Suomessa on viime vuosikymmeninä jätetty ideologian jalkoihin tuhansia syyttömiä kansalaisia ja jatkossa jää vielä lisää. Ideologia näyttää etenevän vastaansanomattomasti vallassaolijoiden poliittisista värisävyistä riippumatta.
Hallitus antoi pari viikkoa sitten eduskunnalle lakiesityksen, jonka tarkoitus on säästää kunnille lähivuosina 300 miljoonaa euroa vanhusten hoidosta. Kolme lyhyttä pykälää sisältävä luonnos herättää runsaasti kysymyksiä. Julkisuudessa siitä on keskusteltu vain vähän, vaikka gerontologian ja vanhuslääketieteen asiantuntijat ovat olleet uusista linjauksista todella huolissaan.
Esitys, näppärältä nimeltään laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta, määrittelee vanhusten pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon poikkeustapaukseksi, jota voitaisiin käyttää vain lääketieteellisin tai asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvin perustein. Vielä nykyään voimassa oleva laki hyväksyy tällaiseksi perusteeksi myös iäkkään henkilön arvokkaan elämän.
Tempulla on tarkoitus saada entistäkin suurempi osa vanhuksista pysymään kodeissaan. Lain aiottu kohdejoukko määritellään 75 vuotta täyttäneiksi. Siitä on tyystin unohdettu erittäin pitkäikäiset, siis yli 90-vuotiaat, vaikka juuri heidän lukumääränsä kasvaa lähivuosina jyrkästi.
Mikään ideologia ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että biologiseen vanhenemiseen liittyy sairauksia ja yleinen raihnaistuminen. Keskimääräisen 90-vuotiaan on hankalampaa selviytyä päivittäisistä toimistaan kuin 15 vuotta nuoremman. Tästä ikäryhmästä moni tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, ellei heitä haluta jättää heitteelle.
Vaikeuksia voi tulla nuorempanakin. Entäpä jos ihminen ei ymmärrä olevansa kotonaan? Kun oman läheiseni hengen valo himmeni, hän teki vuosien ajan jatkuvasti lähtöä pois huoneistosta, jossa oli kuitenkin asunut vuosikymmenet. Kotiin piti päästä, sinne 1920-luvun hämäläiskylään, josta hän oli maailmalle lähtenyt. Onneksi asunnon lukko oli modernia mallia, jota hän ei osannut avata – niinpä hän ei päätynyt yövaatteissaan pakkaseen. Inhimillinen arvokkuus lienee saanut pienen kolhun siitä, että hän herätti kahdelta yöllä kokonaisen kerrostalon avunhuudoillaan.
Kyselyissä vanhat ihmiset kertovat aina haluavansa asua kotonaan. Tottakai. Kysytäänpä keneltä tahansa, missä hän haluaisi asua, ja yhtenä vaihtoehtona on koti, ei liene outoa, jos tämä vaihtoehto voittaa kirkkaasti. Jos vanhoille ja sairaille tehdään tällainen johdatteleva kysymys ja vastausten perusteella konkreettisia johtopäätöksiä heidän hoidostaan, kyseessä on kuitenkin enemmän oikeutuksen hakeminen heitteillejätölle kuin normaali asiakasmielipiteen selvittäminen.
Nykyinen liikuntainnostus johtanee siihen, että tulevaisuuden vanhukset ovat fyysisesti timmissä kunnossa pitkään sen jälkeenkin, kun aivojen kehittyneimmät osat ovat jo työsopimuksensa irtisanoneet. Dementoituneita on siis yhä enemmän kodeissaan, joissa he eivät kuitenkaan usko olevansa.
Hallitus haluaa puhua ihmisistä vain kuluerinä. Eduskunnan käsittelyssä oleva lakiesitys toteaa hoitopaikkojen vähentämisen toki tuottavan lisäkustannuksiakin, mutta niitä ei pitäisi koitua kunnille, vaan Kelalle, hoidettaville itselleen ja heidän omaisilleen. Tässäpä on taas kaunis esimerkki osaoptimoinnista, josta ei muutenkaan sosiaali- ja terveyspuolella ole puutetta.
Lakiesityksiin liittyy aina asianomaisen ministeriön laatima perustelumuistio. Tämän lakiesityksen muistiosta jäin kaipaamaan kunnollista taloudellista tarkastelua siitä, mitä tulee maksamaan kunnan toteuttama vanhusten kotihoito laskettuna tehollista hoitotuntia kohti. Huomattava osa hoitajien ajastahan kuluu autossa maantiellä ja pysäköintipaikan etsinnässä, ja yhtä vanhusta hoitaessaan he eivät pysty edes valvomaan muita hoidettavia, toisin kuin silloin, kun nämä ovat kaikki saman katon alla.
Lakiesityksen mukaan tullaan jatkossa vaatimaan erityinen perustelu henkilön ottamiseen ympärivuorokautiseen hoitoon. Ottaen huomioon kaiken sen, mitä olen kuullut omaisilleen hoitopaikkaa hakeneiden kokemuksista, olisi mielestäni vähintään yhtä tärkeää vaatia perustelu kielteiselle päätökselle, toisin sanoen sille, että henkilö ei saa hakemaansa hoitopaikkaa.
Tässä ilmainen vihje toimittajille ajankohtaisesta ja tärkeästä journalismista: iskekää tähän lakiesitykseen. Löytyykö takaa laskelmia siitä, mitä hoitajan piipahtaminen huonokuntoisten vanhusten luona monta kertaa vuorokaudessa todella maksaa ja paljonko aikaa ja raha menee ajeluun suhteessa teholliseen hoitoaikaan?
Vaatikaa esimerkkejä hyvistä käytänteistä: onko jokin kunta onnistunut münchhausenilaisessa tempussa, että hoitoa annetaan enemmän ja raha kuluu vähemmän. Ja kysykää katugallupissa, mitä kansalaiset tuumivat vanhustenhoidon tulevasta järjestämisestä.
Vanhenemisen ei pitäisi olla ongelma. Se on looginen seuraus siitä, että olemme vuosikymmenet antaneet terveysvalistusta ja pyrkineet ehkäisemään sairauksia ennalta – ja onnistuneet.
Jos itse sattuisin vanhenemaan, en haluaisi tulla hoidetuksi vallitsevan ideologian, vaan kuntoni ja hoidontarpeeni mukaan. Onneksi sinä ja minä emme koskaan vanhene.
Kirjoittaja on NordLab-liikelaitoksen johtava lääkäri.
Kolumni