajien julistama työsulku on harvinainen, kaikkien maiden työlainsäädännöt eivät edes tunne sitä. Selkkaus oli erikoinen, mutta muuttuneessa kansainvälisessä toimintaympäristössä ymmärrettävä.
Suljetun talouden aikoina palkansaajat olivat vahvoissa asemissa varsinkin pääomavaltaisilla aloilla. On luonnollista, että se näkyi tilipussissa. Nyt asetelma on muuttunut. Olisi maailman suurin ihme, ellei se näkyisi sopimuspöydässä. Asetelman on muuttanut rajojen avautuminen, globalisaatio.
Paperialalla uusinvestoinnit ovat suuntautuneet jo vuosia ulkomaille. Suomessa tullaan kuitenkin paperia tuottamaan, koska metsä kasvaa eikä pöllejä ole järkevää kuljettaa Kiinaan tai Brasiliaan. Suomalaisen paperiteollisuuden tuotannon painopiste siirtyy kuitenkin ulkomaille. Mahdollisuus keskittää tuotantoa ulkomaille on tuonut työnantajille vahvan asetelman neuvottelupöydässä. Se että Paperiliitto ei tätä purematta niellyt, aiheutti oloisamme harvinaisen pitkän työmarkkina-selkkauksen.
Jo lähtöasetelma oli takavuosia ajatellen erikoinen: palkansaajapuoli puhui yleisen linjan siunauksellisuudesta, työnantajille se ei kelvannut. Palkansaajapuoli oli myös ymmärtänyt valta-asetelman muuttuneen. Hyökkäyksestä oli siirrytty siilipuolustukseen. Isännille tämä ei riittänyt: kansainvälisen kilpailukyvyn nimissä oli ryhdyttävä siivoamaan takavuosina syntyneitä sopimuksen osasia.
Taloudellisen laskelmoinnin avulla ei selkkaukselle löydy järkevää selitystä. Esitettyjen arvioiden mukaan työtaistelussa menetettiin puolitoista miljardia euroa. Metsäteollisuuden kovin optimististen arvioiden mukaan aikaansaatu ratkaisu tuo 100 miljoonaa euroa säästöä vuodessa. Se optio saattaa jäädä lunastamatta. Paperiteollisuuden tuotannon arvo on kaikkinensa noin 10 miljardia euroa, joten parhaimmillaan työnantajat saavuttivat noin prosentin säästön tuotantokustannuksiin.
Tarvitaan ainakin 15 vuotta, että työsulun laskut on laskettu. Taloudellisten kalkyylien esittäminen työtaisteluissa on pääosin turhanaikaista puuhaa, sillä kyse on periaatteista. Niillä ei ole hintaa. Taloudellisten laskelmien perään on laitettava muutama kysymysmerkki. Silloin kun lukuja esittävät kiistan osapuolet, on vielä lisättävä kysymysmerkkejä.
Työnantajien taisteluhalukkuutta lisäsi paperiteollisuuden ylikapasiteettitilanne. Eihän koneita kannata seisottaa noususuhdanteessa. Selkkauksella saattoi lisäksi olla myönteinen vaikutus paperin hintakehitykseen. Jos paperin saatavuuden takkuaminen heilautti edes hitusen hintaa ylöspäin, on työsulun laskut jo maksettu. Tästä näkökulmasta tarkastellen saattaa työselkkaukselle löytyä myös taloudellista rationaliteettia.
Suomalainen sopimusjärjestelmä on ollut työsulun jälkeen suurennuslasin alla. Pitkittyneet selkkauksen syyksi on nähty sopimusjärjestelmän toimimattomuus. Oikea johtopäätös on päinvastainen: neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä toimi tältä osin niin tehokkaasti kuin se on mahdollista.
Pääministeri Vanhanen osoitti valtioviisautta laittamalla pisteen puheille pakkosovittelusta. Ainoa olennainen muutos sovittelujärjestelmään olisi pakkokeinojen lisääminen, joilla puolestaan voi saavuttaa vain Pyrrhoksen voittoja. Saadaan kyllä perittyä euro, mutta perimiskustannukset ovat kaksi euroa.
Suomen kansantalouden sopeutuminen yhä avoimemman talouden pelisääntöihin on kivulias ja pitkä prosessi. Työnantajilla on taipumusta korostaa työehtojen roolia osana teollisuutemme kilpailukykyä. Palkansaajajärjestöjen tehtävänä on painaa jarrua ja estää ylilyönnit. Järjestelmä toimii samalla tavalla kuin takavuosina, vain roolit ovat muuttuneet.
Yksi ei ole muuttunut. Julkisuudessa asetelma on sama kuin takavuosina: ahneet paperityöläiset ovat työtaistelun syynä. Kuvaa ei muuttanut se, että tehtaat seisoivat työnantajien julistaman työsulun vuoksi. Paperityöläiset eivät saaneet sympatiaa, vaikka puheenjohtaja Ahonen hoki joka ilta televisiossa parhaaseen katseluaikaan, että yleinen linja kelpaa paperimiehille.
Julkisessa keskustelussa asetelma oli menneestä tuttu: suurituloiset paperimiehet pyrkivät saamaan oikeudettomasti itselleen lisää etuja. Tässä keskustelussa jäi tarkkaavaiselta medialta ja suurelta yleisöltä huomaamatta, että paperiteollisuuden johtajien ansiot ovat kehittyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana monta kertaa hulppeammin kuin duunareiden ansiot. Ei näkynyt myöskään vertailuja paperifirman johtajan ja sairaalan johtajan ansioista. Mikäli se olisi tehty, olisi voitu havaita, että ero on monin verroin suurempi kuin sairaanhoitajan ja prosessinvalvojan välinen ansioero.
Globalisaatio muuttaa neuvotteluasetelmia ja sopimustoimintaa, mutta julkisen keskustelun argumentit pysyvät. Pitäisikö sanoa, että on hienoa, että muuttuvassa maailmassa on jotain pysyvää.