Kysymys homoseksuaalisuudesta on saanut eriskummalliset mittasuhteet, ei ainoastaan Suomessa vaan myös kansainvälisesti.
Ihmisen henkilökohtaiseen elämänpiiriin liittyvästä asiasta on tullut tekijä, joka määrittelee poliittisia, uskonnollisia ja yhteiskunnallisia jakolinjoja eri ryhmittymien ja ihmisten välillä.
Poliittisten jakolinjojen määrittelijäksi homoseksuaalisuus on otettu muun muassa Venäjällä. Venäjän valtion näkemykset homoseksuaalisuudesta ovat vaikuttamassa Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan toteuttamiseen.
Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa homoseksuaalisuuden politisoiminen ei ole niinkään valtion, vaan moninaisten yhteiskunnallisten ja poliittisten toimijoiden kautta tapahtuvaa.
Kärjistettynä voisi sanoa, että toiset toimijaryhmät pyrkivät saamaan lisää oikeuksia seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluville ihmisille, ja toiset ryhmät pyrkivät vastustamaan kyseisiä pyrkimyksiä.
Kirkkojen piirissä kysymys homoseksuaalisuudesta on esimerkki kirkon sisäisestä kamppailusta liberaalien ja konservatiivien välillä.
Asia ei ole satunnainen opillinen ristiriita, vaan skisma, jonka tulkitaan uhkaavan pahimmillaan koko kristillistä kirkkoa.
Tätä skismaa toi esiin joku aika sitten merkittävä saksalainen teologi Wolfhart Pannenberg, joka otti kantaa homoseksuaalien välisiin avioliittoihin. Hänen mukaansa kirkko, joka alkaa siunata homoliittoja, lakkaa olemasta yhteinen, pyhä ja apostolinen kirkko.
Sama jakolinja liberaalien ja konservatiivien välillä on olemassa suomalaisen yhteiskunnan sisällä laajemmin, mikä tulee esiin esimerkiksi poliittisessa keskustelussa liittyen sukupuolineutraaliin avioliittoon.
Homoseksuaalisuuteen liittyvät viimeaikaiset asetelmat ja keskustelut osoittavat, että homoseksuaalisuudesta on tullut kokoaan suurempi kysymys.
Tästä syntyy myös itseään vahvistava kierre. Mitä enemmän homoseksuaalisuuteen nivoutuu yhteiskunnallista kiinnostusta, sitä vaikeampi omista näkökulmista on perääntyä.
Homoseksuaalisuus ja viimeaikoina erityisesti kysymys avioliitosta on monille sitä vastustaville ryhmille ”viimeisiä linnakkeita”, jossa ryhmien omaa identiteettiä ja autonomisuutta voidaan tuottaa ja ylläpitää.
Homoseksuaalisen ”toiseuden” avulla määritellään ryhmien omaa identiteettiä ja sanomaa sekä niiden suhdetta muuhun yhteiskuntaan.
Asetelma on luonnollisesti ongelmallinen seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten kannalta.
Heistä on tullut moninaisten poliittisten ja uskonnollisten kiistakapuloiden välineitä.
He ovat panttivankeja omassa seksuaalisuudessaan, vaikka sen näkeminen yhteiskuntia tai kirkkokuntia horjuttavana asiana on vahvasti liioiteltua.
Jos esimerkiksi homoliittojen tulkitaan kriisiyttävän tai jopa kaatavan kaksituhatvuotisen kristillisen kirkon, voitaneen kysyä, millaisilla perustuksilla kirkko ylipäänsä toimii.
Tai jos valtioiden tai yhteiskunnallisten liikkeiden politiikan ytimessä on homoseksuaalisuuden vastustaminen eri muodoissaan, on syytä epäillä poliittisen suhteellisuudentajun merkittävää heikkenemistä.
Samalla voi epäillä myös sitä, että sen varjolla halutaan piilotella jotain muuta – esimerkiksi poliittisen aatemaailman ohuutta tai politiikan todellisia motiiveja.
Kirjoittaja on yliopiston lehtori Lapin yliopistosta.